keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kolmastoista

Loppiainen, mikä ihana tekosyy. Vapaa keskellä viikkoa, onko elämässä mitään parempaa? Vastustan kyllä kaikkia hallituksen säästötoimenpiteitä mitä tulee tämän luksuksen riistoon.

Ja kun on jo tottunut heräämään aikaisin arkisin, herätys kahdeksalta tuntuu suorastaan luksukselta. Päivän aloitus joogalla on jotain mitä haluisin tehdä joka päivä mutta nykään kyllä tuntuu, että sänky kiinnostelee enemmän. Tänään sain kuitenkin nauttia tällaisesta ylleellisyydestä. Toinen paras asia yllärivapaapäivissä on kyllä hyvä seura. Pidimme pienet lounaskutsut ja päätimme, että tästä tulee ehdottomasti tapa. Kiertävä lounasvuoro esimerkiksi sunnuntaisin parhaassa seurassa. Jotain helppoa ruokaa, pullo punkkua ja jälkkäriksi teetä. That's all I need. Ja koska meidän porukkaa koostuu aika innovatiivisista ihmisistä on tällaiset tilaisuudet todella produktiivisia. Tänään keksittiin, että lähdetään viinikurssille, uimaan Yrjönkadun uimahalliin ja pidetään lauantaina pienet lettukestit.

Ystäväni Saksasta muutti vihdoin Suomeen ja nyt kun olen saanut Karon vihdoin tänne, ominkin hänet hetkeksi. Tänään vuorossa iltakävely tuolla Siperiassa. Ulkona on joku -234 astetta mutta sehän oon vaan pukeutumiskysymys sanoo äitini. Ja sitten ehkä joku leffa ja dippivihanneksia, koska onhan hei tammikuu. Rantakuntoon ja silleen.



Nyt meidän datailukerho kasaa luunsa ja siirtyy tonne ulos Siperiaan. Take care, muruset!

- kristiinas -



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti