Nystart

Ensi viikolla on syyskuu ja oikeastaan se on aika ihanaa. Tuntuu silti, että tämä kesä ei lopu koskaan. Aina on tulossa uusi lämpöpulssi, seksihelle tai intiaanikesä. Vaikka kesä on lapsesta asti ollut lempivuodenaikani niin viime vuosina syksy on kirinyt kesää kiinni. Syksyllä olo on energinen ja eri tavalla raikas, melkein jopa puhdas. Ilma on viileämpää, helppoa hengittää ja illat pimeitä, uni syvempää. Syksyllä tuntuu, että uudistun sisäisesti ja ulkoisesti, ihan eri tavalla kun tammikuussa. Harvoin jaksan tehdä hirveän vakavia ja pitkäkestoisia uudenvuodenlupauksia mutta syksyllä alkaa kaikki alusta. Yhtäkkiä haluan tyhjentää kaapit turhasta, kokata uusia ruokia, panostaa liikuntaan ja hankkia uuden harrastuksen (tänä vuonna Ms A on kylläkin yksi iso harrastus). Mutta jos silti ehtisi viinikurssille. Tai opettelisi koodaamaan (tää on haave).

Kiinnostaa myös mys kotona, kirjoittaminen, tee ja kirjat.  Juoksu ulkona, mustikoiden keräys ja jooga. Ei kiinnosta yhtään rannalla olo, auringonotto tai piknik. Oikeastaan ei edes haittaisi vaikka sataisi, sadekin tuntuu aika kivalta just nyt. 

Sain eilen Viiviltä ison pussillisen omenia ja tajusin yhtäkkiä, että nythän on omena-aika! Sisäinen hamsterini heräsi ja aloin heti pohtia a) miten saisin Porista omenia tänne b) mitä kaikkea omenista voisi tehdä. Ensimmäiseksi listalla on ainakin perinteinen omenapiirakka. Jos kiinnostaa, suosittelen tätä reseptiä, jonka sain mammalta. 

200 g margariinia 

1,5 dl sokeria 

3 dl jauhoja 

1 muna 

0,75 dl maitoa 

1 tl leivinjauhetta 

1 tl vaniljasokeria 

4 omenaa 

kanelia ja sokeria

Resepti on helpoin ikinä. Sotke sokeri ja voi. Sekoita jauhot ja ota noin 1,5 dl taikinaa sivuun. Sotke muut aineet joukkoon, kaada vuokaan. Omenat, sokeri, kaneli ja lopuksi murustettu taikina päälle ja uuniin 200 asetta noin 30 min. Tadaa!

-kristiinas

NoFlow

Kävipä tässä sitten samat kuin pari vuotta sitten Ruisrockin kanssa. Koko alkuvuoden 2016 olin sitä mieltä, että en halua Ruissiin. Kunnes kesäkuussa kuulin, että liput on loppu. Sen jälkeen vaihtoehtoja ei enää ollut, Ruissiin oli päästävä tavalla tai toisella. Tänä vuonna Flown kanssa kävi vähän sama homma, ainoastaan sillä erotuksella, että tänä vuonna ongelmaksi ei muodostunut liput vaan rakas lapseni A. Toinen merkittävä ero oli, että 2016 sain liput ja pääsin Ruissaloon heilumaan kun taas tänä vuonna kohtaloni on istua Lauttasaaressa Suvilahdessa tanssimisen sijasta. FOMO!

Pohdin jo Kids Peltorien ostamista ja A:n roudaamista alueelle kunnes tulin tajuihini ja ymmärsin, että tämä ratkaisu ei ole 99 euron arvoinen kun neiti on viisi viikkoa ja Flow kiinnostaa yhtä paljon kuin Lauttiksen S-market. Ensi vuonna sitten.

Koska Suomi on tasa-arvoinen maa ja iskä yhtä tärkeä kuin äiti, lähti Atte Flowhun. Lupasi olla lähettämättä yhtään kuvaa ja teki lähtiessään mullekin sääli GT:n, jota nyt sitten juon tässä sohvalla kun A nukkuu. Salaa toivon, että kohta sataisi oikein tosi kovaa.

Eilen Flow-brunssilla (sain kuitenkin sellaiselle kutsun), kysyttiin tuleeko lasten saannin jälkeen sellainen olo, että katsoo tuomitsevasti juhlakansaa ja miettii, että eikö nuokaan ole elämässään pidemmälle päässeet. Tehneet jotain merkityksellistä (kuten lapsen) ja rauhoittuneet. Vastasin, että Flow-lauantaina tuntuu lähinnä siltä, että haluaisin itsekin istua siinä maassa ja juoda taskulämmintä lonkeroa sen sijaan, että lähden kotiin pumppaamaan maitoa. 

Onneksi huomenna on kuitenkin taas ihan tavallinen maanantai, Flow tulee ensi vuonnakin ja A:lla on maailman ihanin hymy kun hän juuri tuossa vieressä heräsi.

Parasta Flowta kamut! Kuvituksena viime vuoden Flow.

-kristiinas

Identiteettikriisi

Elokuun toinen päivä. Olen tasan kuukauden ollut äiti. Niin hullua, että tossa vieressä on joku pieni tyyppi, josta olen vastuussa. Toisaalta se on myös maailman luonnollisin asia, ihan kuin A olisi aina ollut täällä. Kaiken kaikkiaan hän on täydellinen ja epäilemättä mun jälkikasvu. Kärsivällisyys on täysin nolla (varsinkin mitä tulee ruokaan) ja tyyppi tekee juuri niin kuin haluaa. Toisaalta hän on on aika chilli ja nukkuu toistaiseksi tosi hyvin. Hän tykkää Bassoradiosta, imuroinnista, autoista,  nukkumisesta, ihmisistä ja kaikesta liikkeestä. Vihaa vaatteita, kylmää ja vaippoja. Ei aina tajua mitä tutilla tehdään mutta seuraavassa hetkessä ei halua luopua siitä. Parhaimmillaan aamuisin ja vieraissa paikoissa. Perinyt Aten pitkät leijonanharjahiukset ja Muffen suun. 

Nyt ollaan oltu kaksi viikkoa kahdestaan kun Atte meni töihin. Ja mitäs mieltä me siitä ollaan? Vastaus vaihtelee päivästä toiseen. Joskus jos ollaan sovittu kauheasti ohjelmaa, päivät vaan kiitää ohi. Joskus taas on aika hemmetin tylsää. Neiti on ihana ja sillon kun hän on hereillä, meillä on hauskaa. Nauretaan toisiamme, tanssitaan (erityisesti Renaultin Naamat ja Florence + The Machine Hunger- biisi on suosikkeja), joogataan yhdessä ja jumpataan hoitopöydällä. Ja kävellään ja juostaan Lauttasaarta ympäri. Kysy vaan kuinka monta kertaa päivässä voi käydä vaunulenkillä. V

Sitten on niitä päiviä kun olen vahvasti sitä mieltä, että tätäkö tää nyt on? Äiteily. Mietin tekisinkä jotain fiksua - opettelisin jotain uutta, kirjoittaisin jotain merkittävää, tekisin videoita tai podcasteja. Sitten en kuitenkaan saa aikaiseksi mitään ja turhaudun. Yritän opiskella mutta sekin on räpiköimistä. Sitten ajattelen, että fuck it. Nyt olen hetken elämässäni vaan äiti. Kunnes alkaa taas ahdistaa ja mietin miten tämän kaiken ajan oikein pitäisi käyttää. Ehkä elämäni oudointa aikaa (kaikin puolin) - toisaalta aikaa vaikka mihin mutta sitten ei kuitenkaan. Kieltäydyn ottamassa stressiä siitä, että en olisi tarpeeksi "äiti"mutta sitten saatan stressata sitä, että en ole tarpeeksi sitä kaikkea muuta. Vaikka mitä se muu on, on epäselvää. Joku varmasti tässä vaiheessa pyörittelisi silmiään ja olisi sitä mieltä, että ihan naurettavaa. Olen ollut kotona kuukauden. Epäilemättä totta. 

Pohdin tässä yksi päivä, että ehkä tässä on kyse siitä, että tähän mennessä elämääni on määritellyt sanat tehokkuus, aktiivisuus, tekeminen ja vauhti. Olen tottunut pitämään sataa palloa ilmassa ja nauttinut siitä. Nyt uuden edessä kaikkea tätä pitää tarkastella uudestaan. Mikä on oikeasti tärkeää ja voiko "vain" äitinä olla tehokas? Tai pitääkö edes? Varmasti ei mutta onko minusta siihen? Eli ehkä tässä vain tarkastellaan uusia kulmia tai ollaan hyväksymässä sitä, että tämä on erilainen vaihe elämässä.  

Yritän siis tässä opetella viettämään aikaan ajan viettämisen vuoksi. Katsotaan kuinka kauan tämän opettelu vie. Nyt tyhjennän pyykkikoneen. 

-kristiinas