maanantai 11. syyskuuta 2017

Musiikki naisen tiellä pitää

Mulla on jo pitkään ollut sellainen tapa, että teen jokaiselle vuodenajalle oman Spotify-listan. Tyyliin Kesä 2016 ja Syksy 2015. Sinne kuuluu tallentaa sen sesongin parhaat biisit. Ajatuksena on, että biisien ei millään tapaa tarvitse olla uusia vaan sellasia, mitä just sillon on tullut kuunneltua paljon.

Hauskinta tässä kaikessa on kun selaa listoja taaksepäin ja alkaakin kuunnella jotain kaksi vuotta vanhaa listaa. Löytää lauluja, joiden olemassa olon on tyystin jo ehtinyt unohtamaan. Esimerkiksi keväällä 2015 olin Portugalissa surffaamassa ja silloin kuuntelin paljon Mobya ja Bastillea. Myös Ricky-Tick Big Band oli sillon joku juttu koska biisi “Talutushihnassa” löytyy tältä listalta. Kyseistä biisiä ei kyllä varmasti ole sen kevään jälkeen kuullut missään.



Aina kysyttäessä sanon, että The xx ja Major Lazer ovat mun lempibändejä (vaikka ei mulla sellasia edes ole). Mutta nää mun listat ainakin vahvistavat tätä olettamusta. Käytännössä jokaiselta listalta löytyy joku kyseisten artistien biisi.

Mielenkiintoinen havainto myös on, että jokainen vuodenaika noudattaa omaa kaavaansa. Samalla lista heijastelee kyseisten vuodenaikojen fiilistä.

Syksyllä rauhoitutaan, chillataan kotona ja kuunnellaan kaikkea rauhallista. Listalla: Bon Iver, London Grammar, Birdy

Talvella mennään vanhoilla hiteillä mut aika rauhallisella tempolla. Listalla: Kelis, Lana Del Ray, Rae Sremmurd ja Kanye West (bonuksen Pete Parkkonen??)

Keväällä tempo nousee ja fiilis piristyy. Paljon räppiä ja lattarimusaa. Listalle Young Thug, Alma, Silvana Imam. Ja viime keväänä tietty Enrique.

Kesällä bilemusa ja kaikki tanssittava kiinnostaa. Listalla Katy Perry, Major Lazer, Liam Payne, DJ Khaled. Bonuksena viime kesänä Linkin Park :D

Jos listat kiinnostaa tsekkaa mun Spotify ja kuuntele laatumusaa!

Maanantai, check!


-kristiinas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti