Viikonloppuna

Sunnuntait olivat joskus aiemmin inhokkipäiviäni. Sunnuntaisin ahdisti, viikonloppu oli käytännössä takanapäin ja usein edessä oli lähtö. Ehkä se lähtemisen tunne oli se, joka teki sunnuntaista masentavan päivän. Asioiden, paikkojen ja ihmisten jättäminen ja eteenpäin siirtyminen. Toiselle paikkakunnalle, uuteen viikkoon, toiseen maahan ja uuteen rytmiin soljuminen. Jättämisen haikeus.

 

Jossain vaiheessa (aka siinä vaiheessa kun elämästä tuli tasaista rutiinia), sunnuntait muuttivat muotoaan. Nykyään sunnuntai on yksi viikon lempipäivistäni. Sunnuntaisin en halua mieluiten sopia mitään erityistä menoa tai suunnitella suuria. Sunnuntain hienous piilee juuri siinä, että tietää päivän olevan tyhjä, jopa tylsyyteen asti. Tämä jos mikä mahdollistaa sen, että tylsyyden sijaan päivästä tuleekin seikkailu, suuri mahdollisuuksien 24h. Jos laiskottaa, voi laiskotella. Jos taas huvitta tehdä ex tempore jotain, sekin onnistuu, koska mitään suunnitelmia ei ole.

Tämä viikonloppu on ollut yhtä pelkkää sunnuntaita. Olen nähnyt ystäviä, paistanut lettuja ja syönyt niitä - makeilla ja suolaisilla täytteillä. Olen urheillut, lukenut kirjoja, joogannut ja nukkunut. Ollut ulkona kävelyllä yksin ja yhdessä. Soitellut puheluita ihan vaan huvikseni kysyäkseni "miten menee". Eli en mitään ja toisaalta vaikka mitä. En ole meikannut enkä juuri katsonut kelloa. Ajattelin leipovani pullaa mutta muutinkin suunnitelmia ja söin vaan Runebergin-tortun koska en jaksanut mennä kauppaan. Kaikki tämä tavallisuus ja tylsyys huipentui siihen, että tänään sain inspiraatiopuuskan aamulla ja kirjoitin tunnissa roikkumassa olleen koulutyön. Tulin hyvälle tuulelle. 

Ulkona sataa lunta. Seuraavaksi aion taapertaa tuiskun läpi hot jooga-saliin. Illalla huomaan kahden vuorokauden aikana kokeneeni kaikki seisahtuneisuuden ja suunnittelemattomuuden olomuodot ja olen valmis tarttumaan taas tuumasta toimeen. Tervetuloa uusi, toiminnantäyteinen viikko!

-kristiinas

Inspiroitumisesta ja mahdollisuuksista

Tuijotan näyttöä enkä saa mitään aikaan. Kävelen paikasta A paikkaan B autopilotilla. Suoritan hommia rutiinilla ja ruksin asioita to-do-listaltani.

Toisinaan elämäni ajautuu harmaaseen limboon, jossa päivät seuraa toisiaan (oh dear, mikä klisee). Toisinaan jos on liian hektistä saatan jopa toivoa sitä. Mutta limbo on eri asia kun arki. Arki insipiroi ja antaa. Limbo ei juuri anna mitään ja yhtä hyvin voisin kuluttaa aikani kaivamalla kuoppaa ja täyttämällä sen uudestaan. 

Vaikka en usko inspiraatioon siinä mielessä, että se saisi meidät tekemään asioita, olen silti inspiraation metsästäjä. Etsin juttuja, jotka laukaisevat minussa ajatusprosessin. Triggereitä sille, että yksi asia johtaa automaattisesti toiseen. Ja don't get me wrong, tehokkuus ei ole sama asia kuin inspiraatio. Olen 99 % ajastani tehokas mutta vain toisinaan inspiroitunut. Ymmärrettävistä syistä koko ajan ei voi olla inspiroitunut koska muuten siitäkin tulee aika pian tylsää rutiinia. Mutta mikään ei estä keräämästä ympärilleen sellaisia juttuja, jotka saavat aikaan sen tunteen, että kyllä nyt lähtee, tätä haluan tehdä!

Missä se inspiraatio sitten luuraa? Valitettavasti en ole (vielä) niin guru, että osaisin kertoa, että siellä tai täällä. Mutta yleisimmin ihmiset inspiroituvat muista ihmisistä. Kirjoista, lehdistä, blogeista. Mutta toisaalta myös ajatuksista ja ajasta. Matkoista ja vaihtelusta. Riko kaavaa ja tee asioita eri tavalla kun ennen. Ilman aikaa (jota tarvitaan matkoihin, kirjojen lukemiseen, urheiluun) ei saa kunigasajatuksia. Ja ilman ajatuksia ei voi inspiroitua.

Kuten alussa sanoin, etsin jatkuvasti ympäriltäni inspiraatiota. Suurimpia lähteitä omalle inspiraatiolle ovat matkat ja haaveilu. Elämänmuutokset ja ajatus siitä, että kaikki on mahdollista. Se on itse asiassa aika voimaannuttava (inhoan sitä sanaa) ja hullu ajatus: olla niin etuoikeutettu, että voi oikeasti tehdä melkein mitä vaan. Lähteä ja tulla. Muuttaa ja jättää. Kouluttautua tai downshiftata. 

Tammikuu on perinteisesti aikaa jolloin kuuluu melkein asiaa tulla paremmaksi versioksi itsestään: nyt lopetan sen vetelehtimisen ja otan itseäni niskasta kiinni! Ja mikäs siinä, kaikki personal trainerit, kalorilaskurit ja muut kirittäjät ovat varmasti oivia apuja mutta ilman intoa tehdä jotain, et varmasti onnistu. Eli etsi ensin inspiraatio, päätä sitten jotain ja tee hommia, joista olet oikeasti huumassa. 

Viime aikoina itseäni on hurjasti inspiroinut vaikka ja mikä.

* Aamukahvilla-blogi! Henriikka kirjoittaa aidosti ja rohkeasti elämästä ja muutoksista. Siitä mitä olemme tai toisaalta mitä haluaisimme olla. Lukekaa jos ette jo ole! Joka kerta ajattelen "just noin, tota mieltä mäkin oon". 

* Aamujooga (hohhoijjaa mitä jeesustelua ajattelette siellä). Mutta sanon vaan, että testatkaa! Tai mitä tahansa aamuaktiviteettia sen puoleen. Hyvä puoli siinä on se, että kun illalla pääni on niin tukossa ajatuksista, jotka pyörivät kehää niin aamulla hälinää ei ole. Sen kaiken päivällä kerryyttämäni hälinän keskeltä on vaikeaa erottaa yhtään fiksua oivallusta tai inspiraation murusta. Ja se jooga (tai mikälie) on lähinnä yksi suoritus lisää päivän listallani. Aamulla pääni on kirjaimellisesti tyhjä eikä aluksi siellä pyöri kuin unihiekka. Yksitellen ajatuksia kuitenkin alkaa muodostua tyhjään tilaan sitä mukaa kun herään. Ja kas, tunnin jälkeen olen innostuneempi päivästä ja eri asioista. 

* Haaveilu. Kirjoitin täälläkin joskus, että kärsin toisinaan nukahtamisvaikeuksista. Olen keksinyt tähän yhden kikan (joka ei kyllä aina toimi mutta joskus kyllä): alan haaveilla. Oikein luvan kanssa mietin, mitä haluaisin tehdä ensi kesänä. Tai millaisen mökin rakennan vielä joskus. Mikä olisi sen hetken unelmamatka tai mitä kaikkea voimme tehdä kun Atte tulee kotiin. Mitä milloinkin. Aluksi homma on vaikeaa mutta kun oikein keskittyy, muodostuukin niin inspiroivia ajatuksia, että vaarana melkein on, että en saa unta kun innostun liikaa. 

* Kirjoittaminen ja bullet journal. BuJon löysivät kaikki trenditietoiset jo way back mutta koska itse hiihdän perässä, aloin hommaan vasta nyt. Youtube on täynnä videoita siitä mistä kyse jos joku ei vielä tiedä. Check it out! Asioiden listaaminen on aina ollut mun juttu mutta parasta BuJossa ei ole niinkään ne kalenterilistat vaan se kuukausiosuus, missä voi pohtia mitä teemoja/aiheita/ajatuksia jossain kuussa on. Olen taas myös inspiroitunut kirjoittamaan (ehkä huomasitte). Kirjoittelen joskus jopa ihan perinteistä päiväkirjaa. Hauskinta tässäkin on, että homma ruokkii itseään. Mitä enemmän kirjoitan, sen helmpompaa se taas on ja sitä enemmän innostun. 

Loppujen lopuksi inspiraatio on kiinni vaan siitä pystyykö keskittymään hetkeen ja antamaan itselleen tilaa ajatella mitä tuo minulle voisi antaa. Se ja sama on mistä sitä omaa inspiraatiota hakee, tärkeintä on kuitenkin tuntea, että todella haluaa tehdä jotain.

Intoa keskiviikkoon! 

-krstiinas

Amsterdamissa

Olin viikonloppuna käymässä Amsterdamissa. Jostain kumman syystä en ole koskaan ollut kunnolla Amsterdamissa, joten kaupunki oli ihan uusi. Atte muutti syyskuun lopussa sinne tilapäisesti ja hävettää myöntää, että vasta nyt oli ensimmäinen kerta kun saatiin aikataulut ja muut sopimaan ja pääsin kylään. Agendalla ei sinänsä ollut mitään spesiaalia koska halusin lähinnä nähdä ihan sitä perusarkea, paikallisia paikkoja, välttää turistimestoja ja hengailla tietty Aten kanssa.

Ja kyllähän Amsterdam kohteli meitä hyvin. Hengailtiin lähinnä aamupala- ja brunssipaikoissa, kahviloissa ja ravintoloissa. Oman kokemukseni perusteella voin ainakin suositella Mook Pancakes-paikkaa (ja erityisesti sitä lohiversiota) ja Coffee & Coconuts-ravintolaa (tai lähinnä sen mielenkiintoista sisustusta, mocktaileja ja hyvää palvelua, ruoka oli ok).

Lauantaina teimme kuitenkin jotain turistiaktiviteettiä ja kävimme Anne Frankin talossa ja vaikka olen ollut Auschwitzissä, oli Annen talo pysäyttävä. Ullakko luonnollisesti tyhjennettiin natsien löytäessä heidän piilopaikkansa mutta oli se tila ajatuksia herättävä silti. Eli menkää ihmeessä sinne jos olette Amsterdamissa. Liput pitää kylläkin ostaa etukäteen verkosta ja aikoja on vaikea ilmeisesti saada.

Tein pari mielenkiintoista huomiota matkalta. Ensinnäkin hollantilaiset ovat suhteellisen hyvin pukeutuvaa ja kohteliasta väkeä. Porukka muistutti kovasti kööpenhaminalaisten ja saksalaisen risteytystä. Hollantilaisista paistoi kohteliaisuus ja Igor niminen Uber-kuskikin yritti viritellä keskustelua siitä miten hänestä Igor on tyypillinen suomalainen nimi (yritin vaivihkaa ehdottaa, että kenties venäläinen mutta Igorista se ei kyllä oikein voinut pitää paikkaansa). Toiseksi vaikka talvella sataa ilmeisesti koko ajan, kukaan ei käytä sateenvarjoa tai sadetakkia. Sade alkaa yhtä nopeasti kun se alkaakin eikä paikalliset vaikuta välittävän siitä yhtään. Ihana asenne! Ensi syksynä aion Suomessa suhtautua taivaalta alas tulevaan samalla tavalla. Liikkuminen hoituu kätevästi pyörällä ja mentaliteetti on lähinnä polje tai kuole. Kaikki, siis ihan kaikki, pyöräilevät. Myös ne jotka oikeastaan eivät osaa pyöräillä (kuten alle tarha-ikäiset lapset ja turistit). Suurin osa vaaratilanteissa syntyy pyöristä vaikka keskustassa ei käytännössä ole juuri autoja.

Ruuan suhteen hollantilainen ruoka ei vakuuttanut, tai oikeastaan ei edes ihan täysin avautunut mitä se on (ehkä Aten vika, joka lähinnä vei mut syömään hipsterimestoihin). Ruoka on hintatasoltaan ravintoloissa inan halvempaa kuin Suomessa.

Kaupunki oli rauhallinen (ainakin low season tammikuussa), mielenkiintoinen, raikas (jos poistuu turistialueilta) ja aaltoileva. Amsterdamista jäi paljon näkemättä mutta paluustani olen varma.

-kristiinas

Parhaat sarjat

En tiedä johtuuko se tästä pimeästi talvesta vai siitä, että porukan keskittymiskyky heikkenee koko ajan, mutta tuntuu, että TV-sarjoja tuotetaan ja katsellaan paljon enemmän kuin ennen. Leffatarjonta HBO:ssa ja Netflixissa on (ainakin mun mielestä) vähän tylsä mutta uusia, mielenkiintoisia sarjoja nousee ja niitä tehdään koko ajan lisää. Omassa kaveripiirissä sarjoista puhutaan, niitä vinkkaillaan ja tuntuu, että kukaan ei ole pitkään aikana katsonut (kotona) kokonaista elokuvaa. Oon myös oikeasti sitä mieltä, että ennen tehtiin paljon parempia leffoja, ja varsinkin kauhuleffoja. Kymmenen vuotta sitten voin jopa sanoa harrastaneeni kauhuelokuvia. Ajettiin aina Turussa Joonan keltaisella Fiat Pandalla Filmtowniin Eerikinkadulle ja vuokrattiin joku huikea elämys. Kauhu oli silloin oikeasti pelottavaa, psykologista ja maanista. Uusissa kauhuleffoissa on vampyyreitä, tehosteita ja outoja olioita ihan liikaa.

No, "the good old days" -valitus sikseen ja takaisin asiaan! Itsekin on tullut viime aikoina katseltua sarja jos toinenkin ja ajattelin listata tähän parhaat. Eli jos sulla ei iltaisin ole mitään muuta tekemistä,  aina toimiva ja hyväksi havaittu ajanviete on kasata maja patjasta, tyynyistä ja peitoista olkkarin lattialle ja linnoittautua siihen tuijottamaan laatuviihdettä (kun katsottiin GoT:ia makasin valehtelematta viikon putkeen töitä lukuunottamatta olohuoneen lattialla).

Ensimmäisena The Handmaid's Tale, jossa ihana Elisabeth Moss. Jos rakastat dystopioita ja yhteiskuntakritiikkiä, katso tämä! Kyseisestä sarjasta löytyy toistaiseksi vaan yksi tuotantokausi HBOsta ja se perustuu Margaret Atwoodin samannimiseen novelliin. Sarja sijoittaa Yhdysvaltoihin, jossa hedelmälliset naiset pakotetaan sijaissynnyttäjiksi maailmassa, jossa hedelmällisyys koko ajan laskee.

Toinen hyvä sarja, joka ei lopu yhtä nopeasti kun The Handmaid's Tale, on The Crown. Sarja kertoo Englannin kuningatar Elisabeth II:n elämänvaiheista hänen hallintokautensa alusta alkaen. Kuka olisi uskonut, että on noin ahdistavaa olla hallitsija! Tämä myös yleissivistää, koska suurin osa tapahtumista on tosia. Sarja löytyy Netflixistä.

Halusin listaan myös Stranger Thingsin, vaikka meillä on viha-rakkaussuhde. Ensimmäinen kausi meni, toisessa tökki joku mutta katsoin sitä silti. Sarja on genreltään scifiä/kauhua. Juoni ja näyttelijät on ok mutta tässä taas sama ongelma kun uusissa kauhuleffoissa: asioita näytetään liikaa ja tehosteissa more is more. Viimeistään siinä vaiheessa kun olio sai fyysisen olomuodon, multa meni vähän maku. Mutta katsoin siis silti. Netflixistä.

Ikisuosikki Silta on myös back! Rakastan dekkareita ja ruotsalais-tanskalainen produktio ei laadussa ainakaan petä! Päätöskauden isona teemana on ihmisen identiteetti. Sarja löytyy Yle Areenasta. Koukuttavuus on ainakin 10/10. Miksi jaksoja tulee vaan yksi viikossa?

Villinä korttina listan loppuun vielä Ylen tuottama Downshiftaajat.  Sarja starttaa, kun leveästi elänyt aviopari Tommi ja Satu jää yllättäen varattomaksi ja joutuu muuttamaan kaupungin vuokrakerrostaloon – samaan aikaan olisi kuitenkin pidettävä kulissia yllä. Sinänsä sarja on ennalta-arvattava, aika kliseinen ja näyttelijät joskus rasittavia. Silti katsoin tuotantokauden kaikki jaksot. Parasta viihdettä pyörimään taustalle jos puuhailee jotain muuta. 

Seuraavaksi kiinnostaa ainakin Westworld, Mindhunter ja Big Little Lies. 

-kristiinas

Vuoden 2017 tilinpäätös

Uusi vuosi. Ensimmäisen kuun kolmas viikko. Maanantai. Paljon alkuja ja mahdollisuuksia tulla paremmaksi versioksi itsestään. Vuosi 2018 tulee varmasti olemaan erilainen kuin mikään muu vuosi (joo, joo niinhän sitä kaikki sanoo joka kerta). Mutta tällä kertaa olen siitä aika varma. Se onko erilaisuus hyvästä vai pahasta, sitä on mahdotonta sanoa, mutta ainakin erilainen. Vuonna 2018 täytän myös 30 - asia, johon suhtaudun aika välinpitämättömästi ja suuremmin pohtimatta. Sinänsä mainiota, että kriisini syy ei ole ikä mutta toisaalta olisi helpompi syyttää jotain niinkin konkreettista. 

Syy miksi en ole saanut kirjoittanut pitkään aikaan on se sekava olotila, joka tekee ajatusten jäsentelyn mahdottomaksi. Vuosi 2017 oli kaiken puolin raskas. Tai luultavasti raskas on väärä sana - ainakin niiden mielestä, jotka oikeasti kokivat suuria menetyksiä vastoinkäymisiä. Omalla kohdalla raskaus johtui lähinnä pysähtyneisyydestä. Kirjoitin joskus syksyllä, että elämäni on odotustilassa hengailua ja sitä koko 2017 oli kiteytettynä. Kun Atte muutti Amsterdamiin, olotila vaan vahvistui. Opin taas olemaan enemmän yksin ja mietin varmaan enemmän kuin koskaan ennen (se onko se hyvä vai huono asia, siitä voi olla montaa mieltä). Vaadin muilta tekoja ja syytin itseäni kun lopulta en saanutkaan mitään konkreettista aikaan. Loppuvuodesta vihdoin hyväksyin tilanteen aloin enemmän ottaa asioita niin kun ne tulivat. 

Teimme uuden vuoden päivänä pientä yhteenvetoa viime vuodesta ja mietimme konkreettisia hyviä asioita ja muutoksia, jotka 2017 toi. Aluksi olin sitä mieltä, että vuonna 2017 minulle ei tapahtunut mitään. En oppinut mitään, en saavuttanut mitään, enkä edennyt suuntaan enkä toiseen elämässäni. Nukuin kuitenkin yön yli ja 2.1.2018 tajusin, että kyllähän 2017 jotain toi. Konkreettisella tasolla aloitin uudessa työpaikassa (jossa viihdyn tosi hyvin), ja aloitin vihdoin opiskelun. Aloitin myös osakesijoittamisen (aplodeja)! Suurin muutos kuintenkin tapahtui henkisellä tasolla. En ole koskaan aiemmin elmässäni miettinyt asoita niin paljon ja syvällisesti kuin vuonna 2017. Opin paljon itsestäni, puin haaveeni sanoiksi ja haastoin itseäni pohtimaan mitä haluan ja mitä en (valmiita vastauksia en kylläkään saanut mutta toisaalta Martina Aitolehteä lainatakseni: There Were Is Will, There Is a Road). 

Hauskana ilmiönä myös todettakoon, että uudenvuodenlupaukset ovat out. Kukaan itseään kunnioittava tyyppi ei lupaa mitään. Sen sijaan ok ok puhua tavoitteista tai kehityksestä. Näin ollen en sitten tietenkään voinut luvata mitään. Tavoitteeni sen sijaan tänä vuonna on oppia ottamaan chillimmin ja suorittamaan vähemmän. Paras uudenvuodenlupaus, jonka ikinä olen kuullut on nauttia elämästä. Ystäväni Antonian sanoin, ehkä 2018 on livsnjutarår - hyvässä ja pahassa. Ensimmäiset 12 päivää on alkanut lupaavasti, katsotaan mitä lupauskilla tapahtuu helmikuussa.

-kristiinas