Jaahas, uusi viikko ja uudet kujeet. Tämä viikko ei kuitenkaan tunnu yhtään raskaalta kohta pianhan on jo joulu. Kamala kiire tietysti mutta jotenkin tuntuu silti, että joulu ei ole sama kuin kesäloma. Jouluna aika loppuu kuitenkin kesken ja ihmiset valuvat pikku hiljaa loma tunnelmaan. On ihan okei, että yhtenä päivänä lounas kestääkin yli tunnin ja toisena ok lähteä töistä jo neljältä koska
lahjat. Ja sitten onkin jouluviikko ja sähköpostitulva hiljenee pikku hiljaa ja kuihtuu sitten pois. Ah, ihanan rentouttavaa! Kuulun niihin ihmisiin jotka tykkäävät työskennellä silloin kuin muut ovat lomalla tai poissa. Eikä tämä nyt johdu siitä, että haluaisin hengailla konttorilla tekemättä mitään vaan ihan siitä syystä, että silloin on aikaa
ajatella. Ajatus ei juokse jos koko ajan joku soittaa, sähköposti vilkkuu ja palaverejä on sata putkeen. Yritä siinä nyt sitten olla luova ja keksiä jotain uutta. Aika menee lähinnä siihen, että yrität selvitä päivästä ja työtehtävistä edes jonkinlaisella aikataululla. Jokaisella työntekijällä pitäisi olla yksi luova päivä viikossa. Tai edes kaksi tuntia. Hetki jolloin työtä voi tehdä missä vain ja miten vain. Omat parhaat ideani syntyvät aina joko aikaisin aamulla tai tosi myöhään illalla.
 |
Kuva Pinterestistä |
Jutun punainen lanka ehkä hieman katosi niin palataanpa asiaan. Maanantaihin. Toisia saattaa ärsyttää ihmiset jotka hokevat, että maanantai on uusi alku. Ihmiset jotka ovat ärsyttävän positiivisia tai palaavat heti ruotuun maanantaisin. Jos itselle maanantai on se päivä, jolloin suurimmat kiinnostukseen aiheet ovat sänky ja suklaa, voi muiden ah-niin-terveellinen-uusi elämä rasittaa.
Itselläni tämä maanatai on tähän asti ollut täysin neutraali. En ole juurikaan tuntenut suurta intoa tai vihaa tätä päivää kohtaan. Ja olen siihen oikein tyytyväinen. Opin ystävältäni tovi sitten, että joka päivä pitäisi tehdä yksi asia josta nauttii. Sen ei tarvitse olla mikään kovinkaan iso juttu vaan joku asia josta pitää tai joka tekee iloiseksi.
Tänään omat kohokohtani ovat olleet etäiltapäivä kotitoimistolla, uusi teelaji (Kluuvin teekaupan Yoga-tee <3 ) ja maanantaitreenit Helen kanssa. Nothing special mutta silti hyvä meno.
Jess, selvittiinpä!
- kristiinas -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti