En muistan mainitsinko jo aiemmin, että aktivoiduin marttailussa nyt syksyllä. Liityin Marttoihin jo pari vuotta sitten mutta en koskaan osallistunut juuri mihinkään. Tiistaina menimme Martta-piirini kanssa kuuntelemaan luentoa positiivisesta psykologiasta, jonka Psykosociala Förbundet järjesti yhdessä Suomen Mielenterveysseuran kanssa.
Tilaisuudessa puhui Åse Fagerlund (PhD, PsL neuropsykologia) positiivisen ajattelun voimasta ja miten mieli ruokkii myös fyysistä hyvää oloa. En varmaan ole ainoa, joka toisinaan syyllistyy miettimään mitä kaikkea ei saanutkaan aikaan, mikä meni huonosti ja mitä asioista pitäisi hoitaa/korjata/muuttaa/parantaa. Monessa blogissa on viime aikoina puhuttu kiitollisuudesta ja siitä miten huonojen asioiden sijaan pitäisi keskittyä niihin hyviin asoihin, joita meillä on. Fagerlundin mukaan hyvinvointi koostuu viidestä avainkohdasta elämässä. Positiiviset ajatukset ovat ensimmäinen (ja minusta ehkä jopa tärkein) asia. Muita kohtia ovat osallistuminen ja flowtila, hyvät ihmissuhteet, tarkoituksenmukaisuus ja hyvin tehty työ - tärkeitä tämäkin.
Kiitollisuuden ei tarvitse tarkoittaa juuri mitään muuta kun esimerkiksi sitä, että käyttää minuutin joka ilta siihen, että pohtii mitä hyvää juuri tässä päivässä oli. Aina nukkumaan mennessä olen alkanut kysyä Atelta mitä hyvää tänään on tapahtunut. Yhtenä päivänä voi olla montakin iloista, onnistunutta asiaa ja tunnettu kun taas toisena voi olla vaikea keksiä oikein mitään. Mutta kyllä jokaisessa päivässä jotain hyvää on (Aten listalla esimerkiksi on melkein aina hyvä lounas, päivällinen, aamupala - first things first). Juju piilee siinä, että näkee ne pienet ilon aiheet. Aina ei tarvitse tapahtua mitään erikoista, suurta tai mullistavaa.
Tänään, ihanan tavallisena lauantaina 24.11.2018, istun yksin sohvalla ja kello on 20.06. Atte on pikkujouluissa ja neiti A meni juuri nukkumaan. Tänään on ollut hyvä päivä. Onnellinen päivä. Ei kovin erikoinen, eikä niin vauhdikas mutta iloinen - paljolti Ax2 ansiosta. Pienempi A on tänään ollut erityisen hyvällä päällä. Nauranut, hekottanut ja hymyillyt. On leikitty yhdessä ja syöty mansikkaa. Puhuttu mummun kanssa Facetimessa ja ripustettu jouluvalot. Leikitty koirakaveri Håkanin kanssa ja oltu kävelyllä. Tehty sosekeittoa ja syöty karkkia (A ei kylläkään saanut). Hengailtu sylissä ja menty kiltisti nukkumaan. Tällaisina aivan tavallisina päivinä tuntuu, että pakahdun ja tajuan, että hän ja Atte ovat kyllä parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut. En yleensä ole se maailman sentimentaalisin tyyppi mutta tällaisina hetkinä toivoisin, että aika pysähtyisi ja elämä olisi aina tällaista. Tavallisen iloista mutta paljon rakkautta sisältävää. Tuntuu, että juuri nyt en kaipaa muuta.
ps. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuli myös vähän joulufiilistä! A:n eka joulu edessä <3
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti