Missä sä asuisit jos saisit valita ihan minkä paikan vaan?

Hmm,  mietin (tai mietein kuten porilaiset sanoisi) eilen kun olin aikeissa avata Bloggerin mutta päädyinkin lukemaan kirjaa, että miksiköhän blogia tulee aina kirjoitettua juuri sunnuntaisin. Tuntuu, että silloin inspiraatiota on eniten ja ajatus on kirkkain. Sunnuntai on ehkä sellainen lopetus, ja tuntuu, että on hyvä nollata pää ennen uuden alkua. Sunnuntai on uuden vuoden aatto pienoiskoossa. Ja parasta on, että uusi alku on mahdollista 52 kertaa vuodessa.

Oli miten oli, tämän viikon on ehdottomasti kruunannut pitkä viikonloppu. Neljä päivää pelkkää rentoilua ja aurinkoa, juuri sitä mitä kaipasin. Eilen oli Siivouspäivä ja sain tyhjennettyä kaikki ne pitkään vaatekaapissa lojuneet, ei-niin-kivat jutut pois. Myyntiä huikeat 70 euroa mutta jos miettii, että hengasin ulkona kolme tuntia ja hinnat oli maks. sen 2 € niin siihen nähden ihan hyvin. Sisäinen Konmarini on taas herännyt ja pari viikkoa sitten oli sitä mieltä, että haluan järjestellä kaikki tavarani. Satuin myös katsomaan Netflixista dokkarin Minimalists (kannattaa kattoa) ja aloin miettiä, että isomman asunnon osto olisi ahdistavaa pelkästään jo sen takia, että kaikki se tila pitäisi täyttää jollain (turhalla).

Näin mainion aasinsillan kautta päästäänkin oivasti itse aiheeseen, eli asuntoihin ja asumiseen. Olimme tänään A&A:n kanssa pitkällä pyöräseikkailulla. Pyöräilimme oikeastaan koko Helsingin ympäri Kalliosta rantoja pitkin Kaivariin, sieltä Ruoholahden kautta Lauttasaareen ja Kuusisaaresta Meilahden kautta Töölöön. Alettiin siinä sitten matkalla miettimään, että missä sitä haluis asua. Vakikysymys meidän porukassa: missä me oikeestaan haluttais asua. Kamalan vaikea kysymys. Periaatteessa oon ihan tyytyväinen täällä Kalliossa mutta kyllä toi ainainen örveltäminen välillä ottaa päähän. Toisaalta kaikki lähiöt, Espoot ja Hertsikat on nounou (ja varmasti kun luen tätä 6 vuoden päästä löydän itseni sieltä Vantaalta). Lauttasaari, why not mutta siellä vaan ne hienot kämpät (ja nehän siis maksaa ehkä hitusen liikaa). Töölössä on asuttu ja se oli kiva mutta siinä tapauksessa vaan Etu-Töölö. Omalla top-listalla on tällä hetkellä Kruunuhaka. Lokaatio, komeat kivitalot ja se meri siinä vieressä kiinnostaa. Oon kyllä myös sitä mieltä, että itse se asunto on silti melkein tärkeämpi kuin pelkästään alue. En jaksa alkaa asua missään pimeässä kellarissa vaikka se kuinka olisi Eiranrannassa. Tästä johtuen syviä huokailuja aihetti myös se yksi täydellinen Loft-asunto Turun jokirannassa. Hinta 400 000 €. Pohja, fiilis ja valo täydellisiä. Ja ennen kuin kukaan (Anna) alkaa intoilla, ei, me ei olla muuttamassa nyt Turkuun. Tulipahan nyt vaan mieleen.

Pyöräretki opetti myös sen, että ehkä on turha ajatella liikaa. Aina tulee luultavasti löytymään kivampi, parempi ja kiinnostavampi paikka. Levoton sieluni ei kuitenkaan jaksaisi pysyä yhdessä paikassa kovin pitkään niin siksi oon varma, että jos tohon leikkiin lähtee mukaan, koittaa muuttu vuoden välein. Säälittää Atte jo ajatustasollakin...

Kun talvesta tuli kesä

Sää on varmasti aihe, joka on tänä keväänä (tai talvena) ollut eniten esillä. Päätin jo siinä huhtikuun alussa kun taas kerran tuli lunta, että en kyllä ala valittamaan säästä. Säämärisijöitä riittää kyllä ilman muakin.

No jos talvi puhututti vielä viikko sitten, on kesäkesäkesä ollut se juttu viimeiset kaksi päivää. Talvesta kesään, mikäpä siinä, passaa mulle. Tää kulunut viikonloppu on sisältänyt vaikka ja mitä kivoja ekoja juttuja. Oltiin ekaa kertaa perjantaina kallioilla viiniretkellä ja pyöräiltiin illalla pitkin Helsingin rantoja. Launtaina päästiin ekaa kertaa t-paita-lenkille, tori-aamiaiselle, Suokki-lounaalle ja veneilemään. Näin ekaa kertaa Helsinki-elämäni aikana Roihuvuoren kirsikkapuut ja join ekat puisto-Coronat. Sunnuntaina tehtiin Karon kanssa pyöräretki Käpylän pihakirppiksille ja hengattiin Aten kanssa lukemassa Pengerpuistossa. P-A-R-A-S-T-A!

Oonkin ihan unohtanut miten kesäisin ei olla kotona. Kesäisin lähdetään aamulla ulos ja palataan illalla. Samoilla farkkushortseilla käydään rannalla, puistossa, kapessa ja luuhataan iltamyöhään ulkona. Illalla muistetaan, että unohdettiin neljättä päivää käydä kaupassa ja aamulla syödään puuroa koska muuta ei ole. Nähdään kavereita ja tyyppejä, joiden olemassaolo ollaan autuaan unohdettu. Missä te ootte koko talven olleet?

Tää viikonloppu on ollut just sellanen. Ei suunnitelmia mutta silti ohjelmaa kun koko tammikuussa yhteensä. Kotona on käyty lähinnä kääntymässä ja nukkumassa. Miksi tuhlata kallisarvoisia hetkiä sisätiloissa kun voi hengata auringossa. Karo laski, että kesälomaan on kuusi viikkoa. Mä en edes tarvii lomaa jos vaan saan ton auringon.

Olispa koko kesä tällainen!

-kristiinas

ps. Mulla on luonnoksissa mun ja Aten perinteinen kesälista 2017. Sitä pitää vielä hioa mutta virallinen kesän bucket list tulossa pian!

Tiistain lista

Tiistai, joka toisinaan tuntuu ihan maanantailta - ei tosin tänään, on hyvä päättää pieneen listaan ennen nukkumaanmenoa.

Varma kesän merkki. Krisse on laskettu!

Mikä fiilis tänään?
Sunnuntain masentelun jälkeen vire on ylöspäin. Tänään on ollut energinen olo ja olenkin saanut hoidettua kaikenlaisia juttuja. Energiatasoja luultavasti on nostanut toi taivaalla möllöttävä pallo ja ja lämpötila, joka on kivunnut yli kymmenen asteen.

Mitä söit tänään aamupalaksi
Avokado-appelsiini-kauramaito-kookos-smoothien. Päällä pellavansiemeniä ja pähkinöitä. Sinänsä vähän erilainen aamiainen koska 99 % arki-aamuistani alkaa puurolla. Viime aikoina olen kuitenkin vähän yrittänyt varioida nyt on menossa pieni smoothiekausi. Pääasia, että aamiainen on nopeasti valmis ja, että sen voi ottaa mukaan

Mitä oli tänään päälläsi
Tänään (päivä oli osittain etäpäivä kotona) mentiin rennolla linjalla. Päälle valikoitui suorat liehulahjehousut ja raitapaita. Farkkutakilla pärjäsi tosi hyvin.

Mitä olet tänään kuunnellut
Aamulenkillä aloitin S-town podcastin kuuntelun. Kuuntelin koko päivän Bassoradio samalla kun tein töitä. Iltapäivällä kun tein lähtöä joogaan oli pakko kuunnella Enrique Iglesiasia koska Enriquen uus reggaeton kausi on parasta.

Kenen kanssa nukuin viimeksi
Aten...tietysti.

Päivän paras
Huiput lounastreffit Mertsin ja Lotan kanssa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Ja lounaspaikka oli myös täysi kymppi. Lämmin suositus Harjuntorin Vihreälle Holville. Myös perinteinen tiistaijooga oli, kuten aina, päivän piristys.

Päivän huonoin
Se, että en edelleenkään saanut niitä to-do-listalla roikkuvia juttuja eteenpäin. Myös naapurin uusi koira ulvoi 4h putkeen ja se jos mikä ärsytti.

Mitä ostit viimeksi
Koska en tarvitse juuri mitään, ostin niinkin tylsiä juttuja kuin päivän illallistarpeita. Eli fetaa, kikherneitä, tomaattia ja kauramaitoa.

Nyt meen viettämään sometonta aikaa Aten kanssa ja sit nukkumaan.

-kristiinas

Ei ole omena kaus puusta pudonnut

Eilen vietettiin äitienpäivää. Sain oman mammani vierailulle Helsinkiin niin juhlinta meni kerrankin niin, että mamman ei tarvinnut tehdä yhtikäs mitään. Yleensä vietämme kaikkia juhlapäiviä Porissa kotikotona ja senhän nyt tietää kaikki miten siinä sitten käy. Mami hoitaa yleensä siivoukset, ruuat sun muut ja me muut istutaan valmiiseen pöytään. Ei siinä sinänsä mitään koska mamma rakastaa suunnitella ja kestiä väkeä (ja me muut tykätään olla tekemättä mitään). Eilen kuitenkin söimme aamiaista yhdessä hotellissa ja hoidettiin Kaspen kanssa lounaan valmistus (mentiin kyllä sieltä missä aita on matalin ja tehtiin pizzaa...).

Äitienpäivän kunniaksi mietin, että mitä meidän mamma on mulle opettanut. Luonteen osalta mussa on enemmän iskää kun mammaa mutta tavoiltamme ollaan kyllä aika samanlaisia. Kokosin tähän joitain juttuja, jotka nyt ekana tuli mieleen.

1. Pahinta mitä voi tapahtua on, että ruoka loppuu

Mikään ei olisi niin paha juttu jos on vieraita kylässä (tai ylipäänsä ruokahetki) kuin se, että ruoka loppuisi. Tästä johtuen ruokaa valmistetaan aina liikaa. Jos syöjiä on neljä, tehdään varmuudeksi ruokaa kahdeksalle. Onneks mulla tosin on Atte, joka syö kaiken. 

2. Opiskelu kannattaa aina

Mamma on mun opinto-idoli. Hän on opiskellut ammattikoulussa ravintola-alan tutkinnon, tämän jälkeen lukenut ylioppilaaksi, sitten hakenut yliopistoon lukemaan ravitsemustiedettä, pätevöitynyt opettajana ja viimeisimpänä väitellyt kasvatustieteen tohtoriksi. Meitä on aina kotona kannustettu opiskelemaan, oppimaan ja lukemaan.

3. Positiivisuus tekee elämästä helpompaa

Äiti ei ole koskaan negatiivinen. Kaikki voi onnistua jos vaan yrittää. Mamma on aina hyvällä päällä ja yrittää löytää ratkaisuja hankaliin hommiin. Yritän kovasti päästä samaan ja yleisesti olen kyllä hyvällä päällä.

4. Lakanat vaihdetaan kerran viikossa, talvivaatteet pestään ennen varastoon viemistä ja kaikki ruoka on parempaa mitä vähemmän eineksiä käyttää

Kuten varmaan kaikki muutkin, myös mä olen äidiltä oppinut lukuisia siivous- ja ruuanlaittovinkkejä. Äiti on aina ollut sellainen kodinhengetär, joka huolehtii, että ruoka on viideltä pöydässä ja kaikilla on puhtaat vaatteet päällä. Mäkin oon nykyään aikamoinen siivousnatsi (itseasiassa paljon pahempi kun äiti). 

Haluaisin vielä oppia äidiltä ne huikeat unenlahjat, loputtoman kärsivällisyyden ja ikuisen lempeyden. Kaikki muut ihmiset menevät aina mamman edelle. Bonuksena olis kyllä kiva jos jaksais pestä, silittää ja mankeloida vaatteita yhtä huolellisesti kun äiti (kuka muu muka silittää yöpuvun ja alushousut??).

Kiitti vielä mamma kaikesta ja parasta äitienpäivää vähän myöhässä kaikille äideille <3

-kristiinas

Juoksu kiinnostaa

Juokseminen on varmaan pitkäaikaisin harrastukseni. Muistan edelleen kun aloitettiin joskus 16-vuotiaina parhaan kaverini Tiian kanssa juokseminen ihan tosissaan. Päätettiin keskellä yötä kun tultiin jostain juhlista, että meistä tulee juoksijoita. Niin me sitten kello 04 yöllä juostiin Yyteri Golfin risteykselle joku 2 km niin lujaa kun jaksettiin. Siitä se sitten alkoi (myöhemmin kyllä vähän järkevämmällä set-upilla).

Oon juossut neljä puolikasta maratonia ja ollut juoksukoulussa. Viimeisen vuoden aikana juoksu ei kuitenkaan ei oikein ole sujunut ja olen harrastanut lähinnä päämäärätöntä sunnuntaihölkkäilyä. Tänä keväänä oon kuitenkin taas pitkästä aikaa innostunut juoksusta ihan uudella tavalla. Edelleen (etenkin aamulenkit) on sellaisia päämäärätöntä hölkkää mutta oon nyt ainakin pyrkinyt kerran viikossa (yleensä juoksumatolla) juoksemaan kunnon intervalliharjoituksen. Nyt tarkoituksena olis vielä mun viikko-ohjelmaan yksi selvästi pidempi lenkki niin voisin kehittää mun peruskuntoa vähän.

Kiinnostais myös kovasti ilmoittautua jollekin puolimaratonille tänä vuonna mutta en oikein tiedä mikä olis sopiva/kiva. Yleensä oon juossut HCR:n mutta tänä vuonna se on päivää ennen äitienpäivää eikä oikein sovi mun aikatauluun.

Miten sitten pääse motivaatiopulan yli? Mun kohdalla ainakin toimii ihan yksinkertaiset jutut.

* Tekeminen lisää motivaatiota. Eli mitä enemmän tekee, sitä enemmän kehittyy ja sitä enemmän hommasta tykkää

* Juokseminen kaverin kanssa. Jos on joku muu jonka kanssa sopii lenkkejä, tulee varmemmin lähdettyä (ja juostua lujempaa jos se toinen on parempi)

* Tee joku (mikä tahansa) suunnitelma. Eli päätä, että juokset kahtena aamuna, yhden pitkän lenkin, intervalleja (esim. 5x3min tms).

* Ala kuunnella podcasteja tai tee niin hyvä playlista, että et jaksa odottaa sen kuuntelua (ja kuuntele sitä AINOASTAAN kun juokset).

* Seuraa kaikkia juoksijoita Instagramissa.

Bonus! Myös kävely kiinnostaa entistä enemmän. Ennen olin lähinnä sitä mieltä, että se on ajanhukkaa. Nykyisin nautin kävelystä ihan eri tavalla ja voin jopa haaveilla siitä, että voin mennä yksin kävelylle (luksusta kun aina muuten sosialisoin jossain).

Elämisen tuska

Istun koneessa matkalla Zurichiin ja vaikka on perjantai ja kiva viikonloppu edessä, mietin täällä yläilmoissa henkeviä.


Viime aikoina on tapahtunut kaikkea suurta (siis muille kun kuin mulle). Ihmisiä on kuollut, syntynyt, eronnut ja rakastunut. Suuret muutokset ja tunteilu ovat saaneet mut miettimään asioita elämästä. Mitä sitä haluaa tai ei halua tehdä. Tai mitä jos haluaa mutta ei voi?


Mä ja Kaspe saatiin mammalta joululahjaksi dinner in the dark-lahjakortit ja illallisella oli yli-sympaattinen herra opaskoiransa kanssa kertomassa millaista on sokeutua aikuisena. Jo parin tunnin pakotettu sokeus alkoi ahdistamaan mua ja illan jälkeen oon useaan kertaan miettinyt miten kokisin sen jos nyt sokeutuisin. Tai tulisin kuuroksi. Olisinko yhtä reipas ja optimistinen kuin herra illallisella? Miltä tuntuisi jos ei koskaan enää näkisi muita tai itseään peilistä? Tai tietäisi miltä uudet paikat tai ihmiset näyttävät? Mitä pidemmälle tätä mietin, sitä enemmän ahdistun.

Mulla ei varsinaisesti oo koskaan ollut mitään pelkotiloja tai fobioita. Jostain syystä oon kuitenkin nyt viime kuukausina ajatellut tosi paljon kuolemaa ja suuria elämänmuutoksia. Mikä muuttuisi ja millainen musta tulisi (tai ei tulisi). En oikein tiedä onko se hälyttävää vai ihan normaalia käytöstä. Oon lentänyt aika paljon tänä keväänä ja vaikka en pelkää lentämistä, on viime aikaiset terrori-iskut saaneet kuitenkin miettimään, että mitä vaan voi tapahtua koska tahansa. Mitä jos Atte ei tule kotiin Brysselistä tai mitä jos jotain muuta sattuu?

Tämä kaikki johtaa taas siihen, että sitä alkaa pakostikin miettimään niitä juttuja, jotka mulle on tärkeitä elämässä. Niitä tyyppejä joiden kanssa haluan olla tai paikkoja, joissa haluan käydä. Jos elämä loppuisi (tai radikaalisti muuttuisi nyt), olisinko mä käyttänyt tähänastisen elämäni hyvin? Tehnyt just oikeita juttuja? Mutta mistä sitä sit tietää mikä on oikeaa ja mikä ei? Mä haluan kaiken mutta toisaalta yritän priorisoin koska kaikkea tunnetusti ei voi saada. Mietin mitä kadun kun kuolen ja toivon etten ainakaan mitään kovin suurta.

Se kuitenkin on varmaa, että en halua mun elämän lipuvan ohi niin, että selaan Instagramia ja katson telkkarista roskaa. Tai sitäkin voin tehdä mutta mielummin sitten niiden lempparityyppien kanssa.

Kliseisitä tartu-hetkeen/elä kuin viimeistä päivää-heitoista huolimatta on elämästä nauttimisessa jokin perä. Ei kaikki voi 24/7 olla hauskaa unelman elämistä mutta aika paljon voi itse vaikuttaa siitä mitä ajallaan tekee, kenen kanssa sitä hengailee ja miten asioihin suhtautuu.

Pahoittelut rönsyilevän sekavasti tekstistä. Alhaalla näkyy Sveitsi ja turvavyön merkkivalo palaa niin tämä saa nyt jäädä tähän. Seuraavaksi menen etsimään Karon ja toivon, että tää viikonloppu on just niitä parhaita juttuja elämässä.

Carpe diem kamut!


-kristiinas