maanantai 22. helmikuuta 2016

Happy times

Viime aikoina on  ollut jotenkin hyvä fiilis. Vaikea sanoa mistä tämäkin taas johtuu mutta elämä tuntuu tosiaan aika kevyeltä. Eikä siis sillä, ettenkö yleensä olisi aika positiivinen ja iloinen ihminen. Mutta silti.

Suositus myös SEKn Why join the navy when you can be a pirate-mestan smoothieille
Viime viikonloppu oli taas yksi hyvä esimerkki tästä. Mitään kovinkaan erikoista ei tapahtunut mutta silti fiilis oli katossa. Perjantaina olimme (taas) syömässä Cockissa ja jos mesta tarjoilee Pisco Souria, on sanomattakin selvää, että mikään ei voi mennä vikaan. Perjantaina oli siis Pisco-päivä parhaassa seurassa (terkut vaan Mikalle :))

Hyvä seura jatkui lauantaina kun vuorossa oli joogaa ja kahvittelua ihanan Kristan kanssa. Jooga nyt oli mitä oli (uusi Pranama ei ehkä nyt saa ihan täysiä pisteitä tilasta tai sijainnista) mutta seura oli sitäkin parempaa. Atte väsäsi myös Cockin innoittaman risottopalleroita ja ah, kun oli hyvää! Sydän sydän!

Ilta huipentui vielä laatuviihteeseen How to be a single-leffan muodossa. Tarinahan oli täysin älyvapaa ja kliseinen mutta leffalla oli hetkensä ja läpät olivat ajoittan hyviä. Näytöksen keski-ikä tosiaan oli se 19-20 ja sukupuolijakauma 99,9-0,1 % naiset-miehet.

Vahva suositus myös Paloheinän hiihtoladuille ja peukku Helsingin Kaupungin liikuntavirastolle. Vaikka keskustassa satoi räntää ja tuuli sen 666 m/s, Paloheinässä ladut olivat huippukunnossa ja puissa ihanasta lunta. 11 km meni siellä sivakoiden.



Koska postaus meni tosiaan pelkäksi hehkutukseksi, voidaan vielä todeta, että heräsin tänään täysin virkeänä ja levänneena klo 6.00 ja vedin vielä 45 min joogan ennen töitä. Ah, tästä tulee hyvä viikko!

ps. loppuun vielä ajankohtainen vainkuhajutut-meme ja aforismi tälle viikolle. Onnea Kristian, joka pääsi tänään teorikokeesta läpi! Virheistä viis, kuha on läpi!


- kristiinas - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti