sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Tyhjät nurkat

Olin tänään sunnuntaina myymässä Brunon kirppiksellä ja ihmisten ostovimma sai ajattelemaan kaikkea sitä tavaraa ja krääsää, joka tässä maailmassa liikkuu.




Kaikki jotka tuntevat minua yhtään ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että olen aika minimalisti tavaran suhteen ja täydet kaapit saavat minut lähinnä ahdistumaan. Jopa isompaan asuntoon muuttaminen on kariutunut siihen, että pelkään sen johtavan tavaraähkyyn - jollainhan ne uudet neliöt pitää täyttää. Uskallan väittää, että osaan luetella jokaisen omistamani tavaran ja osaan sekunnissa sanoa mistä mikin tavara löytyy. Kaikilla omistamillani asioilla pitää olla selvä ja tarpeellinen käyttötarkoitus.




Vastaavaa maniaa on ollut viime aikoina liikeellä vähän joka puolella. Kovin moni tuskin on välttynyt KonMari-ilmiöltä, jonka luvataan mullistavan siivouksen ja hävittämään kodin loputtomat tavararöykkiöt. Ihmeellisintä KonMari-ilmiössä on se, että kun luin kirjan, ei siinä ollut mitään kovinkaan erikoista. Sukkien rullaaminen tietyllä tavalla on vähän next leveliä mutta muuten vinkit perustuivat ihan maalaisjärkeen. Huolestuttavaa tässä kaikessa onkin, että ovatko ihmiset kadottaneet hallinnan omaan ympäristöönsä? Tavarahan ei enää nykymaailmassa maksa yhtään mitään ja lähes kaikilla on varaa ostaa jotain.  Tavara ei näytä tuovan sitä samaa tyydytystä kun omien vanhempieni sukupolvella ja tiedän monia, jotka masentuvat ja ahdistuvat kaiken tavaran keskellä.

Väitän, että tavaroiden karsinta vaikuttaa psykologisella tasolla myös monella tapaa. Tunne siitä, että hallitsee omaa elämäänsä kasvaa, tyhjä tila virkistää ja kiihdyttää ajatuksenjuoksua. Stressi vähenee kun ympärillä ei ole turhia kamoja. Myös siivous on helpompaa.

Koska väitän olevani lähes puol

ammattilainen, tässä pro-vinkit, jolla pääset tavarahelvetistä tavarataivaaseen (Tavarataivas oli btw yksi parhaista dokkareista, jonka olen nähnyt. Peukku!)

* Yksi sisään, yksi ulos! Olemme sopineet Aten kanssa, että mitään sellaista minkä jo omistaa ei saa ostaa ellei ensi myy/lahjoita edellistä vastaavaa tuotetta eteenpäin.

* Karsi kaikki avohyllyt ja pidä taso tyhjinä. Älä hanki romukaappeja tai epämääräisä laatikoita. Yksinkertaisesti karsi paikkoja mihin vahingossa keräät huomaamattasi sälää.

* Tavarahelvetti on ikuinen projekti. Käy kaappeja jatkuvasti läpi ja aloita alusta heti kun pääset loppuun. Jokainen asia jolle et osaa kertoa selvää käyttöaikaa ja -tapaa, joutaa pois.

* Älä ota vastaan mitään ilmaiskrääsää. Luultavasti kukaan ihminen ei tarvitse ämpäreitä, kyniä, heijastimia tai vesipulloja kotiinsa. Yksi kynä, ämpäri, heijastin ja vesipullo riittää. Ja luultavasti yksi kutakin löytyy jo kaikilta.

* Älä anna (äläkä toivo) kenellekään tavaraa lahjaksi. Maailmaa hukkuu hassuihin pyyheisiin, lakanoihin, astioihin ja tuikkukippoihin. Suosi lahjakortteja ja elämyksiä.

* Älä osta mitään mitä et ole suunnitellut ostavasi yli kuukautta. Jos kuukauden päästä ostos vaikuttaa tarpeelliselta, osta.

Ihanaa jouluviikkoa, älkää stressatko joululahjojen kanssa. Aina voi ostaa lahjakortin S-Markettiin tai leffalippuja jos ei muuta keksi!

-kristiinas