keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Miksi bloggaan?

Se, että kirjoitan julkista blogia hämmästyttää välillä tuttaviani. Useimmat ystävistäni tuskin edes tietävät, että kirjoitan blogia (tai olen kirjoittanut useaa blogia jo aiemmin). Yleensä en pidä kovinkaan suurta meteliä blogistani mikä myöskin välillä kummastuttaa osaa lähipiiriäni. Syitä siihen varmasti on monia mutta tärkein taitaa kuitenkin olla se, että teen tätä vain ja ainostaan itselleni. Olen tainnut aiemmin sanoa, että pidän kirjoittamisesta ja tekstin tuottaminen selkeyttää kummasti ajatuksiani. Tavallaan minusta tuntuu, että blogin ansiosta mieleni toimii kirkkaammin ja ajatus juoksee. Jäsentelemällä ajatuksiani paperilla pääsen ikään kuin lähemmäs "parempaa minää" (tai ainakin rauhallisempaa ja eheämpää versiota itestäni). Monien mielestä blogini on kuin päiväkirja ja sitä se varmasti minulle tavallaan onkin. Periaatteessa voisin yhtä hyvin kirjoittaa pöytälaatikkoon tai vähintääkin pitää blogini yksityisenä. Se, että kaikki on julkista tuo kuitenkin eräänlaisen paineen tehdä strukturoidumpaa sisältöä. Siksi siis näin.


Se, mitä mieltä muut ovat (tai eivät ole) teksteistäni on minulle sinänsä se ja sama. En juuri kirjoita kenellekään vaan käsittelen juuri niitä asioita, jotka juuri sillä hetkellä ovat mielessäni. 

Nykyään maailma on niin täynnä sisältöä, että olisi aika kunnianhimoista tavoitella sellaista sisältöä joka puhuttelisi massoja. Ja rehellisesti sanoen, en edes usko, että jaksaisin kirjoittaa pelkästään muita kiinnostavista aiheista. Jos niin olisi, tämä blogi kuolisi aika pian.




Eli rakas päiväkirjani: olipahan taas päivä! Ystävääni Helenaa lainaten jokaisena päivänä pitää kuitenkin tehdä ainakin yksi kiva juttu. Siksi yritänkin tavallisena keskiviikkona olla iloinen ainakin seuraavista asioista: 

* Liityn Marttoihin! (jep, kuka olisi vuosi sitten uskonut...)
* Löysin aikaa kuunnella uusimman jakson Träningspoddenia
* Kasper Strömmanin Instragram on ehkä parasta mitä olen vähän aikaan löytänyt. Sain taas päivän naurut.

Kuvituksena (koska joku sanoi joskus, että kaikissa aidoissa blogeissa on kuvia) otoksia maailman parhaasta paikasta. Mänskä <3

-kristiinas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti