maanantai 11. syyskuuta 2017

Musiikki naisen tiellä pitää

Mulla on jo pitkään ollut sellainen tapa, että teen jokaiselle vuodenajalle oman Spotify-listan. Tyyliin Kesä 2016 ja Syksy 2015. Sinne kuuluu tallentaa sen sesongin parhaat biisit. Ajatuksena on, että biisien ei millään tapaa tarvitse olla uusia vaan sellasia, mitä just sillon on tullut kuunneltua paljon.

Hauskinta tässä kaikessa on kun selaa listoja taaksepäin ja alkaakin kuunnella jotain kaksi vuotta vanhaa listaa. Löytää lauluja, joiden olemassa olon on tyystin jo ehtinyt unohtamaan. Esimerkiksi keväällä 2015 olin Portugalissa surffaamassa ja silloin kuuntelin paljon Mobya ja Bastillea. Myös Ricky-Tick Big Band oli sillon joku juttu koska biisi “Talutushihnassa” löytyy tältä listalta. Kyseistä biisiä ei kyllä varmasti ole sen kevään jälkeen kuullut missään.



Aina kysyttäessä sanon, että The xx ja Major Lazer ovat mun lempibändejä (vaikka ei mulla sellasia edes ole). Mutta nää mun listat ainakin vahvistavat tätä olettamusta. Käytännössä jokaiselta listalta löytyy joku kyseisten artistien biisi.

Mielenkiintoinen havainto myös on, että jokainen vuodenaika noudattaa omaa kaavaansa. Samalla lista heijastelee kyseisten vuodenaikojen fiilistä.

Syksyllä rauhoitutaan, chillataan kotona ja kuunnellaan kaikkea rauhallista. Listalla: Bon Iver, London Grammar, Birdy

Talvella mennään vanhoilla hiteillä mut aika rauhallisella tempolla. Listalla: Kelis, Lana Del Ray, Rae Sremmurd ja Kanye West (bonuksen Pete Parkkonen??)

Keväällä tempo nousee ja fiilis piristyy. Paljon räppiä ja lattarimusaa. Listalle Young Thug, Alma, Silvana Imam. Ja viime keväänä tietty Enrique.

Kesällä bilemusa ja kaikki tanssittava kiinnostaa. Listalla Katy Perry, Major Lazer, Liam Payne, DJ Khaled. Bonuksena viime kesänä Linkin Park :D

Jos listat kiinnostaa tsekkaa mun Spotify ja kuuntele laatumusaa!

Maanantai, check!


-kristiinas

lauantai 9. syyskuuta 2017

Saaressa

Tultiin viikonlopuksi saareen rentoutumaan. Tai osa meistä osaa rentoutua ja toiset ei. Täällä hetkellä pojat kaataa ulkona mäntyä, Helena nukkuu ja mä kirjotan tätä. Agendalla on kaikenlaista to-do-listan purusta paljuun ja saunaan. Mutta lähinnä homma pyörii kuitenkin ruokailun ympärillä, niin kuin elämä mökillä aina. 24h matkalla on kuitenkin varattu eväät uuniperuna-skagen-lounaalle, letuille, savustettu lohi-uunijuures-illalliselle ja huomiselle brunssille. Eli ei tässä nyt nälkä ehdi tulla. 



Puskissa tyrnit odottavat poimijaansa ja hetki sitten soudettiin Helen kanssa hetki sitten naapurisaareen puolukka- ja sieniapajilla. Saalis: vajaa litra marjoja, pari hyttysen puremaa, noin 200 saunamaijaa.

Kummallista miten jopa koulutöiden teko ei mökillä töki. Oikeastaan täällä kaukana, melkein avomerellä, keskittymiskyky ei yhtäkkiä olekaan yhtään hankalaa. Kaupungissa oma keskittymiseni oikeastaan yhtään mihinkään on se 45 sekuntia. Sen jälkeen mietin tai teen jotain muuta. Selaan kännykkää, juon vettä, imuroin, lähetän viestin tai puhun Atelle jotain. 



Tän porukan kanssa on myös aika helppoa olla. Tietää tasan tarkkaan miten hommat sujuu ja mitä kukin haluaa tehdä. Jutut on myös yhtä (huonoja) kaikilla.

Tuntuu, että pako kaupungista tuli kuin tilauksesta. Vaikka toisinaan kuvittelin tarvitsevani ympärilleni mahdollisuuksia, virikkeitä ja ohjelmaa, luulen, että mä pohjimmiltani olen kuintenkin vähän hassu erakko. Äsken auringonlaskun aikaan kun kävelin saaren ympäri mietin, että ei kyllä ole yhtään ikävä Kallio.


Nyt puu on kaadettu, unet nukuttu ja tää tekstikin alkaa olla tässä (vaikka ei siinä mitään järkeä ollutkaan). Lyhty syttyi juuri saunan eteen niin luulen, että se oli kutsu saunaan.

Rentouttavaa lauantaita, ottakaa iisisti.


-kristiinas

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kallis aika

Mähän päätin ennen lomaani, että tänä kesänä ei suoriteta. Kesälomani kaksi viikkoa (Italia pois lukien) kuluivat ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Harhailin ympäriinsä ja yritin tehdä sitä mikä hyvältä tuntui - ja onnistuin siinä mielestäni aika hyvin. Uin, siivosin, luin ja urheilin - ei mitään erikoista mutta just sitä mitä kaipasin. 

Ja nyt olen täysin valmis syksyyn! Tuntuu, että tämä syksy tulee olemaan all about itsensä kehittämistä ja rentoilua - mutta hyvällä tapaa. Agendalla on kaiken turhan karsiminen elämästä ja sen vähäisen ajan käyttö oikeisiin asioihin. Käytiin A & A:n kanssa mielenkiintoinen keskustelu tässä siitä mihin vapaa-aika kuluu. Analysoin itseäni ja Antonian piirakkamallin mukaan käytän suurimman osan vapaa-ajastani sosiaaliseen mediaan ja ystäviin. Lähes yhtä paljon aikaa vie treenaus. Jos nämä vievät 3/4 vapaa-ajastani, loput ajasta menee ruuanlaittoon/kaupassa käyntiin, siivoamiseen, Netflixiin, perheeseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Ajatus tässä mallissa oli siis havannoida sitä mihin se oma aika oikein kuluu, mihin käyttää liikaa aikaa ja mihin haluaisi käyttää enemmän aikaa.

A:n piirakkamalli mun vapaa-ajasta

Henkilökohtaisesti on sanomattakin selvää, että sosiaalisen median ja puhelimen käyttöä voisi vähentää. Haluaisin käyttää enemmän aikaa lukemiseen, kirjoittamiseen ja Aten/perheen kanssa oloon. Ystävät vievät mun kohdalla paljon aikaa mutta toisaalta siitä on vaikein karsia enkä sitä edes halua. Note to myself: ehkä myös siivoan liikaa? Jos alkaa tarkastelemaan asiaa, siivoamiseen ja säätämiseen menee yllättävän paljon aikaa. Ehkä siitä voisi karsia?

Helsingissä on myös se huono puoli, että siirtymät vievät ihan kauheasti aikaa. Pyörällä suhaan suhteellisen nopeasti mutta kyllä siihenkin aikaa saa tuhrautumaan. 



Eli jos ajattelee omaa ajankäyttöä, 8-10h päivästä vievät työt ja sinne siirtymiset hieman päivästä riippuen. Yritän nukkua 8h joka yö. Tämä tarkoittaa, että normiarkena jää 6-8h vapaa-aikaa. Aika perhanan tehokas saa olla jos aikoo 6h aikana treenata, käydä kaupassa, tehdä ruokaa, lukea, kirjoittaa, nähdä ystäviä, siivota ja hengailla Aten kanssa (ja mulla ei edes oo lapsia :D). Ja mieluiten ei haluaisi säntäillä paikasta toiseen sellasella fiiliksellä, että koko ajan on myöhässä/väärässä paikassa. Jotakin on siis priorisoitava. 

Näin ollen haastan teitä kaikkia miettimään omaa vapaa-aikaanne ja juttuja mihin haluaisitte käyttää enemmän/vähemmän aikaan. 

Tämän syksyn teemaa tulee olemaan oman ajan laadukas käyttö. Jos viime vuonna karsittiin turhaa kamaa, tänä syksynä tyhjennetään kalenteria ja turhia menoja. 

Syksy, olen valmis!


-kristiinas