Kiitollisuudesta

Luin tällä viikolla jostain bloggaajan Instagramista (pahoittelut, en yhtään muista mistä) ajan kulumisesta, hektisestä arjesta ja kiitollisuudesta arjessa. Allekirjoitan täysin sen, että päivät vaan juoksevat ohi. Varsinkin nyt kun on lapsi huomaa konkreettisesti miten aika kuluu. Juuri A syntyi ja nyt hän kääntyilee, nauraa ja melkein ryömii. Tiedän, kuulostan äidiltäni. Ja vaikka olen äitiyslomalla tuntuu, että jatkuvasti on kiire. En edes uskalla ajatella miltä tuntuu kun tähän soppaan lisätään vielä se kahdeksan tuntia töitä. 

Myönnän, että suoritan usein arkeani. Vaikka nautin rutiineista ajattelen helposti, että on pakko siivota, treenata, olla sosiaalinen, lukea lehti ja tehdä ruokaa. Hommat kyllä tulevat hoidetuksi mutta illalla saatan ihmetellä mitä päivästä oikeastaan jäi käteen kun juoksin sen läpi autopilotti päällä. Tehokasta, kyllä. Mielekästä, ei ehkä niinkään. 

Tämä samainen bloggari halusi muistuttaa siitä miten minun hektinen arkeni on lapseni lapsuus. Eli kuinka tärkeää olisi tehdä itselle ja läheisille tärkeitä juttuja joka päivä kiireettä ja keskittyen. Minun elämässäni  meidän iltahetki on yksi kymmenestätuhannesta mutta A:lle se on yksi sadasta. Minulle tämä on kolmaskymmenes syksy, hänelle ensimmäinen. Aamut ja illat on meillä tärkeitä. A on aamuisin iloisimmillaan ja iltaisin rauhallisimmillaan ja jaksaa mysata sylissä. Yritän olla iltaisin ennen kuin A menee nukkumaan ilman puhelinta ja keskittyä meidän iltapuuhiin. 

Kiitollisuuspäiväkirjojen kirjoittaminen on trendikästä. En sitä itse mitenkään systemaattisesti tee mutta toisinaan iltaisin kysyn Atelta mikä päivässä oli parasta. Pelkästään se, että käy mielessään läpi päivän hyviä hetkiä vähän aikaa rauhoittaa. Olen aika nollasta sataan tyyppi eli vaikka innostun helposti ajattelen myös toisinaan, että kaikki on huonosti. Vaikka tietenkään ei ole. 

Muistutuksena siis itselleni ja muille, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Keskityn mielummin mielekkäisiin ja tärkeisiin asioihin ja teen ne rauhassa ja ajatuksella, kuin suoritan arkeani ilman pausseja. 

Eli oli lapsia tai ei, kannattaa löytää ne omat pienet hetket rauhoittumiseen omassa arjessa. Pysähtyä hetkeksi ja muistuttaa itseään siitä mitä hyvää just nyt on. Koska aina löytyy jotain mistä olla kiitollinen.

Jos osaisin olla yhtä onnellinen kun tää tyyppi märässä lehtikasassa, ei varmasti hirveesti huolet painaisi.

Mun tämän päivän parhaat kohdat, josta olen kiitollinen:

* Atte teki etäpäivän ja päästiin pitkästä aikaa yhdessä lounaalle. 

* A nukkui erinomaisesti koko yön ja heräsi vain yhden kerran klo 4 syömään

* Meillä oli kolmas, eli jo perinteeksi muodostunut keskiviikko-lenkki tyttöjen kanssa. 8,5 tehokasta kilometriä. 

* Sain tehtyä kouluhommia ainakin hetken päivällä kun A nukkui. 

* Sosekeitto, jonka Atte teki, oli juuri sopivan paksua ja tarpeeksi pippurista.

Ja koska Atte lähti Amsterdamiin, saan katsoa Netflixistä mitä haluan. Nyt siis hetki sitä ja sitten buenas noches. 

-kristiinas

ps.