keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Eniten ei ainakaan kiinnosta kesä


Syksyllä kiinnostaa aika moni uusi (tai vanha) juttu. Kesän jälkeen nurkat on ihan kirjaimellisesti ja myös kuvainnollisesti pölyiset. 


Tällä hetkellä kiinnostaakin:

Valokuvaus! Perustimme Aten kanssa harrastuskerhon, jossa kerran viikossa yhtenä iltana mennään epämukavuusalueelle ja harjoitellaan jotain uutta taitoa. Joten joka sunnuntai-ilta kaiva kaapista minijärkkärini ja uppouden valotuksen määrään, ISO-lukujen ja suljinaukkojen kokoon. Tuntuu jotenkin raikkaallta oppia jotain uutta!


Ulkoilu. Yllättäen kiinnostaa vähemmän sali ja jumpat kuin kesällä ja enemmän taas rehti reippailu. Metsässä ja rannoilla. Sisäinen oravani nostaa myös päätään ja haluisin kerätä sieniä, omenia, yrttejä, what not. 



Toritus. Tavaraa menee aika paljon myyntiin mutta myös hakuvahdeista löytyy juttuja. Kiinnostaa siis taas sisustaminen ja toisaalta kaikesta turhasta luopuminen (yllättäen). Parhaita hetkiä on kun uusi Deko tulee kotiin ja voin maata lattialla joogamatolla ja lukea lehteä (aka unelmoida).


Kaikenlaisen arkikivan keksiminen. Tämä konsepti on kopioitu siskoltani (ja jos joku kysyy Atelta, tämä tuksin on “kivaa”). No kuitenkin, siivouspäivän pelillistäminen ja konseptointi (hei vaan entinen työni konseptisuunnittelijana :D ). Homma menee niin, että valitaan yksi ilta viikosta joka on siivouspäivä. Sen viikon siivoustehtävät listataan yksitellen to-do listalle (myös ne kaikkeista pienimmät hommat) ja sitten listalta valitaan vuorotellen juttuja. Taktiikoita on kahta erilaista. Joko ensin yritetään hamstrata ne pienet helpot tai sitten vaan tartutaan härkää sarvista ja tehdään ne ärsyttävät eka. Tyydytystä tuo kun saa heti homman hoidettua ruksata homman ja valita seuraavan. Kun lista on tehty, homma palkitaan jollain kivalla, esim. mustikkapiirakalla tai uudella sarjalla.


Vanha-uusi harrastukseni twerkkaus. Jos joku muistaa uudenvuodenlupaukseni oli löytää itseni taas twerk-tunnilta 1,5 vuoden tauon jälkeen ja KYLLÄ! Huomenna se alkaa! En voisi olla iloisempi. Ihanaa myös, että on säännöllinen harrastus joka tiistai #rutiinit


Eli tervetuloa syksy! Olen valmis.

-kristiinas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti