Bosslady

Olen tässä viime päivinä kuunnellut Maria Veitolan kirjaa “Veitola” BookBeatista. Ensinnäkin, vahva suositus tälle opukselle. Sisältö perustuu pitkälti Marian kirjoittamille vanhoille kolumneille eri lehdissä, nyt Marian lukemina.  Ja vaikka en jaa kaikkia aiheita ja ajatuksia, on kokonaisuus silti mielenkiintoinen. Kannattaa lukea tai kuunnella!

Mutta nyt ei ollut tarkoitus kirjoittaa kirja-arvostelua Marian kirjasta vaan puhua aiheesta, jota olen viime päivinä tässä miettinyt jonkun verran. Elikkä sananen bossladyistä, joista myös Maria puhuu kirjassaan (ja jollaiseksi Mariaa itseäänkin tituleerataan). Aluksi koko termi ärsytti itseäni ihan suunnattomasti. Mikä ihmeen bosslady? Eikö vaan voi olla boss? Ja onko ainoa oikea tapa olla boss olemalla asennemuija, kuten Maria (ja onko hän edes sitä?)?

Mun elämän oikeat bossleidit <3

Sitten kun olin aihetta vähän pohdiskellut tulinkin toisiin ajatuksiin. Ehkä pitäisikin alkaa kutsua hyviä tyyppejä bossleideiksi. Koska hyvä puoli koko termissä on, että naiset käyttävät sitä toisista naisista. En ole varmaan koskaan kuullut yhdenkään miehen kutsuvan ketään bossladyksi. Ja koska tässä maailmassa on ihan tarpeeksi kateutta, vihaa ja selän takana puhumista. Ja kyllä empatiakin on musta osa bossleidiyttä. Kannattaa opetella kuulostelemaan tunteita itsemme kautta. Jos tekee tiukkaa kutsua toista bossleidiksi, mitä se viestii minulle? Haluaisinko kenties todellisuudessa päästä itse samaan?

Toinen yhteys missä aloin miettiä termiä “bosslady” oli kun seurasin naapurin ehkä 4-5 vuotiaan tytön leikkejä ulkona. Ensimmäisenä mieleeni putkahti ajatus, että tossa on niin tuleva bosslady. Tyttö pelasi neljän vähän vanhemman pojan kanssa jalkapalloa ja vaikka pojat olivat taitavampia, tyttö hallitsi peliä henkisesti täysin. Kun tyyppi teki maalin, juhli hän sitä estottomasti hillittömällä flossaustuuletuksella. Pelin jälkeen tyttö haki myös naapurit mukaan ja päätti opettaa koko porukalle miten flossataan. Hommasta ei ainakaan asennetta puuttunut.

Muutenkin ajattelen, että tyttöjä pitäisi rohkaista olemaan rohkeampia, ylpeämpiä siitä mitä he ovat ja tukea heitä seisomaan juttujensa takana. Naisten ja tyttöjen pitäisi puhua siitä, mitä he tekevät – ei siitä, että he tekevät. Sama minulle miksi tätä nyt sitten kutsutaan, oli se sitten bossleideyttä tai ei. Toivon, että onnistun kasvattamaan Hampuksesta juuri niin bossleidin kun hän itse haluaa. Ei siis mitään miesvaltaista (tai sen puoleen naisvalataistakaan) ”bro culture”-juttua vaan ihan oikeaa ylpeyttä omista onnistumisista, kyvyistä ja ideoista. Kukaan ei ole toisen alistettavissa - sukupuoleen katsomatta!

Tasarvoista viikonloppua!

-kristiinas