Uusi vuosi. Ensimmäisen kuun kolmas viikko. Maanantai. Paljon alkuja ja mahdollisuuksia tulla paremmaksi versioksi itsestään. Vuosi 2018 tulee varmasti olemaan erilainen kuin mikään muu vuosi (joo, joo niinhän sitä kaikki sanoo joka kerta). Mutta tällä kertaa olen siitä aika varma. Se onko erilaisuus hyvästä vai pahasta, sitä on mahdotonta sanoa, mutta ainakin erilainen. Vuonna 2018 täytän myös 30 - asia, johon suhtaudun aika välinpitämättömästi ja suuremmin pohtimatta. Sinänsä mainiota, että kriisini syy ei ole ikä mutta toisaalta olisi helpompi syyttää jotain niinkin konkreettista.
Syy miksi en ole saanut kirjoittanut pitkään aikaan on se sekava olotila, joka tekee ajatusten jäsentelyn mahdottomaksi. Vuosi 2017 oli kaiken puolin raskas. Tai luultavasti raskas on väärä sana - ainakin niiden mielestä, jotka oikeasti kokivat suuria menetyksiä vastoinkäymisiä. Omalla kohdalla raskaus johtui lähinnä pysähtyneisyydestä. Kirjoitin joskus syksyllä, että elämäni on odotustilassa hengailua ja sitä koko 2017 oli kiteytettynä. Kun Atte muutti Amsterdamiin, olotila vaan vahvistui. Opin taas olemaan enemmän yksin ja mietin varmaan enemmän kuin koskaan ennen (se onko se hyvä vai huono asia, siitä voi olla montaa mieltä). Vaadin muilta tekoja ja syytin itseäni kun lopulta en saanutkaan mitään konkreettista aikaan. Loppuvuodesta vihdoin hyväksyin tilanteen aloin enemmän ottaa asioita niin kun ne tulivat.
Teimme uuden vuoden päivänä pientä yhteenvetoa viime vuodesta ja mietimme konkreettisia hyviä asioita ja muutoksia, jotka 2017 toi. Aluksi olin sitä mieltä, että vuonna 2017 minulle ei tapahtunut mitään. En oppinut mitään, en saavuttanut mitään, enkä edennyt suuntaan enkä toiseen elämässäni. Nukuin kuitenkin yön yli ja 2.1.2018 tajusin, että kyllähän 2017 jotain toi. Konkreettisella tasolla aloitin uudessa työpaikassa (jossa viihdyn tosi hyvin), ja aloitin vihdoin opiskelun. Aloitin myös osakesijoittamisen (aplodeja)! Suurin muutos kuintenkin tapahtui henkisellä tasolla. En ole koskaan aiemmin elmässäni miettinyt asoita niin paljon ja syvällisesti kuin vuonna 2017. Opin paljon itsestäni, puin haaveeni sanoiksi ja haastoin itseäni pohtimaan mitä haluan ja mitä en (valmiita vastauksia en kylläkään saanut mutta toisaalta Martina Aitolehteä lainatakseni: There Were Is Will, There Is a Road).
Hauskana ilmiönä myös todettakoon, että uudenvuodenlupaukset ovat out. Kukaan itseään kunnioittava tyyppi ei lupaa mitään. Sen sijaan ok ok puhua tavoitteista tai kehityksestä. Näin ollen en sitten tietenkään voinut luvata mitään. Tavoitteeni sen sijaan tänä vuonna on oppia ottamaan chillimmin ja suorittamaan vähemmän. Paras uudenvuodenlupaus, jonka ikinä olen kuullut on nauttia elämästä. Ystäväni Antonian sanoin, ehkä 2018 on livsnjutarår - hyvässä ja pahassa. Ensimmäiset 12 päivää on alkanut lupaavasti, katsotaan mitä lupauskilla tapahtuu helmikuussa.
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti