Lähdimme sunnununtaina ystävieni kanssa Tallinnaan. Matkan tarkoituksena oli ainostaan käydä jalkahoidossa ja syödä. Mielestäni onnistuimme aika hyvin koska käytännössä emme ehtineet tehdä muuta (emmekä kyllä itse asiassa tuotakaan ilman paria juoksuaskelta).
Matka tosin meinasi tyssätä heti alkuunsa kun tapani mukaan olin myöhästyä sporasta matkalla Länsisatamaan. En tajua miten voi olla niin vaikeaa ehtiä kulkuvälineisiin. Käytännössä joudun juoksemaan joka kerta kun kyseessä on junaan, bussiin, sporaan tai lennolle ehtiminen. Ja tämä kaikki siis henkilöltä, joka muuten on aina ajoissa joka paikassa.
Joka tapauksessa olimme kaikki onnellisesti oikeassa laivassa kun Eckerö Line nosti ankkurinsa. Tallinna oli Tallinna: ruoka ihanaa, palvelu ystävällistä ja tuliaisviinit yhtä halpoja kuin ennenkin. Olen ensimmäisen kerran käynyt Tallinnassa vuonna 1990 kun Viro vielä oli osa Neuvostoliittoa. Muistan lapsuuteni reissuilta elävästi Mustamäen torin, piraatti CD:t ja Viru-hotellin ennen S-ryhmää ja remonttia. Niistä ajoista paljon on muuttunut. Osa rosoisuudesta on kadonnut ja paikat siistitty. Puolensa kummallakin. Menneitähän on tunnetusti turha haikailla niin tyydyn vain toteamaan, että hyvä näin.
Päivän aikana joku heitti myös ilmoille heiton Talliinaan muutosta. Omalta osaltani joku kuitenkin ajatuksessa tökkii vastaan. Minusta Tallinna on kiva kaupunki ja neuvostoromanttiset kaupunginosat rosoisen kauniita mutta silti. Vika taitaa itse asiassa olla enemmän meissä suomalaisissa kuin Tallinnassa. Tallinna assosioituu mielessäni liian vahvasti örveltäviin suomalaisturisteihin, halpaan viinaan ja sielunsa rahalle ja turismille myyvään kaupunkiin. Tallinna on suomalaisille kuin Sunny Beach Bulgariassa briteille. Ja kuka nyt Sunny Beachille haluaisi muuttaa? Luonnollisesti kyseessä on ainoastaan oma mielipiteeni ja tulkintani. Osa ystävistäni oli valmiita pakkaamaan matkalaukkunsa välittömästi. Ja minä lupasin koska vaan tulla kylään nauttimaan Tallinan parhaista puolista. Muutenhan Viro - ja erityisesti länsirannikko, on vallan ihastuttava.
Päivän parasta antia Kolme Sibulatin huippuhyvän kalakeiton lisäksi oli laatuaika tyttöjeni kanssa. Harvinaista herkkua oli, että meitä pääsi lähtemään matkaan kunnon sakki ja itse asiassa kaikki me Helsingissä asuvat ehdimme mukaan. Tätähän ei tapahdu liian usein. Arki on useimmille meistä niin kiireistä, että pitkille hengailuhetkille on lähes mahdotonta löytää aikaa (välillä Hankenin kolmen tunnin lounaita on aika kova ikävä). Nyt meillä sen sijaan oli 14h pelkkää laatuaikaa. Ja siitähän me otimme kaiken ilon irti. Näin maanantai-iltanai tuntuu, että sain mitättömästä pikkureissusta ihan mielettömästi voimaa arkeeni.
Valoa uuteen viikkoon! Muistakaa, että huomenna on virallinen korvapuustipäivä - juhlapäivistä paras! Leivonta taitaa tänä vuonna itse pääpäivänä jäädä välistä mutta eiköhän jostain yksi kanelbulle huomenna löydy.
-kristiinas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti