Toisinaan elämäni ajautuu harmaaseen limboon, jossa päivät seuraa toisiaan (oh dear, mikä klisee). Toisinaan jos on liian hektistä saatan jopa toivoa sitä. Mutta limbo on eri asia kun arki. Arki insipiroi ja antaa. Limbo ei juuri anna mitään ja yhtä hyvin voisin kuluttaa aikani kaivamalla kuoppaa ja täyttämällä sen uudestaan.
Vaikka en usko inspiraatioon siinä mielessä, että se saisi meidät tekemään asioita, olen silti inspiraation metsästäjä. Etsin juttuja, jotka laukaisevat minussa ajatusprosessin. Triggereitä sille, että yksi asia johtaa automaattisesti toiseen. Ja don't get me wrong, tehokkuus ei ole sama asia kuin inspiraatio. Olen 99 % ajastani tehokas mutta vain toisinaan inspiroitunut. Ymmärrettävistä syistä koko ajan ei voi olla inspiroitunut koska muuten siitäkin tulee aika pian tylsää rutiinia. Mutta mikään ei estä keräämästä ympärilleen sellaisia juttuja, jotka saavat aikaan sen tunteen, että kyllä nyt lähtee, tätä haluan tehdä!
Missä se inspiraatio sitten luuraa? Valitettavasti en ole (vielä) niin guru, että osaisin kertoa, että siellä tai täällä. Mutta yleisimmin ihmiset inspiroituvat muista ihmisistä. Kirjoista, lehdistä, blogeista. Mutta toisaalta myös ajatuksista ja ajasta. Matkoista ja vaihtelusta. Riko kaavaa ja tee asioita eri tavalla kun ennen. Ilman aikaa (jota tarvitaan matkoihin, kirjojen lukemiseen, urheiluun) ei saa kunigasajatuksia. Ja ilman ajatuksia ei voi inspiroitua.
Kuten alussa sanoin, etsin jatkuvasti ympäriltäni inspiraatiota. Suurimpia lähteitä omalle inspiraatiolle ovat matkat ja haaveilu. Elämänmuutokset ja ajatus siitä, että kaikki on mahdollista. Se on itse asiassa aika voimaannuttava (inhoan sitä sanaa) ja hullu ajatus: olla niin etuoikeutettu, että voi oikeasti tehdä melkein mitä vaan. Lähteä ja tulla. Muuttaa ja jättää. Kouluttautua tai downshiftata.
Tammikuu on perinteisesti aikaa jolloin kuuluu melkein asiaa tulla paremmaksi versioksi itsestään: nyt lopetan sen vetelehtimisen ja otan itseäni niskasta kiinni! Ja mikäs siinä, kaikki personal trainerit, kalorilaskurit ja muut kirittäjät ovat varmasti oivia apuja mutta ilman intoa tehdä jotain, et varmasti onnistu. Eli etsi ensin inspiraatio, päätä sitten jotain ja tee hommia, joista olet oikeasti huumassa.
Viime aikoina itseäni on hurjasti inspiroinut vaikka ja mikä.
* Aamukahvilla-blogi! Henriikka kirjoittaa aidosti ja rohkeasti elämästä ja muutoksista. Siitä mitä olemme tai toisaalta mitä haluaisimme olla. Lukekaa jos ette jo ole! Joka kerta ajattelen "just noin, tota mieltä mäkin oon".
* Aamujooga (hohhoijjaa mitä jeesustelua ajattelette siellä). Mutta sanon vaan, että testatkaa! Tai mitä tahansa aamuaktiviteettia sen puoleen. Hyvä puoli siinä on se, että kun illalla pääni on niin tukossa ajatuksista, jotka pyörivät kehää niin aamulla hälinää ei ole. Sen kaiken päivällä kerryyttämäni hälinän keskeltä on vaikeaa erottaa yhtään fiksua oivallusta tai inspiraation murusta. Ja se jooga (tai mikälie) on lähinnä yksi suoritus lisää päivän listallani. Aamulla pääni on kirjaimellisesti tyhjä eikä aluksi siellä pyöri kuin unihiekka. Yksitellen ajatuksia kuitenkin alkaa muodostua tyhjään tilaan sitä mukaa kun herään. Ja kas, tunnin jälkeen olen innostuneempi päivästä ja eri asioista.
* Haaveilu. Kirjoitin täälläkin joskus, että kärsin toisinaan nukahtamisvaikeuksista. Olen keksinyt tähän yhden kikan (joka ei kyllä aina toimi mutta joskus kyllä): alan haaveilla. Oikein luvan kanssa mietin, mitä haluaisin tehdä ensi kesänä. Tai millaisen mökin rakennan vielä joskus. Mikä olisi sen hetken unelmamatka tai mitä kaikkea voimme tehdä kun Atte tulee kotiin. Mitä milloinkin. Aluksi homma on vaikeaa mutta kun oikein keskittyy, muodostuukin niin inspiroivia ajatuksia, että vaarana melkein on, että en saa unta kun innostun liikaa.
* Kirjoittaminen ja bullet journal. BuJon löysivät kaikki trenditietoiset jo way back mutta koska itse hiihdän perässä, aloin hommaan vasta nyt. Youtube on täynnä videoita siitä mistä kyse jos joku ei vielä tiedä. Check it out! Asioiden listaaminen on aina ollut mun juttu mutta parasta BuJossa ei ole niinkään ne kalenterilistat vaan se kuukausiosuus, missä voi pohtia mitä teemoja/aiheita/ajatuksia jossain kuussa on. Olen taas myös inspiroitunut kirjoittamaan (ehkä huomasitte). Kirjoittelen joskus jopa ihan perinteistä päiväkirjaa. Hauskinta tässäkin on, että homma ruokkii itseään. Mitä enemmän kirjoitan, sen helmpompaa se taas on ja sitä enemmän innostun.
Loppujen lopuksi inspiraatio on kiinni vaan siitä pystyykö keskittymään hetkeen ja antamaan itselleen tilaa ajatella mitä tuo minulle voisi antaa. Se ja sama on mistä sitä omaa inspiraatiota hakee, tärkeintä on kuitenkin tuntea, että todella haluaa tehdä jotain.
Intoa keskiviikkoon!
-krstiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti