Musiikki on iso osa elämääni

Musiikki, ah, aihe josta harvoin kirjoitan mutta joka on iso osaa elämääni (kuten Kasper Strömman sanoisi). Kuuntelen musaa lähes aina, matkalla johonkin, kotona, töissä. Ja oikeastaan sillä mitä musaa kuuntelen ei ole suurtakaan merkitystä. Jutun juju piilee filiksessä koska musiikki on mulle ensisijaisesti kanava tuntea eri asioita. Innostun jostain biisistä supernopeasti ja liitän sen usein johonkin tilanteeseen. Mulla on surffibiisejä, lomabiisejä, bilebiisejä, rauhoittumismusaa, kokkausmusiikkia, tanssin-kotona-musiikkia, rakkausmusaa, autoilubiisejä. Musiikki muistuttaa mua leffoista, sarjoista, ystävistä, maista ja tilanteista. Kuten Nasin biisissä Hate me now kun alussa sanotaan Escobar season has returned ajattelen joka kerta Skamin sitä kohtausta kun Isaak marssii koulun pihalle. Attitude! Eli kuuntelen tätä biisiä kun tarvitsen vähän asennetta peliin. 

Musiikki myös vaikuttaa tunteisiin salamannopeasti. Tästä on varmasti tehty satoja tutkimuksia mutta ihan vain jo oman kokemuksen perusteella voin todeta, että jos kuuntelee sitä omaa voimamusaa piristyy, rauhoittuu, innostuu, ilostuu, nukahtaa tai voimaantuu aika nopeasti. Kuuntelen aina asennemusiikkia kun olen menossa haastavaan tilanteeseen. Jos taas olen stressaantunut kuuntelen Chill-listaani. Ja jos pitää lähteä johonkin, laitan piristysmusat soimaan ja sitten olenkin taas kuin uusi ihminen. 

Ja vaikka musa laidasta laitaan iskee, kuuntelen silti mieluiten joko asenneräppiä (myös joskus suomalaista), dancehallia tai sitten rauhallista indietä. Ja kun haluaa tanssia EDM kuten The Weeknd tai Snakehips, on aina se juttu. Koska kenen mielestä muka Snoop Dogg, Nas, Kanye West, Major Lazer, Lana Del Ray, The xx tai Kelis ei ole kovia? 

Jos edessä on bileet ei ole epäilystäkään mitä musaa silloin soitetaan! Jos jengi halutaan tanssimaan (tai ainakin minut - vaikka se ei kovin vaikeaa olekaan), tarvitaan sopiva mix ysäri ja millenium-hiteistä NRJ:n top 100 listaan. Eli siis Rihannasta, Usherin kautta Kygoon ja Rae Sremmurdiin. Turha edes yrittää laittaa sitä Trentemollerin uutta biisiä (joka muussa tilanteessa voi olla vaikka kuinka hyvä). Eli selvästi jos olette hakemassa kovanluokan bile-DJ:tä, tiedätte kehen olla yhteydessä…

-kristiinas

ps. Haaveenani on myös järjestää juhlat, jossa soi vaan reggeaton ja dancehall. Harmi vaan, että vieraina siellä taitaa olla vaan mun lisäksi Karo. Ja kuvituksena edustuskuvia vakuuttamaan DJ-kyvyistäni. 

Surkeuden kierre

Kulunut viikko on ollut kaiken kaikkiaan raskas. En edes muista koska viimeksi olisi tuntunut yhtä surkealta, koska olisin itkenyt yhtä paljon tai ollut näin negatiivinen. Ja parasta (tai pahinta) tässä on se, että ei mulla nyt varsinaisesti ole edes mitään syytä ottaa elämää niin raskaasti. Kukaan ei ole kuollut tai sairastunut. Mulla on paras työ, ihana Atte ja ystävät. Mutta tiedätte varmaan sen tunteen kun joku asia droppaa ja yhtäkkiä kaikki vaan luisuu alaspäin. Olen muutenkin sellainen nollasta-sataan sekunnissa. Ikävä kyllä se toimii toisinkin päin ja nyt ollaankin sitten menty sadasta nollaan yhtä nopeasti.

Tällä viikolla olen kohdannut uskomattoman epäkohteliaita ihmisiä. Olen säätänyt tulevia (kivoja) asioita niin paljon edestakaisin, että olen jo ennen h-hetkeä aivan kyllästynyt koko touhuun. Olispa sekin kaikki vaan jo ohi. Olen myöhästynyt aamujunasta matkalla Turkuun ja tehnyt tarjottavaksi juurespiirakkaa, johon viskoin palsternakan sijasta 150 g piparjuurta. Syömäkelvotontahan siitä sitten tuli. Meni myös ruokahalu enkä sitten suutuspäissäni syönyt sinä iltana mitään. Olen tiuskinut Atelle, ollut töissä saamaton ja tehnyt arkisia juttuja, niitä mistä yleensä tykkään, suorittavasti ja väkisin. Onnistuin myös sössimään Berliinin lentoni ja jouduin ostamaan uudet lennot. Eli nyt mulla onkin sitten ensi viikolle kolmet lennot. Ja jos joku haluaa lentää Helsingistä Berliiniin 1.5 aamulla, multa saa lipun.

Sain viikon aikana ihmisiltä ympärilläni olotilaani kaikenmaailman diagnooseja. Yhden mielestä mulla on kevätmasennus. Toinen syytti lomaltapaluustressiä, kolmas vitamiineja ja neljäs kaikkia niitä hankalia tyyppejä mun ympärillä. En ehkä itse usko yhteenkään noista teorioista varsinaisesti vaan kyllä syy taitaa olla se kierre, johon olen joutunut. Uskon, että negatiivisuus, ja toisaalta myös positiivisuus, ruokkivat itse itseään. Kun olet huipulla on helppo olla menestyjä. Toisaalta jos ryvet pohjamudissa, on sieltä vaikea ponnistaa koska paskaa sataa niskaan joka tapauksessa. Itselleni tämä on ehkä myös pienoinen opetus. Tiedän, että monella menee tuhat kertaa huonommin ja jos se, että itken parista ilkeästä sanasta tai epäonnistuneen piirakan vuoksi, on mun mielestä pohjalla olemista, olen etuoikeutettu.

Mutta tässä on vähän sama kuin niissä Afrikan nälkäänäkevissä lapsissa. Kuuluuko sen takia väkisin syödä kaikkea koska jossain on joku jolla ei ole mitään syötävää. Ei se oma syyllisyys tuo niille lapsille yhtään enempää ruokaa lautaselle (vaikka toki voin muuten auttaa). Ehkä olen tottunut siihen positiiviseen flowhun ja siihen tunteeseen kun hommat sujuu. Olen lukemassa Maaret Kallion Lujasti Lempeä-kirjaa ja aloin miettimään, että kyllä se osittain on niin, että paljon on itsestä kiinni. Se mitä itse päätän, vaikuttaa siihen millainen lopputulema on. Niin kauan kuin kieriskelin siinä negatiivisuudessa, on varmaa, että en sieltä ainakaan nouse. Attekin kysyi tänään aamulla koska ajattelin olla paremmalla päällä. Ensin suutuin. Koska jos ärsyttää niin sitten ärsyttää ja vaikea sitä on muuksi muuttaa. Mutta sitten tajusin. Eihän se, että päätän olla positiivinen tarkoita, että kieltäisin pahan olon. Päätös koskee vain sitä, että yritän ajatella asioista niitä parempia kulmia. Yritän ajatella, että huomaamattomat ihmiset ovat ehkä itse epävarmoja ja purkavat sitä muhun. Tai, että syömäkelvoton piirakka olisikin ollut mahdollisuus tilata Woltista jotain hyvää.

Päätös ei ole tae mutta ainakin yritän tänään olla iloinen. Ja katsoa alkaako uusi parempi kierre.

Positiivista lauantaita, tyypit!

(kuvituksena viikon luontoilmiöt)

-kristiinas

Surusta ja pelosta. Ilosta ja rakkaudesta.

Saimme tänään aamulla kuulla surullisia uutisia. Puhelimen soidessa oli jo selvää mistä on kyse. Tiedon jälkeen olo oli itselläni ensin täysin tyhjä ja sen jälkeen suru ikäänkuin aaltoili edestakaisin sisälläni. Välillä tunne ikään kuin laimeni ja toisena hetkenä taas vahvistui niin kovaksi, että itkusta ei meinannut tulla loppua.

Tämä kokemus sai miettimään, miten eri tavalla eri henkilöt käsittelevät tunteita. Atte kysyi minulta miltä surun oikein pitäisi tuntua ja onko ok olla tuntematta oikeastaan yhtään mitään.

Suru, kuten myös ilo tai pelko ovat tunnetiloina niin hallitsevia, että uskon ihmisten olevan niiden edessä aika alastomia. Pelon, surun ja ilonkin voi toki varmasti kätkeä mutta tilanteessa, jossa tunne iskee päälle nurkan takaa täysin yllättäen ilman ennakkovaroitusta, on vaikea peittää sitä miltä oikeasti tuntuu.

En kuvailisi itseäni kovin tunteelliseksi ihmiseksi. Tai ehkä paremmin sanottuna kovin tunteita muille näyttäväksi ihmiseksi. Iloisuus ja vahvuus ovat varmasti adjektiiveja, jotka monet ympärilläni yhdistävät minuun. Tänään aamulla kun olin kaikkea muuta kuin iloinen ja vahva, mietin, että alkaakohan ihminen pikkuhiljaa käyttäytyä niiden odotusten ja käsitteiden mukaisesti, jotka ympäristö meille antaa? Aggressiiviseksi mielletystä tulee entistä aggressiivisempi ja humoristisesta entistä hauskempi. Pelkäämmekö, että tuotamme itsellemme ja muilla pettymyksen jos olemmekin mutta kuin miksi meitä luullaan? Voiko olla, että tunnolliset ja kunnolliset ovat tunnollisia ja kunnollisia koska heidät on ikäänkuin lokeroitu siihen lokeroon. Jos minun kuvitellaan olevan aina iloinen ja vahva, mitä tapahtuu jos itken suruuni ja käperryn pelkooni? Kaiken tämän on pakko olla ajan tuotoksia. Perhe, kasvatus, ystävät, yhteiskunta ympärillämme muokkaa meistä sitä mitä olemme ja pikkuhiljaa alamme itsekin toimia kuten meidän odotetaan toimivan. Herkän liikkisen odotetaan käytännössä olevan lohdun tarpeessa alati kun taas vahva itsenäinen on ennemmin lohduttaja kuin lohdutettava. Luin aiheesta hiljattain myös tosi ärsyttävän artikkelin, jossa kaikki yllämainittu nivottiin kätevästi vielä sukupuolirooleihin - maskuliinisiin ja feminiinisiin luonteisiin. Koska en usko tippakaan ihmisten jaottelua vahvoihin, koviin miehiin ja herkkiin, tunteellisiin naisiin, en jaksa edes jatkaa aiheesta sen enempää. Totean vain, että odotukset ohjaavat meitä enemmän kuin itse ehkä aina edes uskommekaan.

Aiheesta vähän eksyneenä, takaisin siihen suruun. Kuten Atelle vastasin, suru on henkilökohtaista ja täysin sitä mitä se juuri sinulle sillä hetkellä on. Ei ole olemassa "oikeaa" surua tai " väärää" surua, vaan vain se hetki. Yksille suru on tyhjyys, toisille itku, toivottomuus tai pysähtyminen. Yksi voi ilmentää surua jähmettymällä kivipatsaaksi siinä missä toinen peittää surun ikuisen iloisuuden taakse. Se ei tee surusta yhtään sen aidompaa.

Tunteiden ja pohdiskeluiden päivän opetuksia on oikeastaan aika monta, toinen toistaan tärkeämpiä. Ensinnäkin, rakastakaa, muistakaa ja välittäkää toisistanne. Viettäkää aikaa niiden kanssa, jotka ovat teille tärkeitä. Mikään työ, opiskelu, harrastus tai velvoite ei ole niin tärkeää kuin se aika, jonka annamme muille. Ihmiset, jotka luotamme poistuvat jäävät elämään muistoissamme (kliseistä tai ei), ja jos ei ole yhteisiä hetkiä, ei ole muistoja eikä näin ollen juuri muisteltavaa. Toinen, tekstiinikin liittyvä ajatus,  oli tänään muistutus siitä, että iloiset, vahvat, introvertit, humoristit ja kaikki muutkin ihmiset ympärillämme tuntevat surua, pelkoa ja iloa. Kukin tavallaan. Muistetaan siis välillä kysyä miten menee ja annetaan tilaa näyttää ihan mitä tahansa tunteita. Odotuksista huolimatta.

Surullisesta päivästä huolimatta sunnuntaihin on myös mahtunut myös iloa, monta läheistä, aurinkoa. Ja pullaa. Rakkautta alkavaan viikkoon, kaverit!

-kristiinas

3 x minä

Yhdessä vaiheessa kaikki halusivat blogeissa kertoa itsestään ja monessa paikassa kiersi kysymyslista. Koska olen perusutelias ihminen ja tykkään kovasti lukea muista (stalkkeri), päätin itsekin vastata pariin kysymyksiin itsestäni. Niitä joita asia ei kiinnosta tai jotka tietävät minusta jo kaiken, voivat yhtä hyvin hypätä yli.

Kevät, siellä se on nurkan takana

3 asiaa, joista pidän...

* Imuroimisesta. Imuroin valehtelematta joka päivä. Parasta on se ääni kun kiviä/murusia kolisee putkea pitkin. Äidilläni on sellainen imuri, josta kuuluu rahinana jopa kun pöly liikkuu.
P-A-R-A-S-T-A!

* Innostuneista ihmisistä. Rakastan sitä kun joku oikeasti suhtautuu intohimoisesti johonkin tai lähtee juttuihin ihan 100 lasissa. Se antaa niin paljon energiaa itsellekin ja inspiroi itseä. Plus tällaiset tyypit ovat usein parasta seuraa kun keskustelut ovat niin kiihkeitä

* Puhumisesta. Liittyy osittain edelliseen kohtaan. Tykkään väitellä, jutella ja haastaa. Parasta on kun saadaan jostain kiinnostavasta aiheesta hyvä keskustelu aikaan. Retoriikka on muutenkin asia, jota usein pidän tärkeänä asiassa kuin asiassa. Ja puhun tosiaan aika paljon. Joskus kuunteleminenkin voisi olla kultaa..

3 asiaa, joista en pidä...

* Sekavuus. Niin pään sisällä kuin ympärillänikin. Järjestelen ja organisoin kaiken mahdollisen ja tunnen itseni stressaantuneeksi, mikäli kämppä tai pää ei ole jonkinnäköisessä ojennuksessa. Toisaalta tämä on itsellä myös kehittymisen paikka ja yritän ottaa välillä vähän rennommin

* Ihmiset, jotka sanovat yhtä ja tekevät toista. Itse pidän aina lupaukseni ja jos sanon tekeväni jotain, teen sen aivan varmasti. Ärsyttää tyypit, jotka ovat messissä paperilla kaikessa mutta sitten kun jotain pitäisi tehdä niin sitten ei ehdikään. Tai lupaavat tehdä jotain ja sitten peruvat. Tulee helposti sellainen fiilis, että itse ei olekaan niin tärkeä vaan odotellaan parempaa tekemistä.

* Hitaista ihmisistä ja asioista. Olen liian kärsimätön ja ärsyynnyn jos joku puhuu liian hitaasti, kävelee kadulla liian hitaasti tai muuten vain hituroi edessä. Voisin toki itsekin oppia vähän kärsivällisyyttä mutta

3 asiaa, joita tein viime viikonloppuna

Olin Talmassa laskemassa. Tein oliiviöljymysliä ja söin Marikan luona maailman parhaita blinejä.

3 asiaa, jotka osaan…

Multitaskata ja hoitaa monta asiaa samaan aikaan. Suostutella ihmisiä oikeastaan mihin vaan. Osaan myös sinnikkäästi yrittää. Eli en anna helpolla periksi vaan yritän loppuun asti. Osaan myös hydöyntää ilmiömäisesti kaikki tähteet jääkaapista ja loihtia ruuan hetkellä kun toisen mielestä meillä ei ole mitään jääkaapissa.


3 asiaa, joita en osaa…

Olla hiljaa paikoissa missä pitäisi olla hiljaa (tai kuiskata). Tehdä masaliisaa (aka mokkapaloja). Vaikkka muuten olen hyvä leipoja se kuorrute on ihan mahdoton. En myöskään osaa todennäköisyyslaskuja. Koulussa olin ihan ok matematiikassa mutta todennäköisyydestä en ymmärtänyt mitään. Musta kaikki on aina fifty-fifty. 

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

Haluaisin osata seisoa käsilläni (tämän vuoden tavoite). Haluaisin myös osata laulaa edes jotenkuten ja rentoutua paremmin. En osaa relata kunnolla vaan täytän kalenterini aina ääriään myöden ja hankkiudun kiireiseksi tilanteissa, joissa ei alunperin edes ollut kiire.


3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

Kuvata tätä blogiani varten enemmän. Valmistella vetämääni valmennuskurssia varten materiaaleja ja  perehtyä sijoittamiseen ja indeksirahastoihin paremmin.


3 asiaa, joista stressaan…

Nykyisin useimmiten siitä, miten ehdin tehdä kaiken mitä haluan.  Innostun monesta asiasta ja tiedän, että välillä kahmin itselleni aivan liikaa hommaa. Stressaan myös sitä, että en nuku aina tarpeeksi hyvin. Stressaan välillä myös kaikkia miljoonia mahdollisuuksia mitä on ja joiden välillä pitäisi päättää mitä haluaa ja mitä ei. 

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

Kirjoittaminen, hyvä musiikki ja jooga. Eli aika perusjuttuja. Käytännössä rentoudun aina kun pääsen flow-tilaan (eli unohdan ulkomaailman ja whatsupin). Tämä tapahtuu käytännössä helpoiten tekemällä vaativaa joogaa (Yin ei aina toimi), kuuntelemalla musiikkia (luon joka vuodenajalle omat listat) tai innostumalla kirjoittamaan.

3 asiaa, joista puhun usein…

Puhun usein, ööö, kaikesta. Vaikea valita mutta ehkä selitän usein samoja juttuja, joita mulle on joskus sattunut. Puhun myös usein ruuasta. Kyselen aina mitä kukin on syönyt, missä jengi on syönyt, oliko hyvää jne. Lisäksi olen viime aikoina puhunut aivan liikaa Trumpista.


3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

Joogatrikoot ovat parhaat. Voisin käytännössä mennä mihin vain jumppahousuissa. Tämän lisäksi tykkään kävellä maihareissa ja viime aikoina olen rakastunut mun kipparilakkiin.


3 asiaa, joita en pue päälleni…

Jakkupukua, liian värikkäitä vaatteita, liian tiukkoja yläosia (teltat on parhaita).


3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

En tykkää ostaa juuri mitään tavaraa (vaatteet poislukien). Tällä hetkellä ostoslistalla on lennot Italiaan, uudet Dr Martensit ja hampunsiemeniä.


3 asiaa, joista unelmoin…

Kesähuvilasta (aka merenrantatontillisesta talosta). Kesäjuhlista, jonne tulisi ihan kaikki ystävät ja kirjan kirjoittamisesta.

ps. tällä kertaa ei sitten kuvia kun blogger ei toimi..

-kristiinas