Ne jotka mut tuntee, tietää, että en oikein osaa olla yksin. Olen seuraihminen ja kaipaan ihmisiä ympärilleni, joskus jopa liiaksi asti. Tai luultavasti en edes kaipaa vaan ihan tavan vuoksi järjestän itseni sellasiin tilanteisiin, että sitä yksinoloaikaa ei vaan jää. Nyt on kuitenkin tultu siihen pisteeseen, että oon kyllästynyt täyteen ahdettuihin päiviini. Pienen itsetutkiskelun jälkeen päädyin siihen, että mulle tärkeää arjessa ja elämässä on vapaus, spontaanius ja hetkessä eläminen. No, selvää on, että täpötäydet päivät eivät nyt oikein mahdollista tollasta elämää. Ongelmahan tässä ei siis oo se, että tekisin jotain pakosta tai haluamattani vaan nimenomaan se, että kaikki jutut vaan kiinnostaa. Se, että en vaan osaa sanoa ei, priorisoida asioita tai peruja menoja jos siltä tuntuu, on se haaste.
On päiviä kun ajattelen, että en tee mitään. Sitten menee tunti ja löydän itseni tilanteesta, että olen lupautunut vaikka ja minne tekemään kaikkia kivoja juttuja. Jos vuorokaudessa olisi puolet enemmän tunteja, ei varmaan olisi mitään ongelmaa. Viime aikoina oon kuitenkin huomannut sen, että jatkuva tekeminen laskee luovuutta ja tekee musta huonomman minän. Vierivä kivi ei ehkä sammaloidu mutta samalle se tyhmistyy. Parhaat ajatukset, ideat ja unelmat syntyy silloin kun on vähän tylsää. Näin ollen olenkin nyt vakaasti päättänyt oppia mitääntekemättömyyden, tylsyyden ja yksinolon taidon.
Tiedän, että tämä tulee olemaan vaikeaa ja jos kuvittelen tulevani paremmaksi versioksi itsestäni, tarvitsen konkreettisia apuvälineitä.
Ensimmäinen ja tärkein kohta on se, että opin sanomaan ei. Yhteen päivään ja iltaan ei mahdu kovin montaa juttua ja päätän, että priorisoin sillä hetkellä tärkeitä asioita.
Toiseksi suljen puhelimen iltaisin ja jätän sen välillä vaikka ihan kotiin jos menen lenkille, syömään tai tekemään jotain muuta. Erityisesti Whatsapp stressaa tosi paljon. Huolestuttaakin aika paljon miten alisteinen musta on viestiäänelle tullut. Tulee pakottava tarve tarkistaa mitä se viesti koski ja täähän jos mikä on ihan hullua! En todellakaan halua olla riippuvainen yhtään mistään.
Kolmas tärkeä juttu on kirjoittaminen ja lukeminen. Tuntuu, että silloin kun luen tai kirjoitan yksin näen kaiken kirkkaammin ja pysähdyn siihen hetkeen. Ja mitä enemmän pysähdyn, sen paremmin voin. Eli tätä ehdottomasti lisää!
Tällä viikolla Atte on työmatkalla San Franciscossa, joka siis tarkoittaa, että olen ypöyksin. Mahdollisuus siis heti toteuttaa yksinoloa ja tylsistymistä. Tähän mennessä ei kyllä ole mennyt kovin vahvasti kun käytännössä olen ollut ehkä tunnin kotona mutta lupaan petrata loppuviikkoa kohden. Ja mulle pienikin edistys on edistys. Jostainhan sitä on pakko aloittaa.
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti