Sunnuntait olivat joskus aiemmin inhokkipäiviäni. Sunnuntaisin ahdisti, viikonloppu oli käytännössä takanapäin ja usein edessä oli lähtö. Ehkä se lähtemisen tunne oli se, joka teki sunnuntaista masentavan päivän. Asioiden, paikkojen ja ihmisten jättäminen ja eteenpäin siirtyminen. Toiselle paikkakunnalle, uuteen viikkoon, toiseen maahan ja uuteen rytmiin soljuminen. Jättämisen haikeus.
Jossain vaiheessa (aka siinä vaiheessa kun elämästä tuli tasaista rutiinia), sunnuntait muuttivat muotoaan. Nykyään sunnuntai on yksi viikon lempipäivistäni. Sunnuntaisin en halua mieluiten sopia mitään erityistä menoa tai suunnitella suuria. Sunnuntain hienous piilee juuri siinä, että tietää päivän olevan tyhjä, jopa tylsyyteen asti. Tämä jos mikä mahdollistaa sen, että tylsyyden sijaan päivästä tuleekin seikkailu, suuri mahdollisuuksien 24h. Jos laiskottaa, voi laiskotella. Jos taas huvitta tehdä ex tempore jotain, sekin onnistuu, koska mitään suunnitelmia ei ole.
Tämä viikonloppu on ollut yhtä pelkkää sunnuntaita. Olen nähnyt ystäviä, paistanut lettuja ja syönyt niitä - makeilla ja suolaisilla täytteillä. Olen urheillut, lukenut kirjoja, joogannut ja nukkunut. Ollut ulkona kävelyllä yksin ja yhdessä. Soitellut puheluita ihan vaan huvikseni kysyäkseni "miten menee". Eli en mitään ja toisaalta vaikka mitä. En ole meikannut enkä juuri katsonut kelloa. Ajattelin leipovani pullaa mutta muutinkin suunnitelmia ja söin vaan Runebergin-tortun koska en jaksanut mennä kauppaan. Kaikki tämä tavallisuus ja tylsyys huipentui siihen, että tänään sain inspiraatiopuuskan aamulla ja kirjoitin tunnissa roikkumassa olleen koulutyön. Tulin hyvälle tuulelle.
Ulkona sataa lunta. Seuraavaksi aion taapertaa tuiskun läpi hot jooga-saliin. Illalla huomaan kahden vuorokauden aikana kokeneeni kaikki seisahtuneisuuden ja suunnittelemattomuuden olomuodot ja olen valmis tarttumaan taas tuumasta toimeen. Tervetuloa uusi, toiminnantäyteinen viikko!
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti