Kesälista

Olemme Aten kanssa tehneet melkein joka vuosi sellaisen kesän bucket listin. Ei mitään supervakavaa tai suorittavaa vaan ennenminkin sellaisen ideapankin, mihin voi sysätä kaikennäköisiä haaveita. Osa sitten toteutuu ja osa ei. Tärkeää on, että mitään ei suoriteta eikä ajatus ole ruksia juttuja mitenkään listalta pois vaan tehdä näitä kivoja juttuja mahdollisimman monta kertaa. Koko kesän ajan.

Iltauinnilla

 Koska ylitiöpäinen suorittaminen on out ja Hampuskin saapuu hauskuttamaan meitä keskellä kesää (toivottavasti), ajattelin ensin, että skipataan tänä vuonna koko lista. Kunnes tulin järkiini ja tajusin, että nyt jos koska se lista todella tarvitaan. Tuskin se elämä siihen lapseen loppuu ja lista varmistaa, ettei ihan vauvakupla ihan imaise meitä ja vierota koko ympäröivästä maailmasta.

Mitä sille meidän kesälistalla sitten on? No ihan tavallisia juttuja ja niitä samoja, mitä ollaan monena muunakin kesänä harrastettu. Osaa on jo päästy tän mahtavan kesänaloituksen vuoksi tekemään ja osa on varmasti vielä edessä. Ja tosiaan, jos kaikkea ei ehditä tekemään, ei se maailma siihen kaadu.

Mutta siis tänä tarkoituksena on:

uida niin usein ja paljon kun vaan mahdollista. Meressä, maaiuimalassa tai järvessä. 

telttailla ja nukkua teltassa ainakin yksi yö. Tätä päästiin jo viime viikolla testaamaan Porkkalassa. Parasta!

Serious camping

hengata toreilla, syödä toriaamiaisia ja nauttia torikahveista. Etenkin Hakaniemen torilla, joka on Helsingin paras tori! Ostaa niin paljon herneitä, mansikoita ja uusia perunoita kun mahdollista. 

grillata niin paljon, että syksyllä linssikeitto maistuu taivaalliselta. Tämäkin kohta on helppo koska meidän taloyhtiöllä on grilli, jota on jo monta kertaa hyödynnetty.

uida aikaisin aamulla ja myöhään yöllä. Kuutamo- ja auringonnousuuinnit on aina kuulunut mun kesiin.

tehdä pieni kesäroadtrip Suomessa. Minne? Ihan sama kunhan radiossa soi Nova ja ikkunat pidetään auki.

Lohipizzaa Porkkalassa

pelata tennistä, tai uutuutena padelia. Olen umpisurkea tenniksessa koska pelaan sitä vain kesäisin. Eli joudun taas aloittamaan siitä mihin viime elokuussa jäin. Eli nollasta. Ehkäpä se padel on enemmän mun juttu. Yyterin kentälle on kuitenkin päästävä!

lukea kirjoja. Koko ajan ja joka paikassa. Kallioilla, rannoilla, iltaisin, parvekkeella, aamiaisella, retkellä ja teltassa. Kirjastot on parhaita ja olen taas onnellinen, että äityslomalla olen jaksanut lukea enemmän kuin pitkään aikaan. 

hengata meidän uudella parvekkeella ja saada sinne jotain kasvamaan, kunhan kaikki rempparomppeet on roudattu sieltä vaan pois. 

veneillä aina kun mahdollista (nyyh, myimme juuri veneemme mutta uutta odotellessa) ja päästä edes kerran purjehtimaan. Voi olla, että purjehdus jää syksyyn tai ensi vuoteen koska Hampus mutta lukeepahan ainakin listalla. 

pyöräillä niin paljon kuin mahdollista ja tehdä joku kiva pyöräretki, jolle otetaan tietty eväät mukaan. En edes omista matkakorttia kesällä niin pyörä on aina mun pääsääntöinen valinta. 

päästä edes yksille festareille. Jazzitkin lasketaan nyt Hampuksen tapauksessa. Ja sinne on itse asiassa jo liputkin. Katsotaan miten käy.

ja tietty tutustua meidän uuteen perheenjäseneen! 

-kristiinas

Bosslady

Olen tässä viime päivinä kuunnellut Maria Veitolan kirjaa “Veitola” BookBeatista. Ensinnäkin, vahva suositus tälle opukselle. Sisältö perustuu pitkälti Marian kirjoittamille vanhoille kolumneille eri lehdissä, nyt Marian lukemina.  Ja vaikka en jaa kaikkia aiheita ja ajatuksia, on kokonaisuus silti mielenkiintoinen. Kannattaa lukea tai kuunnella!

Mutta nyt ei ollut tarkoitus kirjoittaa kirja-arvostelua Marian kirjasta vaan puhua aiheesta, jota olen viime päivinä tässä miettinyt jonkun verran. Elikkä sananen bossladyistä, joista myös Maria puhuu kirjassaan (ja jollaiseksi Mariaa itseäänkin tituleerataan). Aluksi koko termi ärsytti itseäni ihan suunnattomasti. Mikä ihmeen bosslady? Eikö vaan voi olla boss? Ja onko ainoa oikea tapa olla boss olemalla asennemuija, kuten Maria (ja onko hän edes sitä?)?

Mun elämän oikeat bossleidit <3

Sitten kun olin aihetta vähän pohdiskellut tulinkin toisiin ajatuksiin. Ehkä pitäisikin alkaa kutsua hyviä tyyppejä bossleideiksi. Koska hyvä puoli koko termissä on, että naiset käyttävät sitä toisista naisista. En ole varmaan koskaan kuullut yhdenkään miehen kutsuvan ketään bossladyksi. Ja koska tässä maailmassa on ihan tarpeeksi kateutta, vihaa ja selän takana puhumista. Ja kyllä empatiakin on musta osa bossleidiyttä. Kannattaa opetella kuulostelemaan tunteita itsemme kautta. Jos tekee tiukkaa kutsua toista bossleidiksi, mitä se viestii minulle? Haluaisinko kenties todellisuudessa päästä itse samaan?

Toinen yhteys missä aloin miettiä termiä “bosslady” oli kun seurasin naapurin ehkä 4-5 vuotiaan tytön leikkejä ulkona. Ensimmäisenä mieleeni putkahti ajatus, että tossa on niin tuleva bosslady. Tyttö pelasi neljän vähän vanhemman pojan kanssa jalkapalloa ja vaikka pojat olivat taitavampia, tyttö hallitsi peliä henkisesti täysin. Kun tyyppi teki maalin, juhli hän sitä estottomasti hillittömällä flossaustuuletuksella. Pelin jälkeen tyttö haki myös naapurit mukaan ja päätti opettaa koko porukalle miten flossataan. Hommasta ei ainakaan asennetta puuttunut.

Muutenkin ajattelen, että tyttöjä pitäisi rohkaista olemaan rohkeampia, ylpeämpiä siitä mitä he ovat ja tukea heitä seisomaan juttujensa takana. Naisten ja tyttöjen pitäisi puhua siitä, mitä he tekevät – ei siitä, että he tekevät. Sama minulle miksi tätä nyt sitten kutsutaan, oli se sitten bossleideyttä tai ei. Toivon, että onnistun kasvattamaan Hampuksesta juuri niin bossleidin kun hän itse haluaa. Ei siis mitään miesvaltaista (tai sen puoleen naisvalataistakaan) ”bro culture”-juttua vaan ihan oikeaa ylpeyttä omista onnistumisista, kyvyistä ja ideoista. Kukaan ei ole toisen alistettavissa - sukupuoleen katsomatta!

Tasarvoista viikonloppua!

-kristiinas

Urheilusta ja raskaudesta

Jos jostain olen ollut raskauden aikana onnellinen, niin siitä, että olen voinut urheilla koko ajan. Aluksi koko raskautta ei tuntunut oikein lainkaan eikä siis ollut mitään estettä liikkumiselle. Myöhemmin kun maha kasvoi, baby oli jo niin tottunut hötkyilyyni, että vauhti ei paljoa menoa haitannut. Lähinnä oli sellainen fiils, että neiti oli tyytyväinen kun vähän pompututti. Tästä kylläkin Atte veti sen johtopäätöksen, että homma johtaa nyt siihen, että tyyppi ei ole paikallaan sekuntiakaan tyytyväinen kun suvaitsee tulla ulos. Eli pitää varautua olemaan vähintään joku Lintisn kieputin seuraavat kaksi vuotta. Mahtavaa!

