perjantai 13. tammikuuta 2017

FriYAY

Perjantai! Vuoden ensimmäinen virallinen viikko paketissa ja vielä uudessa työssä. Selvisin! Tällä hetkellä on sellainen olo, että tästä keväästä saattaa tulla aika kiireinen mutta sellaisella hyvällä tavalla. Uudet asiat ja ihmiset inspiroivat minua varmasti kaikkein eniten. Se tunne, kun olet itseäsi fiksummassa seurassa saattaa ahdistaa toisia mutta toimii omalla kohdallani kuin häkä. Tunnen, että saan ympäriltäni paljon energiaa ja toimin myös omassa arjessani paremmin ja innokkaammin. Tämä kulunut viikko on oikeastaan ollut juuri sellainen. Mahtava kohtaamisia, uusia ajatuksia ja haasteita. Juuri sitä mitä olen kaivannut koko pimeän syksyn. Ah, tuntuupa hyvältä!

Pic from here
Puhun usein siitä miten tehokkuus ja aktiivisuus ruokkii tehokkuutta ja aktiivisuutta. Kun kerran olet jo menossa, saat samalla hoidettua muutkin hommat kuin siinä sivussa ja tuntuu, että intoa kehittää ja kehittyä on vaikka millä mitalla. Ja sitten on toisaalta ne hetket kun agendalla on tasan se yksi asia ja senkin suorittaminen tuntuu pakkopullalta.Vaikka multitasking onkin kuulemma out, olen silti tehokkuuden puolestapuhuja. Tehokkuus ei välttämättä ole sama kuin multitasking vaan avain on siinä, että pyörivä kivi ei sammaloidu.

Tänään toimistolla juhlistettiin perjantaita ja ekaa viikkoani skumpalla. Ei ole hetkeen maistunut Codorníe Anna niin hyvältä (vaikka tähän viikkoon on kyllä mahtunut jo aika paljon enemmän pizzaa kuin salia)! Odotan jo innolla kevään kaikkia uusia kivoja juttuja. Mutta sitä ennen ajattelin viettää rennon viikonlopun. Namaste bitches!

-kristiinas




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti