Viikon 43 parhaat

Ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana teen oikeasta jotain juttusarjaa (koska kyllähän toinen kerta jo on sarja). Eli viime viikosta innostuneena pohdin perjantain ratoksi, mitä parhaita juttuja tällä viikolla on tullut vastaan.

Viikon ravintola/lounapaikka...
on Lauttasaareen avattu Turustakin tuttu VG Wok. Vegaanista ja hyvää. Parasta tällä viikolla on ollut silti se, että avajaisten kunniaksi kaikki annokset ovat maksaneet 6,90 € ja kaupan päälle on vielä saanut kevätrullan ja kakkua. Tästä johtuen olen käynyt kyseisessä mestassa tällä viikolla jo kaksi kertaa...

Viikon kahvila...
on Töölön Arbiksen kahvila. Sovin sinne treffit tiistaina ja yllättäen ilahduin positiivisesti. Pullat olivat vastaleivottuja ja niissä oli riittävästi voita. Vitriinistä olisi löytynyt vaikka mitä muitakin herkkuja. Ja miljöö oli sopivan mummo.

Viikon vinkki...
on jumiutuneen niskan pelastus. Ota tennispallo ja laita se siihen kohtaan mihin sattuu eniten. Makaa pallon päällä niin kauan kun jaksat. Sattuu aluksi ihan tosi paljon mutta auttaa!

Viikon treeni...
on Kayla Itsineksin 28 minuutin treenit. Koska Atte on ollut melkein koko viikon Amsterdamissa olen ollut käytännössä stuck A:n kanssa enkä ole hirveästi päässyt juoksemaan tai joogaan. Koska hätä keinot keksii, kaivoin vanhan Bikini Body Guide Workoutin esiin ja vedin kotona parit treenit. Tehokasta!

Viikon ruoka...
on ei-niin-yllättäen bataatti-linssisosekeitto. En edelleenkään ole kyllästynyt ja koska samat syyt kun edellisessä, olen käytännössä syönyt samaa ruokaa jo vaikka kuinka monta päivää. Ohje on super helppo. Keitä bataatti, sipuli ja pari porkkanaa chilin kanssa kunnes melkein kypsiä. Lisää punaisia linssejä ja keitä valmiiksi. Lisää kookosmaito, soseuta, mausta suolalla, pippurilla, vielä vähän chilillä. Syö.

Viikon ostos...
on uusi Samsøe & Samsøen valkoinen villapipo. Maksoi 39 € mutta ainakin tähän mennessä joka pennin arvoinen. 

Lopuksi vielä lukemista viikonloppuun. Alf Rehn oli kirjoittanut osuvan artikkelin yrittäjyydestä ja sen opetuksesta kouluissa. Juttu löytyy täältä.

Parasta viikonloppua!

-kristiinas 

Kiitollisuudesta

Luin tällä viikolla jostain bloggaajan Instagramista (pahoittelut, en yhtään muista mistä) ajan kulumisesta, hektisestä arjesta ja kiitollisuudesta arjessa. Allekirjoitan täysin sen, että päivät vaan juoksevat ohi. Varsinkin nyt kun on lapsi huomaa konkreettisesti miten aika kuluu. Juuri A syntyi ja nyt hän kääntyilee, nauraa ja melkein ryömii. Tiedän, kuulostan äidiltäni. Ja vaikka olen äitiyslomalla tuntuu, että jatkuvasti on kiire. En edes uskalla ajatella miltä tuntuu kun tähän soppaan lisätään vielä se kahdeksan tuntia töitä. 

Myönnän, että suoritan usein arkeani. Vaikka nautin rutiineista ajattelen helposti, että on pakko siivota, treenata, olla sosiaalinen, lukea lehti ja tehdä ruokaa. Hommat kyllä tulevat hoidetuksi mutta illalla saatan ihmetellä mitä päivästä oikeastaan jäi käteen kun juoksin sen läpi autopilotti päällä. Tehokasta, kyllä. Mielekästä, ei ehkä niinkään. 

Tämä samainen bloggari halusi muistuttaa siitä miten minun hektinen arkeni on lapseni lapsuus. Eli kuinka tärkeää olisi tehdä itselle ja läheisille tärkeitä juttuja joka päivä kiireettä ja keskittyen. Minun elämässäni  meidän iltahetki on yksi kymmenestätuhannesta mutta A:lle se on yksi sadasta. Minulle tämä on kolmaskymmenes syksy, hänelle ensimmäinen. Aamut ja illat on meillä tärkeitä. A on aamuisin iloisimmillaan ja iltaisin rauhallisimmillaan ja jaksaa mysata sylissä. Yritän olla iltaisin ennen kuin A menee nukkumaan ilman puhelinta ja keskittyä meidän iltapuuhiin. 

Kiitollisuuspäiväkirjojen kirjoittaminen on trendikästä. En sitä itse mitenkään systemaattisesti tee mutta toisinaan iltaisin kysyn Atelta mikä päivässä oli parasta. Pelkästään se, että käy mielessään läpi päivän hyviä hetkiä vähän aikaa rauhoittaa. Olen aika nollasta sataan tyyppi eli vaikka innostun helposti ajattelen myös toisinaan, että kaikki on huonosti. Vaikka tietenkään ei ole. 

Muistutuksena siis itselleni ja muille, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Keskityn mielummin mielekkäisiin ja tärkeisiin asioihin ja teen ne rauhassa ja ajatuksella, kuin suoritan arkeani ilman pausseja. 

Eli oli lapsia tai ei, kannattaa löytää ne omat pienet hetket rauhoittumiseen omassa arjessa. Pysähtyä hetkeksi ja muistuttaa itseään siitä mitä hyvää just nyt on. Koska aina löytyy jotain mistä olla kiitollinen.

Jos osaisin olla yhtä onnellinen kun tää tyyppi märässä lehtikasassa, ei varmasti hirveesti huolet painaisi.

Mun tämän päivän parhaat kohdat, josta olen kiitollinen:

* Atte teki etäpäivän ja päästiin pitkästä aikaa yhdessä lounaalle. 

* A nukkui erinomaisesti koko yön ja heräsi vain yhden kerran klo 4 syömään

* Meillä oli kolmas, eli jo perinteeksi muodostunut keskiviikko-lenkki tyttöjen kanssa. 8,5 tehokasta kilometriä. 

* Sain tehtyä kouluhommia ainakin hetken päivällä kun A nukkui. 

* Sosekeitto, jonka Atte teki, oli juuri sopivan paksua ja tarpeeksi pippurista.

Ja koska Atte lähti Amsterdamiin, saan katsoa Netflixistä mitä haluan. Nyt siis hetki sitä ja sitten buenas noches. 

-kristiinas

ps. 

Viikon 42 parhaat

Kuuntelen lenkillä toisinaan Noora & Nooran Perjantain parhaat -podcastia ja tästä inspiroituneena ajattelin listata viikon parhaat jutut näin keskiviikkona. Ehkä inspiroin jotakuta, ehkä en, jokatapauksessa tällaiset jutut on musta aina kaikkeista mielenkiintoisempia.

Viikon ruoka...
on lehtikaali-halloumipasta, jota ystäväni Antonia valmisti. Resepti on tasoa tumpelokin osaa: keitä (tagliatelle) pasta ja sillävälin kun pasta kiehuu, paista pannulla lehtikaalia, sipulia & valkosipulia. Heitä sekaan halloumit, paista. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita koko faderulla ja kaada joukoon kermaa. Tarjoile parmesaanin kanssa. Niin hyvää! 

Viikon sarja...
on Netflixin La casa de papel (Rahapaja). Aluksi en lämmennyt ollenkaan mutta kahden jakson jälkeen täysin koukussa. Juoni on aika perinteinen älytön rahapajan ryöstö, joka pikkuhiljaa luisuu käsistä ryöstäjien keskinäisten ristiriitojen ja omien moraalikäsitysten kanssa. Alussa hyvinkin perinteiseltä vaikuttavan juonen pelastaa hyvät juonenkäänteet. Plussaa ihanasta espanjankielestä.

Viikon herkku...
Lauttasaaren Mutteri-kahvilan mantelicroissantit. Ei vaadi selityksiä.

Kuva täältä

Viikon harrastus...
o torittelu. Olen taas innostunut siivoamaan kaappeja ja torittamaan kaikkea turhaa. Tällä viikolla jo useat torikaupat tehty.

Viikon treeni...
on yhteinen Lauttasaari-lenkki, jonka ihana Antonia ideoi. Joka keskiviikko juostaan ympäri saarta. Tällä viikolla huikea osaanotto kun 5/5 pääsee paikalle. Ei tunnu edes treeniltä.

Viikon löytö...
Universal stone! Sanonpahan vaan, että jos et ole kokeillut tee se nyt! Tuottesta sanotaan: 

Universal Stone on erilainen, ekologinen ja myrkytön puhdistusaine, joka perustuu luonnon omiin raaka-aineisiin, saippuaan ja saveen, joka toimii kodin kaikilla kovilla pinnoilla. Sama aine puhdistaa, kiillottaa sekä suojaa pinnat yhdellä käsittelyllä.Universal Stonen teho perustuu sen sisältämään vihreään saippuaan, kiillotussaveen sekä glyseriiniin. Vettä käytettäessä kiilotussavi ja saippua sekoittuvat keskenään ja muodostavat vaahtoa, joka irroittaa tehokkaasti vaikeatkin likatahrat. Lähde: universalstone.eu

Siivousmania iski heti kun Nenne kivestä vinkkasi.

Viikon paras hetki...
kun A oppi nauramaan ääneen.

Sumuista keskiviikkoa! Omani on ollut vähän tahmea kun kaikki suunnitelmat menivät uusiksi koska Helsingissä syysloma enkä saanutkaan oikein mitään aikaiseksi. Yritän skarpata ja tehdä illasta paremman.

-kristiinas

Yksinäisyydestä

Tiedättekö sen Elisan Pidetään yhtä- mainoksen, jossa isä yrittää kysellä pojaltaan mitä kuuluu ja lopussa käykin ilmi, että tätä kiusataan? Itken joka kerta kun se tulee telkkarista. Kauheimpia asioita maailmassa on yksinäisyys. Luin, että yli puoli miljoonaa suomalaista kokee yksinäisyyttä. Ihminen on kuintenkin laumaeläin ja on luonnollista, että kaikki kaipaavat ympärilleen välittäviä tyyppejä, turvaa ja seuraa. Erityisesti lasten kokema yksinäisyys ja ulkopuolisuus koskettaa. Jos jotain toivon niin sitä, että A:sta ei tule kiusaajaa tai kiusattua. Näin ollen hienointa pitkään aikaan oli juttu, jonka bongasin Hesarista. 7-vuotias espoolainen poika Yasin kutsuu syntymäpäivilleen alueella asuvia tuntemattomia, yksinäisiä lapsia, jotka ehkä muuten eivät kutsuja saisi. Lapsi voi kokea yksinäisyyttä jo varhain ja pahimmillaan sillä voi olla vaikutuksia pitkälle. 

Se miksi asia nyt alkoi mietityttää oli viime viikon olotilani. En millään mittapuulla voi kutsua itseäni yksinäiseksi mutta viime viikolla päivät kotona A:n kanssa alkoivat tuntua pitkiltä. Omat ystäväni ovat töissä päivisin, joten on luonnollista, että aika harva pystyy hengailemaan meidän kanssa joskus tiistai-aamupäivisin. Luulen, että yksi syy näihin tunteisiin on juurikin se, ettei ympärillä ole päivittäin työyhteisiöä, jonka kanssa höpötellä ja jakaa asioita. Kun on yksin kotona, kärsii väkisinkin vähän sosiaalisesta "vajeesta". Ainakin, jos on ekstrovertti ihminen kuten minä. Minulle on tärkeää päästä juttelemaan ja jakamaan asioita muiden kanssa enkä juuri tykkää olla yksin (vaikka olenkin A:n kanssa). Myös  ihminen, jolla on paljonkin kavereita ja tuttuja ympärillään, voi ajoittain tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi. Mutta mistä niitä uusia kavereita sitten oikein saa? Olen puhelias ja sosiaalinen ja silti koen vieraiden ihmisten seuraan tuppautumisen vaikeaksi. Mietin monena iltana, että huomenna menen sinne lähileikkipuistoon ja hankin äitikaverin itselleni. Enkä sitten kuitenkaan mennyt. 

Aikuisiällä uudet kaverit ovat myös aika tiukassa. Kenestä voisin tykätä oikeasti? Mistä uusien tuttavuuksien kanssa sitten oikein puhutaan? Ensin pitäisi selvittää mitkä asiat itseä kiinnostaa ja sitten löytää joku tyyppi, jota sattuu kiinnostamaan ne samat jutut. Joku joka ymmärtää huumoriani ja on ehkä itsekin joskus hassu. Joku jonka kanssa syntyisi mielenkiintoisia keskusteluja ilman, että koko ajan pitää pinnistellä ja keksiä tikusta asiaa. Vanhojen kaverien kanssa ei ole samaa ongelmaa kun takana on niin pitkä yhteinen historia mistä ponnistaa.

Näin uuden äärellä, uusien ystävien löytäminen tuntuu siis kovin vaikealta. En kuitenkaan halua uskoa, että se olisi mahdotonta. Ajattelen myös, että pitää antaa aikaa. Ei kenestäkään voi tulla ystävää päivässä. Näin ollen taputankin itseäni tänään olalle. Uskaltauduin vihdoin maanantain kunniaksi vauvojen lauluhetkeen ja juttelin parille tyypille. Ja tiedättekö mitä? Se meni itse asiassa ihan kivasta ja yllättäen he olivatkin ihan kivoja. Tunnin tutustumisen perusteella ei tässä vielä voida mistään syvemmästä yhteydestä puhua mutta jos uskaltaudun paikalle ensi viikollakin, tuntuu ehkä jo vähän luontevammalta? 

Ja vaikka en siis olekaan aidosti yksinäinen vaan siitä onnellisessa asemassa, että "muussa elämässä" monen ihanan ystävän ympäröimä, voin silti kuvitella miltä tuntuu jos ei esimerkiksi ole yhtään ystävää. Kiinnitetään siis jatkossakin yksinäisyyteen huomiota ja huolehditaan muista (Helena, olet mun idoli tässä).

Kuvat viime viikonlopulta kun vietimme syksyistä viikonloppua Loviisassa ystävieni kanssa. 

-kristiinas

Eniten ahdistaa ilmasto

Tänään se tapahtui. Huolestuin toden teolla maapallostamme ja tulevaisuudestamme. Pläts ja todellisuus iski päin naamaa. En tiedä onko syynä se, että olen onnistunut tehtailemaan sellaisen tyypin tähän maailmaan, jonka toivoisin saavan nauttivan puhtaasta ympäristöstä (tai ympäristöstä ylipäänsä) vaiko se, että ilmaston lämpenemisestä on vihdoin puhuttu tarpeeksi kauan. Tai kyllähän tähänkin mennessä olen ollut tietoinen maapallomme kannalta omista kestämättömistä elintavoistamme ja nyökytellyt kun puheeksi on tullut kasvihuonepäästöt ja ilmaston lämpeneminen. Mutta kun tänään luin eilen julkaistun IPCC:n ilmastoraportin pysähdyin. Ilmastopaneelin mukaan maapallon lämpeneminen on vielä mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen, mutta se vaatisi todella nopeita ja laaja-alaisia muutoksia meiltä kaikilta. Ja enää ei ilmeisesti ole kyse siitä, että naudanliha pitäisi vaihtaa nyhtökauraan. Luonnollisesti poliittisilla päätöksillä on suurin ohjaavin painoarvo mutta raportti painotti myös sitä, että kansallisten sitoumusten lisäksi meidän kaikkien on pakko toimia jos kunniahimoiseen tavoitteeseen halutaan päästä.

Tämä vuosi on ilmaston puolesta ollut hullu ihan Suomessakin. Vaikka asiantuntijat sanovat, että ennennäkemätön helleputki, syksy lämpöaaltoineen ja lumeton talvi eivät välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta vaan voivat olla normaalia vuosittaista vaihtelua, ei tämä minusta normaalia ole. Loppuviikosta on luvattu taas jopa 20 asteen lämpötiloja, intiaanikesää lokakuussa, mutta itse toivon sadetta ja loskaa kuten lokakuussa kuuluu. 

Olen pitkään ollut kasvissyöjä mutta rehellisesti sanottuna syy on lähinnä se, että lihan maku ja koostumus ällöttää. Ekologiset syyt tulevat vasta toisena. Eli totta puhuen kasvisruokailu ei ole minulle minkäänlainen uhraus luonnon puolesta. Omistan auton, lennän monta kertaa vuodessa (ja usein vielä kaukolentoja) enkä ole kertaakaan kääntänyt patteria pienemmälle sen takia, että säästäisin energiaa. Oikeastaan kierrätys on ainoa rehellinen ympäristöteko, jonka teen. Ja tämä jos mikä alkoi juuri tänään ahdistaa. Mitä minä voisin tehdä, jotta A saisi kokea kaikki neljä vuodenaikaa?

Tohkeissani päätin, että ei riitä, että hallitustasolla tehdään ryhtiliikkeitä (toivottavasti) vaan voin omilla arkisilla teoillani alkaa oikeasti pienentää yhteistä hiilijalanjälkeämme. 

Ensinnäkin alan entistä vahvemmin suosia sesonkituotteita. Tomaatteja ei tarvitse syödä tammikuussa ja pärjään aivan varmasti ilman avokadoja. Vaikein asia omalla kohdallani on juusto, josta en ole täysin valmis luopumaan. Nautakarjan kasvattaminen tuottaa paljon maatalouden päästöjä, joten naudanliha ja juusto ovat ilmastolle raskasta ruokaa. Toisaalta uskon myös, että kenenkään ei tarvitse olla ehdoton. Kestävämpää on tehdä itselle pitkäkestoisia valintoja. En heitä ruokaa roskiin ja ravintoloissa syön sen minkä otan. 

Yksittäisistä ostopäätöksistä lentämisen ilmastovaikutukset ovat varmaan kaikista pahimmat. Tässä vaiheessa en rehellisesti usko, että olen täysin valmis luopumaan lentämisestä koska se tarkoittaa, että uusien paikkojen kokeminen jää siihen (Suomesta on aika hankalaa lähteä laivalla Australiaan). Voin kuitenkin omassa arjessani miettiä, tarvitseeko joka lomalla mennä kaukomatkalle vai valitsisinko edes joka toinen kerta lähikohteen. Myös yksityisautoilua voi vähentää. Vaikka omistamme auton, ei tarkoita, että sitä pitäisi koko ajan käyttää. Jatkossa mietin tarkkaan milloin valitsen auton ja milloin julkisen menopelin. 

Voin myös vähentää kulutustani ja lopettaa ostamasta turhia, uusia asioita. Puhuimme juuri siskoni kanssa esimerkiksi siitä miten Zalandolta usean vaatteen tilaaminen sovitukseen ja huonojen palautus pitää lopettaa. En tiedä onko huhut siitä, että Zalando tuhoaa asiakaspalautukset totta vai ei, mutta en halua olla tukemassa sellaista hulluutta. 

Vaikka ahdistus on herättävä tunne, ymmärrän myös, että ilmastoahdistuksen kanssa ei voi koko ajan elää. Haluan uskoa, että en ole ainoa, jonka tämä uusi raportti on herättänyt (vaikka sen ahdistuksen kautta). Uskon siihen, että tämä ilmaston lämpeneminen saadaan vielä pysäytettyä ja yksi merkittävä tekijä on varmistaa, että päättävässä asemassa on sellaisia tyyppejä, jotka tekevät poliittisella tasolla ilmaston kannalta fiksuja päätöksiä. Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja pieni teko, jonka ainakin voin tehdä on antaa ääneni sellaiselle tyypille, joka ajaa vahvasti ympäristöasioita ja kestävää kehitystä.

Ahdistuksesta huolimatta ihanaa tiistaita tyypit!

-kristiinas 

Eniten kiinnostaa keräily

Ehkä joskus aikaisemmin taisinkin mainita, että joka vuosi iskee kova keräilyvimma. Ei tavaroiden vaan kaiken metsästä kerättävän. Niin tänäkin vuonna. Ainoa kriteeri on, että asian voin syödä/käyttää pois. Eli ei mitään kaappeihin säilöttävää roinaa tänne kiitos! Tänä vuonna keräilylistalleni on päässyt mansikat, mustikat, puolukat (tosin aivan liian vähän), mustikanlehdet teehen, vadelmalehdet (teehen). Harmittaa, että missasin kokonaan nokkoset ja karpalot (ja ne pirun puolukat melkein kokonaan). Myös sienisaalis on (toistaiseksi) laiha. Olimme pari viikkoa sitten pikku retkellä A-jengin kanssa ja etsimme tatteja. Tatit olivat ihan jees mutta eniten kuitenkin kiinnostaa kanttarellit ja suppilovahverot. Elättelen toivoa, että pääsen vielä uudestaan sienimetsälle. Sivuhuomiona, että löysin mini-dinolle maailman suloisimman pienen sienikorin, joka on pakko saada kun tyyppi on kykenevä itse metsälle. 

Koska henkinen ikäni on selvästi keski-iän puolella, liityin pari vuotta sitten myös Marttoihin. Vasta tänä syksynä olen kuitenkin vasta vähän aktivoitunut ja hyödyntänyt jäsenyyttäni. Olen yrtti-illassa ja sielläpä vasta inspiroiduin. Puolukka ja mustikka, niin 2010, nyt homman nimi on kärsämö ja peltokorte. Miksi kukaan ei puhunut näistä koulussa mitään.

Siankärsämö esimerkiksi on oikea superyrtti! Sitä voi käyttää tuoreeltaan tai kuivattuna teehen. Yrtti edistää ruuansulatusta, laskee kuumetta, vahvistaa maksaa ja auttaa hormonitasapainoon eli esimerkiksi epäsäännöllisiin kuukautisiin. Ulkoisesti käytettynä yrtti auttaa ihon haavoihin, ihottumiin ja akneen. Halleluja!

Peltokorte taas auttaa uudistamaan ihoa, on voimakas luonnollinen puhdistaja, joka sisältää runsaasti E- ja D-vitamiineja sekä proteiineja. Tunnetaan myös antiseptisistä ja tulehdusta lievittävistä vaikutuksistaan. Yrtti saattaa myös olla hyödyllinen terveellisen painonpudotuksen kannalta.

Eniten tässä nyt harmitta se, että opin tämän kaiken vasta näin myöhään ja keräilykausi taitaa tältä vuodelta olla ohi. Ensi vuonna tarkoituksena siis laajentaa tätä keräilymaniaa myös ainakin näihin kahteen yrttiin. 

Teetä kuppiin näin sateisena keskiviikkona!

-kristiinas