Aamu-uinnit uusilla mestoilla on parasta

Miten tässä on nyt sitten oikein liikuttu? No, olen harrastanut oikeastaan ihan samoja lajeja kun ennenkin raskautta. Ainoa juttu (mutta suuri sellainen), josta olen luopunut on twerkkaus. Ja tästäkin vain siksi, että homma näytti liian rivolta - en siksi, että se olisi ollut mahdotonta. Muuten olen juossut, joogannut, uinut, käynyt salilla, pumpissa ja jumpissa ihan tavalliseen tapaan. Nyt kun pötsi alkaa jo olla suht iso, juoksulenkkini ovat toki lyhyempiä, noin 5-6 km pitkiä, ja joogassa en pysty makaamaan vatsallani. Suorat vatsalihasliikkeet olen korvannut vinoilla vatsalihaksilla ja kovimmat hypyt joudun jättämään pois koska hengästyttää liikaa. Muuten ei mitään ongelmaa ja tästä olen superkiitollinen. Uskon todella, että tämä päivittäinen liikkuminen on kohdallani ollut avain onneen ja kaikki on (toistaiseksi) mennyt näin hyvin kun on mennyt. 

Happy me Lontoossa

Retkellä Porkkalassa

Olen useasti kysynyt niin lääkäriltä kuin neuvolastakin onko kaikki tämä liikunta ok ja saanut vain vihreää valoa. Parasta oli lääkäri, joka sanoi, että jos hyvältä tuntuu, niin antaa mennä. Hän oli tutkinut suomalaisten naisten synnytyksiä ja tullut siihen tulokseen, että yksi keskeinen syy negatiivisiin synnytyskokemuksiin on suomalaisnaisten liian huono kunto. Hän vertasi synnytystä erittäin rankkaan urheilusuoritukseen ja sanoi, että paras tapa valmistautua synnytykseen on kuin harjoittelisi ultramaratonille (mikä rohkaisu). 

Joka tapauksessa, olen noudattanut näitä neuvoja nyt melkein yhdeksän kuukautta ja hyvin on mennyt. Liikunta on ollut monta vuotta osa jokaista päivääni ja siksi myös pään koossa pitäjä nyt raskauden aikana. Vielä viikko laskettuun aikaan ja tänään ainakin Les Mills BodyAttack tuntui hyvältä. 

Eli oman kunnon ja tuntemusten mukaan jatketaan. Jos nyt vihdoin saisi pakattua sen sairaalakassin vaikka tyyppi ei osoita yhtään merkkiä edelleenkään ulostulosta. 

-kristiinas

ps. Nyt varmasti joku vetää herneen nenään ja pitää juttua lesoiluna ja “träningshetsinä” (sori en tiedä suomenkielistä sanaa). Kukin saa toki tehdä ihan niin kuin itse haluaa ja jos jotain olen raskaana olevista naisista oppinut niin sen, että ei kannata jaella yhtään ohjetta tai vinkkiä. Kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee. Mulle on ihan sama. Tämä on vain omakohtainen kokemukseni ja sillä mennään. 

Tuleeko tästä nyt sitten vauvablogi?

Viime tekstistä vierähtänyt jo tovi. Mikä ei sinänsä ole yhtään ihme kun miettii mitä siinä ajassa on ehtinyt tapahtua. 

Edustettiin häissä Haukilahdessa

Ensinnäkin meille pitäisi parin viikon päästä syntyä mini Salo-Salminen. Eli kevät on ikäänkuin mennyt tätä outoa, uutta elämäntilannetta ihmetellessä. Miten tässä nyt näin kävi ja onko musta tähän? Toiseksi olemme ostaneet uuden asunnon, rempanneet sen (okei, tämä remppa kylläkin vaan jatkuu ja jatkuu) ja muuttaneet pari viikkoa sitten Lauttasaareen. Kolmanneksi olen nyt mammalomalla. Ja tämä jos mikä on outoa! Mitä tällä vapaalla oikein tehdään? Ennen kuin mennään muihin asioihin, pientä raporttia tähän “lomaan” liittyen, olkaas hyvät:

Ensimmäinen viikko meni hyvin. Pidin itseni superkiireisenä. Olin Vaasassa pari päivää koulussa, häissä, Tallinnassa, lounailla ja aamupaloilla ja treenasin niin paljon kun ehdin. Aika meni kuin siivillä. Toisella viikolla olin Porissa pari päivää ja vietin synttäreitäni (30-vuotta, a p u a). Eli siinäkin mitään ongelmaa, puuhaa just sopivasti. Mutta sitten koitti tämä kolmas viikko. Atte käytännössä töissä 14h per päivä. Sää kylmeni yhtäkkiä ja alkoi tuulla. Tämä tarkoitti sitä, että aloin jo tylsistyä. Olen edelleen sopinut lounaita ja joka päivällä jotain pikku ohjelmaa mutta silti! 16h päivässä pitäisi hyödyntää jotenkin fiksusti. Homma alkoi mennä niin vakavaksi, että nyt olen turvautunut vikoihin hätäkeinoihin: kouluni lopputyöhön (ennakkoon!!) ja tähän blogiin. Kuinka kauan mahdankaan kestää olla äitiyslomalla, vetoja otetaan vastaan…

Eli siis jännityksellä tässä seurataan miten homma etenee. Hampus (även om hen är hon) ei ole ainakaan tähän mennessä osoittanut vielä mitään merkkejä ulostulosta. Laskettuaika on 25.6 mutta suhtaudun siihen vähän skeptisesti. Ensin due date oli 4.6 kunnes neuvolatäti päätti painelemalla mahaani todeta, että 25.6 on parempi päivä. Tieteellisesti laskettu siis. 

Pikaisten kuulumisten jälkeen tärkeimpään kysymykseen: tuleeko tästä nyt sitten joku vauvablogi? Vastaus on ei ja joo. Tähän(kään) mennessä tämä blogi ei ole noudattanut yhtä selkeä kategorisointia vaan on lähinnä ollut omien ajatusteni tuuletuspaikka. Sitä se on varmasti myös jatkossa. Se, että meillä jatkossa on lapsi tulee varmasti olemaan pinnalla myös omissa ajatuksissani eli sen osalta tulee varmasti asiasta kirjoitettua, jos siltä tuntuu. Varmaa silti on, että ei täällä mitään pilttien vertailua aleta tekemään. Eli homma jatkuu yhtä sekava kuin ennenkin ja kaikki ajatukset ovat ihan omiani. 

Loppuun vielä huomioita omasta raskaudestani ja fiiliksistäni juuri nyt.

Mitä aktiivisempi on, sitä paremmin menee. Ainakin Hampus rakastaa actionia ja mitä enemmän olen liikkunut, touhunnut ja mennyt, sen tyytyväisempi se on. Ja sen paremmin voin itse. 

Olen tavannut nyt viisi eri neuvolatäti ja jokainen ensimmäistä lukuunottamatta on puhunut mulle kuin tarhaikäiselle. Missä on ei-lässyttävät neuvolatädit ja -sedät?

Äitiysvaatteet on ihan huuhaata ja äärimmäisen rumia. Olen ostanut yhdet mustat farkut koska farkut on ainoa asia, jota ei päälle saa kiskottua. Muuten ainakin omalla kohdallani kaikki omat löysät ja rennot vaatteeni ovat mahtuneet. Ja jos ei mahdu niin mielummin ostaisin vain normivaatteita vähän isommissa koissa. 

Hampus on ollut äärimmäisen helppo tyyppi tähän mennessä. Mulla ei ole ollut raskauden aikana oikein mitään tuntemuksia tai ongelmia. Tästä olen kyllä kiitollinen kun kuuntelee kauhutarinoita. Odotan silti, että jossain vaiheessa alamäki alkaa ja tyypillä on vähintään koliikki. Ainakin aktiivinen neiti on. Mahassa usein kauhea myllerrys ja töniminen (paitsi silloin kuin urheillaan, silloin ollaan tyytyväisiä).

RV 37

Eniten jännittää elämä syntymän jälkeen. Tai ei niinkään miten me pärjätään vaan miten mä itse pärjään. En koe olevani kauhean äidillinen hahmo niin jänskättää miten oma pää kestää ja miten mä “jaksan” olla äiti. Toivon jotain äitihormoneita synnytyksessä. Toivon myös, että oma pääni ei lahoa ja elämä ei jatkossa pyöri vaan jälkikasvun ympärillä (kuinka valloittava hän ikinä onkaan). 

Noniin, to-do listani on aika pitkä vielä tämän asunnon suhteen ja olen luvannut mammalle, että pakkaan sen sairaalakassin tällä viikolla. Eli seuraavaksi varmasti googletan mitä sinne oikein pitää ottaa mukaan, ei mitään hajua. 

Tsemppiä töihin ja hommiin, mä palaan kun olen liian kyllästynyt “lomailemaan”. 

-kristiinas