Se mitä marketista kotiin kannetaan riippuu myös vallitsevista ruokatrendeistä. Ruoka ja omat ostosvalinnat kertovat meistä ihmisinä yllättävän paljon. Henkilöbrändien aikakaudella ei myöskään ole kovin yllättävää, että omilla valinnoilla rakennetaan samalla omaa brändikuvaa. Se mitä syöt ja mitä ostat on osa sinua, teet sen sitten harkitun trenditietoisesti tai sattumalta. Jos kassajonossa on henkilö A, jonka korissa on soijamaitoa, kvinoaa ja nyhtökauraa, henkilö B, jolla on lauantaimakkaraa, ranskanleipää ja täysmaitoa ja henkilö C, joka ostaa muroja, einesruokaa ja herne-maissi-paprikaa, olet luultavasti mielessäsi muodostanut tietynlaisen kuvan tyypistä.
Mihin ryhmään itse sitten kuulun ja mitä kauppakassini kertoo minusta? Vaihtoehto A on varmasti lähimpänä totuutta (jo pelkästään demografian ja edustamani yhteiskuntaluokan puolesta). Vaikka rakastankin kokeilla kaikkia uusia trendijuttuja en silti ihan nielemättä suostuisi alistumaan vege-luomu-terveellisyysryhmään. Vaikka kyllä: olen ostanut nyhtökauraa, juon kauramaitoa ja ostan mieluiten munani luomuna. Ennen kaikkea olen silti fiksu (lue säästeliäis) ruokakaupassakävijä. Minun ja Aten kahden hengen talouden ruokalasku on naurettavan vähän. Käytämme kuukaudessa ehkä 150 € ruokaan (eli alle 40 €/viikko). Tässä ei toki ole lounasruokia tai muuta ulkona syötyä ruokaa mukana (kuinka paljon syömme ulkona vaihtelee. Toisinaan vähintään kerran viikossa, toisinaan ehkä kerran kuussa). Valmistamme kaiken ruuan itse ja syömme aika simppeleitä ruokia arkena: sosekeittoa, salaattia, jotain kasvismössöä tai munakkaita. Viikonloppuna ehkä vähän jotain spesiaalimpaa mutta silloinkin ruokaa aika yksinkertaisista raaka-aineista. Aamupalaksi syömme aina puuroa (raakana tai keitettynä). Tämä kaikki johtaa siihen, että kaupassa valintamme kohdistuvat ehkä 20-30 tuotteeseen, joiden välillä vaihtelemme. Kuten muillakin elämän osa-alueilla, uskon ruuanlaitossa pyhään yksinkertaisuuteen. Tämä ei tarkoita, että ruuan pitäisi olla yksipuolista tai pahaa vaan lähinnä sitä, että yksinkertaisilla valinnoilla pääsee pisimmällä. Hyödynnä sitä mikä on juuri nyt sesongissa, valitse pizzasi päälle mielummin kaksi hyvää kuin kuusi keskinkertaista täytettä. Syö papuja, leivo leipää itse ja valitse yksi asia, johon panostat. Me valitsemme aina vähän maistuvamman juuston. Muuten yksinkertainen on parasta. Ja halpaa.
Hiihtäen Kruuruvuoren rantaan kahville. Tai Atte hiihti. |
Loppuun voin vielä jakaa kanssanne oman luottoreseptini, jota meidän kotona syödään varmaan kerran viikossa. Toimii aina, maksaa vähän ja on hyvää!
Bataatti-porkkanakeitto
1 bataatti
4 porkkanaa
chili
inkivääriä
tomaattimurskaa
kookosmaitoa
vettä
suolaa
(punaisia linssejä noin 1 dl jos haluat proteiinia)
Keitä bataatti ja porkkana kypsiksi. Lisää loppuvaiheessa punaiset linssit jos halusit. Lisää chili ja tomaattimurska. Kiehauta. Soseuta. Lisää kooksomaito ja mausta. Syö raejuuston ja korianterin kanssa.
Jos jollakulla on hyviä luottoreseptejä, saa jakaa!
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti