Perjantaina suuntasimme askeleet kohti Hietalahden kauppahallia. Lounaaksi valikoitui Corretton pizzaa ja Soppakeittiön bouillabaissea - jos joku ei ole maistanut, vahva suositus. Tarkoituksena oli jutella omasta ajankäytöstä ja stressinhallinnasta. Ja kuinka vapauttavaa olikaan huomata, että ihan kaikki muutkin painivat samojen haasteiden kanssa. Asiantuntijatyö - varsinkin viestinnän ja markkinoinnin alalla, on ennemminkin elämäntapa kuin pelkkä työ. Somekonsulttien työ ei voi loppua klo 16 ja koska some pyörii 24/7, on vaikea erottaa työtä ja vapaa-aikaa. Yhteistuumin päädyimme kuitenkin siihen, että vaikka tasapaino ja oma tavoitettavuus on itsestä kiinni, on olemassa hyviä vinkkejä miten varmistetaan oma latautuminen ja arjessa jaksaminen.
Ystävät auttavat |
Ensisijainen avain tasapainoon on ehdottomasti asioiden priorisointi ja hyvä keskittyminen työpäivän aikana. Omalta osaltani voin ainakin allekirjoittaa, että aivan liikaa aikaa menee yleiseen sähläykseen. Pompin välilehtien välillä, applikaatioiden hälytysäänet aiheuttavat pakonomaisen tarpeen tarkastaa viestit, vastaan puhelimeen, osallistun kollegoiden keskusteluun ja avaan tietokoneella kuusi eri sovellusta kun pitäisi saada yksi työ valmiiksi. Tuttua? Hyviä vinkkejä sekoilun minimointiin ovat esimerkiksi päivän to-do-lista (siihen Wunderlist-sovellus on oiva apu), työtehtävien aikataulutus suoraan omaan kalenteriin ja erilaiset ajanhallintatyökalut (esimerkiksi Tomato Timer). Jos työpäivän kahdeksan tuntia käytetään tehokkaasti, ei koko iltaa tarvitse miettiä tekemättömiä töitä. Myös seuraava työpäivä starttaa tehokkaasti kun työpaikalla odottaa valmis päiväsuunnitelma.
Lisäksi puhuimme paljon siitä, miten omaa stressiä voi lieventää. Selvää on, että välillä stressaa joka tapauksessa ja se on vaan hyväksyttävä. Paras apu saattaa olla työkaveri. Vaikka oma kollega harvoin osaakaan antaa selviä vastauksia tai hoitaa hommaa puolestasi, auttaa oman suun avaaminen kummasti. Useasti muodostamme päässämme asioista isompia mörköjä kuin ne ehkä ovatkaan. Kun sekavaa ja stressaavaa tilannetta alkaa avaamaan toiselle, jäsentyy tilanne usein itsellekin ja mahdottomasta tuleekin mahdollista.
Näin sunnuntai-iltana kun uusi viikko alkaa jo kutittaa takaraivossa, voi pikaisesti miettiä mitä ensi viikolla voisi tehdä toisin.
Omat (ja kollegoideni) vinkit ajan- ja stressinhallintaan:
- Tee lista kaikesta - siis ihan kaikesta. Aikatauluta oma tekeminen eri päiville ja yritä noudattaa suunnitelmaa. Välillä suunnitelmat muuttuvat pakostikin lennosta mutta tee tällöin aina uusi suunnitelma. Kun sinulla on suunnitelma aivojesi kapasiteetti vapautuu muuhun. Ylöskirjattu asia on puoliksi tehty ja sinun ei tarvitse miettiä ehditkö asian tehdä saatikka murehtia, että unohdat sen.
- Sparraile muiden kanssa. Avaa suusi aina kun mahdollista. Voi olla, että jollain ympärilläsi saattaa olla kullan arvoinen vinkki. Tai jos ei ole, olet ainakin muotoillut mielessäsi ongelman, jota lähdet ratkaisemaan.
- Yritä olla miettimättä tulevia asioista liian aikaisin. Fakta on, että osa asioista stressaa joka tapauksessa. Jos asialle ei voi tehdä juuri nyt mitään, ei kannata haaskata voimavaroja sen murehtimiseen etukäteen. Ehdit varmasti stressata asiaa sitten kahden viikon päästäkin.
- Tee töitä iltaisin vain jos on aivan pakko. Totuta itsesi siihen, että teet vapaa-ajallasi myös muita kuin työhön liittyviä juttuja (siitäkin huolimatta, että työsi olisi kivaa ja osa sinua). Saat uusia ideoita joskus yllättävistäkin paikoista.
- Opi olemaan tyytyväinen. Jos päivän to-do-listasi on realistinen ja saavutat tavoitteesi, ole tyytyväinen itseesi ja sen sijaan, että aloittaisit lisää projekteja, taputa itseäsi olalle ja lähde kotiin. Työt eivät elämästä lopu.
Tsemppiä kaikille työnsankareille uuteen viikkoon!
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti