maanantai 1. helmikuuta 2016

Unta palloon

Alkuvuosi on ollut täynnä erilaisia teemoja. Yksi tärkeistä teemoista omalla kohdallani on ollut uni ja nimenomaan se laadukas, riittävä uni. Nukkumisessa, kuten kaikessa muussakin, olen sellainen joko-tai-ihminen. Joko nukun täydellisen hyvin tai en lainkaan. Nuorempana (ei siis sillä, että olisin jotenkin vanha) pärjäsin ihan hyvin 4-5 h yöunilla vaikka monta kuukautta putkeen. Silloin oli mukamas niin kiire juosta kaikki illat ja yöt jossain, että ei ollut aikaa nukkua (epäselvää kylläkin on mitä oikein hommasin koska mitään tuskin sain aikaan). 

Olen myös ehdottomasti enemmän aamu- kuin iltaihminen. Käytännössä herään viimeistään kahdeksan aikaan, oli loma tai arki. Normaali arkiaamuna herään yleensä seitsemältä. Niinä aamuina kun treenaan nousen ylös kuuden pintaan (nykyään näitäkin aamuja on vähemmän koska yritän oikeasta nukkua sen kahdeksan tuntia). Ajanmyötä olen myös oppinut tunnistamaan häiriötekijät, jotka johtavat siihen valvottuun yöhön. 

Tärkein asia omalla kohdallani ovat rutiinit. Jos en saa tehdä omia iltarutiineja, omalla tahdillani on päivänselvää, että uni ei tule. Tarvitsen joka ilta aikaa siivota kaikki ympärilojuvat tavarat omille paikoilleen, juon lähes poikkeuksetta iltateetä, lopetan puhelimen näppäilyn hyvissä ajoin. Tabletti tai tietokone ei aiheuta itselläni samanlaista stressiä kuin puhelin (lue Whatsup) joten lehden luku iPadilla onnistuu hyvin.

Sänkyyn pyrin menemään joka ilta klo 22. Rutiineihin kuuluu vielä jalkojen ja käsien rasvaus ja kirjan luku. Harvoin jaksan lukea kirjaa edes paria sivua enempää kun jo silmät painuvat kiinni.

Mutta auta armias jos en saa suorittaa maanisia tapojani rauhassa. Illanistujaisten, baari-iltojen ja myöhäisten treenien jälkeen on aivan varma, että pyörin sängyssä monta tuntia (välillä en nuku ollenkaan). Sama koskee lähes poikkeuksetta uusia paikkoja. Matkoilla menee aina monta yötä ennen kuin totun ja saan unenpäästä kiinni. Pahimmillaan valvoin kerran Hampurissa neljä yötä lähes putkeen. 




Eli mummoudun täällä hyvää vauhtia. Viikolla pyrin poikkeuksetta olemaan kotona aina viimeistään klo 21. Viikonloppuisin voidaan vähän joustaa mutta sittenkin yritetään pitää kiinni rutiineista kun vihdoin päästään kotiin.

Loppuun vielä pari kikkaa jos uni ei tule:

- Nouse ylös ja syö leipää - nälkäisenä on aivan turha edes yrittää nukkua
- Panosta (puhtaisiin) lakanoihin - ei ole mitään niin kamalaa kuin ahdistavat lakanat. Itse vaihdan lakanat joka viikko
- Lue kirjaa. Joka ilta. Vaikka kello on neljä ja tulet baarista kotiin, lue silti kirjaa
- Kehittele jokin oma rituaali jota toistat joka ilta. Mielesi yhdistää sen vähän ajan kuluttua uneen.
- Joogaa (auttaa aina kaikkeen). Yoogaian Goodnight joogat ovat parhaita!

Ja lopuksi: Älä herranjestas kaiva esiin sitä puhelinta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti