Kun ärsyttää

Nyt ärsyttää. Väsyttää, turhauttaa ja ahdistaa. Vaikka yleensä olen aika hyvällä päällä, niin sitten kun menee huonosti niin en saa ärysttävää oloa mitenkään käännettyä. Lapsi huutaa takapenkillä, edessä on vielä 210 km kotiin, ulkona on pimeää, nukuin viime yönä maksimissaan kaksi tuntia ja viimeisen neljän päivän karkki-, kakku-, leipä-, ja ruokakarkelot painavat mahassa. En ole juuri evääni liikauttanut neljään päivään ja ihonikin on huonossa kunnossa. Olimme liian vähän aikaa Porissa mutta toisaalta haluan mennä kotiin. Pitäisi tehdä koulutehtävä ja purkaa to-do-listaa. Siivota vielä tänään kun päästään sinne kotiin. Ja mennä lenkille. Ja kellokin on jo neljä. Valivalivali. 

Miten tästä pääsee yli? Atte ei jaksa kuunnella masentelua koska a) se tarttuu b) ongelmani ovat oikeasti mikroskooppisia. Silti ne ovat juuri minulle, juuri tässä aivan ylitsepääsemättömiä asioita. Yleensä kiukku pitää päästä purkamaan johonkin (kuten siivoukseen tai urheiluun) mutta oikeasti luulen, että olen vain väsynyt. Vedän nyt vain henkeä syvään, kidun automatkan, menen aikaisin nukkumaan ja toivon, että olisi pian maanantai. Uusi päivä, uusi viikko ja uusi alku.

Joululahjaksi toivoisin paremmat unenlahjat, paljon rentouttavia päiviä ja vähemmän kiukkua. Kiitos!

Uutta viikkoa kohti siis, levänneempänä toivottavasti.

-kristiinas

Viikon 48 parhaat

Ja taas on sunnuntai-ilta. Vaikka ajan kulumisen voivottelu kuuluu sarjaan säästä puhuminen en silti tajua miten aina voi olla maanantai tai perjantai. Tuntuu, että muita päiviä ei ole olemassakaan. Takana kiireinen viikko, lähes joka ilta menoa. Tuntuu hyvältä, että ensi viikosta tulee rauhallisempi vaikka pari päivää kuluukin Turussa ja viikonloppu Porissa. Tällä viikolla tuntuu, että vinkattavaa olisi vaikka kuinka paljon.

Viikon menovinkki
...on Amos Rex-taidemuseo Helsingissä. Kävimme siellä keskiviikkona ja yllätyin positiivisesti kuinka elämyksellinen visiitti oli. A sattui olemaan hereillä ja ääni- ja valoteokset olivat kovasti hänen mieleensä. Vaikka teoksia oli oikeastaan vain neljä, kului museossa helposti tunti. Miinusta suhteellisen kalliista hinnasta (18 €) mutta toisaalta alle 30 vuotiaat pääsevät vitosella, joka on hieno juttu.

Viikon hyvinvointi-ajatus
...on viime postauksen positiivinen ajattelu-harjoittelu. Mietitään päivittäin mielummin mikä on hyvin kuin missä voisi olla parantamista/muuttamista.

Viikon paras ostos
...vaikka oli Black Friday (tai ehkä just siksi), ainoa asia jonka ostin oli lennot uudeksivuodeksi Annan luokse Hampuriin. Se jos mikä tuntuu hyvältä.

Viikon pettymys
...on illallinen Brondassa perjantain pikkujouluissa. Palvelu oli heikkoa, ruoka paikoitellen jopa huonoa ja viinipaketissa ei huomioitu kasvis- ja kalaruokailijoita. Ehdottomasti ei jatkoon vaikka paikkana oikein viihtyisä.

Viikon paras Netflix
...on Bodyguard-sarja, jota aloimme katsoa. En ole täysin vielä koukussa mutta kiinnostava sarja kuintenkin on (ollaan katsottu ehkä kuusi jaksoa).

Viikon stressaavin paikka
...on Iso Omena lauantaina klo 13. NEVER AGAIN! En tiedä miten eksyin sinne ja vielä autolla mutta varmasti en mene uudestaan. Stressitaso nousi ihan uudelle tasolle kun pelkästään parkkihalliin sisäänajo kesti yli 30 min.

Viikon paras ajatus...
...on elvyttää vanha "viikonloppu alkaa torstaina" -malli. Nyt kun olen äitiyslomalla, ei homma ole niin tarkkaa mutta viikonloppu on silti aina liian lyhyt. Koska itse olin perjantaina pois ja Atte lauantaina, päätettiin viettää mys-perjantaita jo torstaina. Toinen mainittavan arvoinen ajatus, oli varovainen ehdottelu kiertävistä sunnuntai-lounaista kerran kuussa. Olimme tänään Nenne luona syömässä superhyvää nepalilaista ja aloimme pohtia, pitäisikö joka kuukausi kerääntyä edes kerran kaikki yhdessä rennolle lounaalle jonkun luokse. Sunnuntai voisi olla oikein sopiva päivä kun sillon ei yleensä ole niin paljoa sovittua menoa kaikilla. Tämä menee harkintaan!

En mitenkään jaksa kaivaa tähän mitään kuvia niin julkaisen nyt vaan tylsästi näin ja painun nukkumaan.

-kristiinas

Positiivista elämää

En muistan mainitsinko jo aiemmin, että aktivoiduin marttailussa nyt syksyllä. Liityin Marttoihin jo pari vuotta sitten mutta en koskaan osallistunut juuri mihinkään. Tiistaina menimme Martta-piirini kanssa kuuntelemaan luentoa positiivisesta psykologiasta, jonka Psykosociala Förbundet järjesti yhdessä Suomen Mielenterveysseuran kanssa. 

Tilaisuudessa puhui Åse Fagerlund (PhD, PsL neuropsykologia) positiivisen ajattelun voimasta ja miten mieli ruokkii myös fyysistä hyvää oloa. En varmaan ole ainoa, joka toisinaan syyllistyy miettimään mitä kaikkea ei saanutkaan aikaan, mikä meni huonosti ja mitä asioista pitäisi hoitaa/korjata/muuttaa/parantaa. Monessa blogissa on viime aikoina puhuttu kiitollisuudesta ja siitä miten huonojen asioiden sijaan pitäisi keskittyä niihin hyviin asoihin, joita meillä on. Fagerlundin mukaan hyvinvointi koostuu viidestä avainkohdasta elämässä. Positiiviset ajatukset ovat ensimmäinen (ja minusta ehkä jopa tärkein) asia. Muita kohtia ovat osallistuminen ja flowtila, hyvät ihmissuhteet, tarkoituksenmukaisuus ja hyvin tehty työ  - tärkeitä tämäkin.

Kiitollisuuden ei tarvitse tarkoittaa juuri mitään muuta kun esimerkiksi sitä, että käyttää minuutin joka ilta siihen, että pohtii mitä hyvää juuri tässä päivässä oli. Aina nukkumaan mennessä olen alkanut kysyä Atelta mitä hyvää tänään on tapahtunut. Yhtenä päivänä voi olla montakin iloista, onnistunutta asiaa ja tunnettu kun taas toisena voi olla vaikea keksiä oikein mitään. Mutta kyllä jokaisessa päivässä jotain hyvää on (Aten listalla esimerkiksi on melkein aina hyvä lounas, päivällinen, aamupala - first things first). Juju piilee siinä, että näkee ne pienet ilon aiheet. Aina ei tarvitse tapahtua mitään erikoista, suurta tai mullistavaa. 

Tänään, ihanan tavallisena lauantaina 24.11.2018, istun yksin sohvalla ja kello on 20.06. Atte on pikkujouluissa ja neiti A meni juuri nukkumaan. Tänään on ollut hyvä päivä. Onnellinen päivä. Ei kovin erikoinen, eikä niin vauhdikas mutta iloinen - paljolti Ax2 ansiosta. Pienempi A on tänään ollut erityisen hyvällä päällä. Nauranut, hekottanut ja hymyillyt. On leikitty yhdessä ja syöty mansikkaa. Puhuttu mummun kanssa Facetimessa ja ripustettu jouluvalot. Leikitty koirakaveri Håkanin kanssa ja oltu kävelyllä. Tehty sosekeittoa ja syöty karkkia (A ei kylläkään saanut). Hengailtu sylissä ja menty kiltisti nukkumaan. Tällaisina aivan tavallisina päivinä tuntuu, että pakahdun ja tajuan, että hän ja Atte ovat kyllä parasta mitä mulle on ikinä tapahtunut. En yleensä ole se maailman sentimentaalisin tyyppi mutta tällaisina hetkinä toivoisin, että aika pysähtyisi ja elämä olisi aina tällaista. Tavallisen iloista mutta paljon rakkautta sisältävää. Tuntuu, että juuri nyt en kaipaa muuta.

ps. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuli myös vähän joulufiilistä! A:n eka joulu edessä <3

-kristiinas

The calendar life chose me

Kerrankin jotain muuta kun listoja! Hurraa!

Inspiraatio lähti siitä kun pidettiin tänään autossa Aten kanssa perinteistä viikkopalaveria. Homma toimii niin, että joka sunnuntai kummatkin avaavat kalenterinsa ja sitten käydään yksinkertaisesti tuleva viikko läpi. Agendalla on iltamenot, mun koulupäivät ja kummankin treenit ja harrastukset. Eli kuka treenaa/harrastaa aamulla, kuka illalla, koska Aten pitää tulla aikasemmin töistä kotiin kun mulla on koulua ja miten A:n hoito hoidetaan niin iltoina kun toinen on poissa/työmatkalla. Meidän arki ei varmaan muuten oikein toimisi ja en ole edes töissä, en uskalla ajatella mitä se sitten on. 

Samalla ajauduimme keskustelemaan elämän suunnittelusta, aikatauluista ja ex tempore -elämästä. Attea alkoi vähän ahdistaa kun viikosta oli tulossa kiireinen kun taas itseäni se jotenkin rauhoittaa, että tiedän miltä tulevat päivät näyttävät. Pohdimme, minkälaiset ihmiset suunnittelevat ja miten se vaikuttaa elämään ja elämänlaatuun. 

Juttuhan on niin, että haluaisin olla spontaani hetkessä eläjä. Lähteä yhtäkkiä retkellä tai keksiä ohjelmaa tilanteen ja hetken mukaan. Mutta sitten muistan taas sen tosiasian, että pidän rutiineista, suunnitelmista ja ennakoinnista. Suurinosa ystävistäni ja perheestäni ovat ihan samanlaisia.Vaikka ei pitäisi viikkopalavereita ja synkronoisi kalentereita, yleinen mindset kuitenkin on, että homma pelaa kun on sen puoliksi hyvin miettinyt. Harva ystävistäni lähtee yhtäkkiä spontaanisti leffaan koska on luultavasti suunnitellut jo muuta. 

Aloin miettiä hakeutuuko sitä tiedostamattaan samankaltaisten ihmisten pariin vai tekeekö seura vaan kaltaisekseen? En osaa sanoa mutta toisinaan pieni boheemisuus voisi olla ihan paikallaan. Nyt ei ole uusi vuosi enkä ole valmis viikkopalavereista luopumaan mutta luulen, että yritän alkaa ottaa vähän rennommin. Luulen, että tuskin tässä ihan 100% tulen onnistumaan mutta pelkästään se, että en ihan jokaista päivää, iltaa ja viikonloppua suunnittele täyteen tulee nostamaan elämänlaatua. Samaan kategoriaan menee asioista kieltäytyminen ja itsensä kuuntelu. Miltä tuntuu juuri nyt? Huvittaako tehdä sitä mitä oli ajatellut tekevänsä vai tekisikö sittenkin jotain ihan muuta?

Nyt esimerkiksi väsyttää niin paljon, että on varmasti ihan paikallaan mennä klo 21 nukkumaan eikä kirjoittaa sitä viikon lista-blogipostausta, jonka suunnittelin tekeväni. Huomenna on taas koulupäivä, joka tarkoittaa pakosti kiirettä ja aikatauluja eikä sille voi mitään. Pakko tässä välissä sanoa, että odotan kyllä vähän, että tämä koulu on ohi. Vaikka on kivaa saada "fiksua" tekemistä näin äitiyslomalla, vaatii koulu aika paljon sumplimista ja aikaa. Olisin toki voinut pitää vuoden taukoa mutta koska ajattelin, että jos tähän palettiin vielä lisätään päivätyö, menee homma vielä vaikeammaksi. Onneksi Atte tsemppaa ja auttaa niinä päivinä kun pitää olla poissa kotoa. Tack <3

Villiä ja spontaania viikkoa!

-kristiinas

Viikosta toiseen listat

Ja tässä sunnuntai-lukemista :)

Viikon treeni...
on CrossNature Mama treeni Kaivopuistossa. Koska äitiysloma, liikaa aikaa ja hoidettava lapsi, parasta on ulossiirretty treeni johon sen lapsen voi raahata mukaan keskellä päivää. Eikä haittaa vaikka kitisee kun kaikkien muidenkin kitisee. Ja vielä parempaa jos treeniä vetää ruotsalainen PT, joka välillä lykkii vaunuja. Tykkäsin ja menen uudestaan.

Tällä viikolla vietettiin myös Svenska Dagenia. Hurraa!

Viikon kohde.... 
on Kustavi. Saatiin kutsu pre-isänpäivän viettoon Kustaviin ja mehän mentiin! Luvassa oli liian hyvää ruokaa ja kakku, joka kyllä ulkonäöllisesti päihitti kaikki mun kakut. Edes kolme vuorotellen itkevää lasta eivät haitanneet tunnelmaa (varsinkin kun kaikki niin söpöjä). Ainoa miinus oli, että paluumatkalla Poriin pimeällä tiellä oli kymmeniä peuroja. Vähän pelotti mutta selvittiin!

Ansun uskomaton Isi-kakku

Viikon oivallukset...
ja vielä kaksin kappalein. Ensimmäinen oli se kun Atte alkoi puhua Toys Are Us kaupasta. Olin aluksi että mikä mesta se on kunnes tajusin! Lapsuuteni ToysRus ei ole [toysrus] vaan Toys Are Us. Siis koskaan kuullutkaan mutta neroa!
Toinen oivallus oli kun Aten veli isänpäivänä kertoi miten Tobleronea kuuluu syödä. Ei repiä niitä kolmioita irti vaan painaa pötkön päistä niin ne lohkeavat nätisti ilman suttuisi suklaasormia. Ahaa!

Viikon siivousvinkki...
on höyrypesuri! Parasta (Universal Stonen jälkee). Esim. sohvan pesu on suorastaan terapeuttista. Samoin koko vessan pesu seiniä ja kattoa myöden. Kiitos Miksu lainasta! Harkitsen jo oman ostamista.

Viikon urakka...
on 250 oppilaan harjoitustyön tarkastus. Onneksi kyseessä oli ryhmätyö ja ryhmiä vain 50. Muuten hommaan olisi mennyt ikuisuus. Nyt meni vaan puoli ikuisuutta.

Viikon parisuhdevinkki...
on autoilu. Autossa ei käytännössä ole mitään tekemistä ja pitkillä matkoilla niin tylsää, että keskustelut alkavat olla aika syvällisellä tasolla. Kotona ei ikinä päästä juttelemaan unelma-ammateista, sosiaalipsykologiasta tai ruotsalaisista bloggareista samalla tasolla. Ja tällä viikolla on siis autoiltu yli 600 km. Jutut ovat olleet sitä luokkaa.

Kivaa sunnuntaita! Me autoillaan vielä 100 km.

-kristiinas

Viikon parhaat 44

Jaahas, tästä tulikin sitten viikon parhaat blogi. Luonnollisesti aikomuksena oli kirjoittaa vaikka mitä muutakin mutta koska elämä, en ehtinyt. Eli tässäpä siis viikon 44 parhaat - myöhässä tietty. Olkaapas hyvät. 

 

Viikon leffa...

oli Mamma Mia 2! Olen auttamattomasti tässä jälkijunassa mutta koska lauantaina tarjoutui ex tempore mahdollisuus leffaan, mentiin katsomaan Mamma Mia. Ja olihan se nyt hyvä. Ei nyt ehkä maailman paras juoni tai parhaat näyttelijät mutta kuka siksi tätä edes katsoisi? Tulin hyvälle tuulelle ja nautin koko 2 tuntia. Eli luulen, että kyseiset 15 € oli ihan hyvin sijoitettu.

Viikon puuhastelu..

oli ovikranssin teko. Kranssipajasta on ollut puhetta (tai Nenne on puhunut) koko syksyn ja nyt saimme sen vihdoin järjestettyä. Ohje oli pöllitty toisesta blogista mutta silti ylihelppo: ota metallinen  henkari, taivuta ympyräksi ja kiedo eukalyptuksen lehtiä rautalangalla (tai muulla langalla) kiinni. Tadaa, kranssi on valmis ja kiinnitys oveen onnistuu helposti henkarin koukulla.

Kuva by Ariann Grandell (sori Nenne, fråga inte lov)

Viikon ruoka...

oli Aten kaalilaatikko! Oh, sitä lisää. Resepti on kuulemma keksitty päästä ja se menee suunnilleen näin: paista pannulla iso kasa kaalia, sipuli ja porkkanaa. Keitä riisiä. Paista mifu. Sekoita kaikki isossa vuuassa (taipuuko tää näin?) ja heitä sekaan fetaa ja kasvislientä. Mausta soijalla, chilillä, pippurilla, hunajalla ja suolalla. Laita vielä uuniin noin tunniksi ja sitten on valmista. Tätä syötiin monta päivää.

Viikon löytö...

oli Clipperin Sleep Easy tee kauramaidolla maustettuna. Hyvää! Join varmaan 40 kuppia viime viikon aikana. Oikeasti.

Viikon ravintola...

oli yllättäen lounaalla löydetty TokyoStreet Hietsun kauppahallissa. Otin tofuannoksen ja hyvää oli! Ja kiva tunnelma (ja tietty lounasseura).

Viikon treeni...

oli Esportin uusi Les Mills konsepti The Trip. Kyseessä on siis uudenlainen sisäpyöräilyelämys (lue spinning). Eli poljetaan salissa ja katsotaan 3D maista screeniä. Hauskaa vaihtelua ja tuli hiki!

Nyt keitän vielä yhden kupin teetä ja jatkan Jussi Adler-Olsenin dekkarin lukua. Adios!

Viikon 43 parhaat

Ensimmäistä kertaa koko blogihistoriani aikana teen oikeasta jotain juttusarjaa (koska kyllähän toinen kerta jo on sarja). Eli viime viikosta innostuneena pohdin perjantain ratoksi, mitä parhaita juttuja tällä viikolla on tullut vastaan.

Viikon ravintola/lounapaikka...
on Lauttasaareen avattu Turustakin tuttu VG Wok. Vegaanista ja hyvää. Parasta tällä viikolla on ollut silti se, että avajaisten kunniaksi kaikki annokset ovat maksaneet 6,90 € ja kaupan päälle on vielä saanut kevätrullan ja kakkua. Tästä johtuen olen käynyt kyseisessä mestassa tällä viikolla jo kaksi kertaa...

Viikon kahvila...
on Töölön Arbiksen kahvila. Sovin sinne treffit tiistaina ja yllättäen ilahduin positiivisesti. Pullat olivat vastaleivottuja ja niissä oli riittävästi voita. Vitriinistä olisi löytynyt vaikka mitä muitakin herkkuja. Ja miljöö oli sopivan mummo.

Viikon vinkki...
on jumiutuneen niskan pelastus. Ota tennispallo ja laita se siihen kohtaan mihin sattuu eniten. Makaa pallon päällä niin kauan kun jaksat. Sattuu aluksi ihan tosi paljon mutta auttaa!

Viikon treeni...
on Kayla Itsineksin 28 minuutin treenit. Koska Atte on ollut melkein koko viikon Amsterdamissa olen ollut käytännössä stuck A:n kanssa enkä ole hirveästi päässyt juoksemaan tai joogaan. Koska hätä keinot keksii, kaivoin vanhan Bikini Body Guide Workoutin esiin ja vedin kotona parit treenit. Tehokasta!

Viikon ruoka...
on ei-niin-yllättäen bataatti-linssisosekeitto. En edelleenkään ole kyllästynyt ja koska samat syyt kun edellisessä, olen käytännössä syönyt samaa ruokaa jo vaikka kuinka monta päivää. Ohje on super helppo. Keitä bataatti, sipuli ja pari porkkanaa chilin kanssa kunnes melkein kypsiä. Lisää punaisia linssejä ja keitä valmiiksi. Lisää kookosmaito, soseuta, mausta suolalla, pippurilla, vielä vähän chilillä. Syö.

Viikon ostos...
on uusi Samsøe & Samsøen valkoinen villapipo. Maksoi 39 € mutta ainakin tähän mennessä joka pennin arvoinen. 

Lopuksi vielä lukemista viikonloppuun. Alf Rehn oli kirjoittanut osuvan artikkelin yrittäjyydestä ja sen opetuksesta kouluissa. Juttu löytyy täältä.

Parasta viikonloppua!

-kristiinas 

Kiitollisuudesta

Luin tällä viikolla jostain bloggaajan Instagramista (pahoittelut, en yhtään muista mistä) ajan kulumisesta, hektisestä arjesta ja kiitollisuudesta arjessa. Allekirjoitan täysin sen, että päivät vaan juoksevat ohi. Varsinkin nyt kun on lapsi huomaa konkreettisesti miten aika kuluu. Juuri A syntyi ja nyt hän kääntyilee, nauraa ja melkein ryömii. Tiedän, kuulostan äidiltäni. Ja vaikka olen äitiyslomalla tuntuu, että jatkuvasti on kiire. En edes uskalla ajatella miltä tuntuu kun tähän soppaan lisätään vielä se kahdeksan tuntia töitä. 

Myönnän, että suoritan usein arkeani. Vaikka nautin rutiineista ajattelen helposti, että on pakko siivota, treenata, olla sosiaalinen, lukea lehti ja tehdä ruokaa. Hommat kyllä tulevat hoidetuksi mutta illalla saatan ihmetellä mitä päivästä oikeastaan jäi käteen kun juoksin sen läpi autopilotti päällä. Tehokasta, kyllä. Mielekästä, ei ehkä niinkään. 

Tämä samainen bloggari halusi muistuttaa siitä miten minun hektinen arkeni on lapseni lapsuus. Eli kuinka tärkeää olisi tehdä itselle ja läheisille tärkeitä juttuja joka päivä kiireettä ja keskittyen. Minun elämässäni  meidän iltahetki on yksi kymmenestätuhannesta mutta A:lle se on yksi sadasta. Minulle tämä on kolmaskymmenes syksy, hänelle ensimmäinen. Aamut ja illat on meillä tärkeitä. A on aamuisin iloisimmillaan ja iltaisin rauhallisimmillaan ja jaksaa mysata sylissä. Yritän olla iltaisin ennen kuin A menee nukkumaan ilman puhelinta ja keskittyä meidän iltapuuhiin. 

Kiitollisuuspäiväkirjojen kirjoittaminen on trendikästä. En sitä itse mitenkään systemaattisesti tee mutta toisinaan iltaisin kysyn Atelta mikä päivässä oli parasta. Pelkästään se, että käy mielessään läpi päivän hyviä hetkiä vähän aikaa rauhoittaa. Olen aika nollasta sataan tyyppi eli vaikka innostun helposti ajattelen myös toisinaan, että kaikki on huonosti. Vaikka tietenkään ei ole. 

Muistutuksena siis itselleni ja muille, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Keskityn mielummin mielekkäisiin ja tärkeisiin asioihin ja teen ne rauhassa ja ajatuksella, kuin suoritan arkeani ilman pausseja. 

Eli oli lapsia tai ei, kannattaa löytää ne omat pienet hetket rauhoittumiseen omassa arjessa. Pysähtyä hetkeksi ja muistuttaa itseään siitä mitä hyvää just nyt on. Koska aina löytyy jotain mistä olla kiitollinen.

Jos osaisin olla yhtä onnellinen kun tää tyyppi märässä lehtikasassa, ei varmasti hirveesti huolet painaisi.

Mun tämän päivän parhaat kohdat, josta olen kiitollinen:

* Atte teki etäpäivän ja päästiin pitkästä aikaa yhdessä lounaalle. 

* A nukkui erinomaisesti koko yön ja heräsi vain yhden kerran klo 4 syömään

* Meillä oli kolmas, eli jo perinteeksi muodostunut keskiviikko-lenkki tyttöjen kanssa. 8,5 tehokasta kilometriä. 

* Sain tehtyä kouluhommia ainakin hetken päivällä kun A nukkui. 

* Sosekeitto, jonka Atte teki, oli juuri sopivan paksua ja tarpeeksi pippurista.

Ja koska Atte lähti Amsterdamiin, saan katsoa Netflixistä mitä haluan. Nyt siis hetki sitä ja sitten buenas noches. 

-kristiinas

ps. 

Viikon 42 parhaat

Kuuntelen lenkillä toisinaan Noora & Nooran Perjantain parhaat -podcastia ja tästä inspiroituneena ajattelin listata viikon parhaat jutut näin keskiviikkona. Ehkä inspiroin jotakuta, ehkä en, jokatapauksessa tällaiset jutut on musta aina kaikkeista mielenkiintoisempia.

Viikon ruoka...
on lehtikaali-halloumipasta, jota ystäväni Antonia valmisti. Resepti on tasoa tumpelokin osaa: keitä (tagliatelle) pasta ja sillävälin kun pasta kiehuu, paista pannulla lehtikaalia, sipulia & valkosipulia. Heitä sekaan halloumit, paista. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sekoita koko faderulla ja kaada joukoon kermaa. Tarjoile parmesaanin kanssa. Niin hyvää! 

Viikon sarja...
on Netflixin La casa de papel (Rahapaja). Aluksi en lämmennyt ollenkaan mutta kahden jakson jälkeen täysin koukussa. Juoni on aika perinteinen älytön rahapajan ryöstö, joka pikkuhiljaa luisuu käsistä ryöstäjien keskinäisten ristiriitojen ja omien moraalikäsitysten kanssa. Alussa hyvinkin perinteiseltä vaikuttavan juonen pelastaa hyvät juonenkäänteet. Plussaa ihanasta espanjankielestä.

Viikon herkku...
Lauttasaaren Mutteri-kahvilan mantelicroissantit. Ei vaadi selityksiä.

Kuva täältä

Viikon harrastus...
o torittelu. Olen taas innostunut siivoamaan kaappeja ja torittamaan kaikkea turhaa. Tällä viikolla jo useat torikaupat tehty.

Viikon treeni...
on yhteinen Lauttasaari-lenkki, jonka ihana Antonia ideoi. Joka keskiviikko juostaan ympäri saarta. Tällä viikolla huikea osaanotto kun 5/5 pääsee paikalle. Ei tunnu edes treeniltä.

Viikon löytö...
Universal stone! Sanonpahan vaan, että jos et ole kokeillut tee se nyt! Tuottesta sanotaan: 

Universal Stone on erilainen, ekologinen ja myrkytön puhdistusaine, joka perustuu luonnon omiin raaka-aineisiin, saippuaan ja saveen, joka toimii kodin kaikilla kovilla pinnoilla. Sama aine puhdistaa, kiillottaa sekä suojaa pinnat yhdellä käsittelyllä.Universal Stonen teho perustuu sen sisältämään vihreään saippuaan, kiillotussaveen sekä glyseriiniin. Vettä käytettäessä kiilotussavi ja saippua sekoittuvat keskenään ja muodostavat vaahtoa, joka irroittaa tehokkaasti vaikeatkin likatahrat. Lähde: universalstone.eu

Siivousmania iski heti kun Nenne kivestä vinkkasi.

Viikon paras hetki...
kun A oppi nauramaan ääneen.

Sumuista keskiviikkoa! Omani on ollut vähän tahmea kun kaikki suunnitelmat menivät uusiksi koska Helsingissä syysloma enkä saanutkaan oikein mitään aikaiseksi. Yritän skarpata ja tehdä illasta paremman.

-kristiinas

Yksinäisyydestä

Tiedättekö sen Elisan Pidetään yhtä- mainoksen, jossa isä yrittää kysellä pojaltaan mitä kuuluu ja lopussa käykin ilmi, että tätä kiusataan? Itken joka kerta kun se tulee telkkarista. Kauheimpia asioita maailmassa on yksinäisyys. Luin, että yli puoli miljoonaa suomalaista kokee yksinäisyyttä. Ihminen on kuintenkin laumaeläin ja on luonnollista, että kaikki kaipaavat ympärilleen välittäviä tyyppejä, turvaa ja seuraa. Erityisesti lasten kokema yksinäisyys ja ulkopuolisuus koskettaa. Jos jotain toivon niin sitä, että A:sta ei tule kiusaajaa tai kiusattua. Näin ollen hienointa pitkään aikaan oli juttu, jonka bongasin Hesarista. 7-vuotias espoolainen poika Yasin kutsuu syntymäpäivilleen alueella asuvia tuntemattomia, yksinäisiä lapsia, jotka ehkä muuten eivät kutsuja saisi. Lapsi voi kokea yksinäisyyttä jo varhain ja pahimmillaan sillä voi olla vaikutuksia pitkälle. 

Se miksi asia nyt alkoi mietityttää oli viime viikon olotilani. En millään mittapuulla voi kutsua itseäni yksinäiseksi mutta viime viikolla päivät kotona A:n kanssa alkoivat tuntua pitkiltä. Omat ystäväni ovat töissä päivisin, joten on luonnollista, että aika harva pystyy hengailemaan meidän kanssa joskus tiistai-aamupäivisin. Luulen, että yksi syy näihin tunteisiin on juurikin se, ettei ympärillä ole päivittäin työyhteisiöä, jonka kanssa höpötellä ja jakaa asioita. Kun on yksin kotona, kärsii väkisinkin vähän sosiaalisesta "vajeesta". Ainakin, jos on ekstrovertti ihminen kuten minä. Minulle on tärkeää päästä juttelemaan ja jakamaan asioita muiden kanssa enkä juuri tykkää olla yksin (vaikka olenkin A:n kanssa). Myös  ihminen, jolla on paljonkin kavereita ja tuttuja ympärillään, voi ajoittain tuntea itsensä hyvinkin yksinäiseksi. Mutta mistä niitä uusia kavereita sitten oikein saa? Olen puhelias ja sosiaalinen ja silti koen vieraiden ihmisten seuraan tuppautumisen vaikeaksi. Mietin monena iltana, että huomenna menen sinne lähileikkipuistoon ja hankin äitikaverin itselleni. Enkä sitten kuitenkaan mennyt. 

Aikuisiällä uudet kaverit ovat myös aika tiukassa. Kenestä voisin tykätä oikeasti? Mistä uusien tuttavuuksien kanssa sitten oikein puhutaan? Ensin pitäisi selvittää mitkä asiat itseä kiinnostaa ja sitten löytää joku tyyppi, jota sattuu kiinnostamaan ne samat jutut. Joku joka ymmärtää huumoriani ja on ehkä itsekin joskus hassu. Joku jonka kanssa syntyisi mielenkiintoisia keskusteluja ilman, että koko ajan pitää pinnistellä ja keksiä tikusta asiaa. Vanhojen kaverien kanssa ei ole samaa ongelmaa kun takana on niin pitkä yhteinen historia mistä ponnistaa.

Näin uuden äärellä, uusien ystävien löytäminen tuntuu siis kovin vaikealta. En kuitenkaan halua uskoa, että se olisi mahdotonta. Ajattelen myös, että pitää antaa aikaa. Ei kenestäkään voi tulla ystävää päivässä. Näin ollen taputankin itseäni tänään olalle. Uskaltauduin vihdoin maanantain kunniaksi vauvojen lauluhetkeen ja juttelin parille tyypille. Ja tiedättekö mitä? Se meni itse asiassa ihan kivasta ja yllättäen he olivatkin ihan kivoja. Tunnin tutustumisen perusteella ei tässä vielä voida mistään syvemmästä yhteydestä puhua mutta jos uskaltaudun paikalle ensi viikollakin, tuntuu ehkä jo vähän luontevammalta? 

Ja vaikka en siis olekaan aidosti yksinäinen vaan siitä onnellisessa asemassa, että "muussa elämässä" monen ihanan ystävän ympäröimä, voin silti kuvitella miltä tuntuu jos ei esimerkiksi ole yhtään ystävää. Kiinnitetään siis jatkossakin yksinäisyyteen huomiota ja huolehditaan muista (Helena, olet mun idoli tässä).

Kuvat viime viikonlopulta kun vietimme syksyistä viikonloppua Loviisassa ystävieni kanssa. 

-kristiinas

Eniten ahdistaa ilmasto

Tänään se tapahtui. Huolestuin toden teolla maapallostamme ja tulevaisuudestamme. Pläts ja todellisuus iski päin naamaa. En tiedä onko syynä se, että olen onnistunut tehtailemaan sellaisen tyypin tähän maailmaan, jonka toivoisin saavan nauttivan puhtaasta ympäristöstä (tai ympäristöstä ylipäänsä) vaiko se, että ilmaston lämpenemisestä on vihdoin puhuttu tarpeeksi kauan. Tai kyllähän tähänkin mennessä olen ollut tietoinen maapallomme kannalta omista kestämättömistä elintavoistamme ja nyökytellyt kun puheeksi on tullut kasvihuonepäästöt ja ilmaston lämpeneminen. Mutta kun tänään luin eilen julkaistun IPCC:n ilmastoraportin pysähdyin. Ilmastopaneelin mukaan maapallon lämpeneminen on vielä mahdollista rajoittaa 1,5 asteeseen, mutta se vaatisi todella nopeita ja laaja-alaisia muutoksia meiltä kaikilta. Ja enää ei ilmeisesti ole kyse siitä, että naudanliha pitäisi vaihtaa nyhtökauraan. Luonnollisesti poliittisilla päätöksillä on suurin ohjaavin painoarvo mutta raportti painotti myös sitä, että kansallisten sitoumusten lisäksi meidän kaikkien on pakko toimia jos kunniahimoiseen tavoitteeseen halutaan päästä.

Tämä vuosi on ilmaston puolesta ollut hullu ihan Suomessakin. Vaikka asiantuntijat sanovat, että ennennäkemätön helleputki, syksy lämpöaaltoineen ja lumeton talvi eivät välttämättä johdu ilmastonmuutoksesta vaan voivat olla normaalia vuosittaista vaihtelua, ei tämä minusta normaalia ole. Loppuviikosta on luvattu taas jopa 20 asteen lämpötiloja, intiaanikesää lokakuussa, mutta itse toivon sadetta ja loskaa kuten lokakuussa kuuluu. 

Olen pitkään ollut kasvissyöjä mutta rehellisesti sanottuna syy on lähinnä se, että lihan maku ja koostumus ällöttää. Ekologiset syyt tulevat vasta toisena. Eli totta puhuen kasvisruokailu ei ole minulle minkäänlainen uhraus luonnon puolesta. Omistan auton, lennän monta kertaa vuodessa (ja usein vielä kaukolentoja) enkä ole kertaakaan kääntänyt patteria pienemmälle sen takia, että säästäisin energiaa. Oikeastaan kierrätys on ainoa rehellinen ympäristöteko, jonka teen. Ja tämä jos mikä alkoi juuri tänään ahdistaa. Mitä minä voisin tehdä, jotta A saisi kokea kaikki neljä vuodenaikaa?

Tohkeissani päätin, että ei riitä, että hallitustasolla tehdään ryhtiliikkeitä (toivottavasti) vaan voin omilla arkisilla teoillani alkaa oikeasti pienentää yhteistä hiilijalanjälkeämme. 

Ensinnäkin alan entistä vahvemmin suosia sesonkituotteita. Tomaatteja ei tarvitse syödä tammikuussa ja pärjään aivan varmasti ilman avokadoja. Vaikein asia omalla kohdallani on juusto, josta en ole täysin valmis luopumaan. Nautakarjan kasvattaminen tuottaa paljon maatalouden päästöjä, joten naudanliha ja juusto ovat ilmastolle raskasta ruokaa. Toisaalta uskon myös, että kenenkään ei tarvitse olla ehdoton. Kestävämpää on tehdä itselle pitkäkestoisia valintoja. En heitä ruokaa roskiin ja ravintoloissa syön sen minkä otan. 

Yksittäisistä ostopäätöksistä lentämisen ilmastovaikutukset ovat varmaan kaikista pahimmat. Tässä vaiheessa en rehellisesti usko, että olen täysin valmis luopumaan lentämisestä koska se tarkoittaa, että uusien paikkojen kokeminen jää siihen (Suomesta on aika hankalaa lähteä laivalla Australiaan). Voin kuitenkin omassa arjessani miettiä, tarvitseeko joka lomalla mennä kaukomatkalle vai valitsisinko edes joka toinen kerta lähikohteen. Myös yksityisautoilua voi vähentää. Vaikka omistamme auton, ei tarkoita, että sitä pitäisi koko ajan käyttää. Jatkossa mietin tarkkaan milloin valitsen auton ja milloin julkisen menopelin. 

Voin myös vähentää kulutustani ja lopettaa ostamasta turhia, uusia asioita. Puhuimme juuri siskoni kanssa esimerkiksi siitä miten Zalandolta usean vaatteen tilaaminen sovitukseen ja huonojen palautus pitää lopettaa. En tiedä onko huhut siitä, että Zalando tuhoaa asiakaspalautukset totta vai ei, mutta en halua olla tukemassa sellaista hulluutta. 

Vaikka ahdistus on herättävä tunne, ymmärrän myös, että ilmastoahdistuksen kanssa ei voi koko ajan elää. Haluan uskoa, että en ole ainoa, jonka tämä uusi raportti on herättänyt (vaikka sen ahdistuksen kautta). Uskon siihen, että tämä ilmaston lämpeneminen saadaan vielä pysäytettyä ja yksi merkittävä tekijä on varmistaa, että päättävässä asemassa on sellaisia tyyppejä, jotka tekevät poliittisella tasolla ilmaston kannalta fiksuja päätöksiä. Ensi keväänä on eduskuntavaalit ja pieni teko, jonka ainakin voin tehdä on antaa ääneni sellaiselle tyypille, joka ajaa vahvasti ympäristöasioita ja kestävää kehitystä.

Ahdistuksesta huolimatta ihanaa tiistaita tyypit!

-kristiinas 

Eniten kiinnostaa keräily

Ehkä joskus aikaisemmin taisinkin mainita, että joka vuosi iskee kova keräilyvimma. Ei tavaroiden vaan kaiken metsästä kerättävän. Niin tänäkin vuonna. Ainoa kriteeri on, että asian voin syödä/käyttää pois. Eli ei mitään kaappeihin säilöttävää roinaa tänne kiitos! Tänä vuonna keräilylistalleni on päässyt mansikat, mustikat, puolukat (tosin aivan liian vähän), mustikanlehdet teehen, vadelmalehdet (teehen). Harmittaa, että missasin kokonaan nokkoset ja karpalot (ja ne pirun puolukat melkein kokonaan). Myös sienisaalis on (toistaiseksi) laiha. Olimme pari viikkoa sitten pikku retkellä A-jengin kanssa ja etsimme tatteja. Tatit olivat ihan jees mutta eniten kuitenkin kiinnostaa kanttarellit ja suppilovahverot. Elättelen toivoa, että pääsen vielä uudestaan sienimetsälle. Sivuhuomiona, että löysin mini-dinolle maailman suloisimman pienen sienikorin, joka on pakko saada kun tyyppi on kykenevä itse metsälle. 

Koska henkinen ikäni on selvästi keski-iän puolella, liityin pari vuotta sitten myös Marttoihin. Vasta tänä syksynä olen kuitenkin vasta vähän aktivoitunut ja hyödyntänyt jäsenyyttäni. Olen yrtti-illassa ja sielläpä vasta inspiroiduin. Puolukka ja mustikka, niin 2010, nyt homman nimi on kärsämö ja peltokorte. Miksi kukaan ei puhunut näistä koulussa mitään.

Siankärsämö esimerkiksi on oikea superyrtti! Sitä voi käyttää tuoreeltaan tai kuivattuna teehen. Yrtti edistää ruuansulatusta, laskee kuumetta, vahvistaa maksaa ja auttaa hormonitasapainoon eli esimerkiksi epäsäännöllisiin kuukautisiin. Ulkoisesti käytettynä yrtti auttaa ihon haavoihin, ihottumiin ja akneen. Halleluja!

Peltokorte taas auttaa uudistamaan ihoa, on voimakas luonnollinen puhdistaja, joka sisältää runsaasti E- ja D-vitamiineja sekä proteiineja. Tunnetaan myös antiseptisistä ja tulehdusta lievittävistä vaikutuksistaan. Yrtti saattaa myös olla hyödyllinen terveellisen painonpudotuksen kannalta.

Eniten tässä nyt harmitta se, että opin tämän kaiken vasta näin myöhään ja keräilykausi taitaa tältä vuodelta olla ohi. Ensi vuonna tarkoituksena siis laajentaa tätä keräilymaniaa myös ainakin näihin kahteen yrttiin. 

Teetä kuppiin näin sateisena keskiviikkona!

-kristiinas

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Täytin 30 ja sain lahjaksi lahjakortin Namina Wellness Spahan. Lahjakortille kävi kuten niin monella kaimalleen, se jäi lojumaan kaappiin koska odotin muka jotain ultimaattista hetkeä milloin käyttäisin sen. Kunnes viime viikolla päätin, että elämä on liian lyhyt odotteluun ja paras hetki on juuri nyt. Varasin siltä istumalta 60 minuutin Naminan Signature-hoidon, Joconut Hieronnan. 

Joconutista sanotaan Naminan sivuilla näin:

"Joconut-hieronta on Naminan kokonaisvaltaisesti hemmotteleva erikoishoito, jossa yhdistyvät rentouttava hieronta ja kosteuttava vartalohoito. Joconut-hieronta on suunniteltu erityisesti kuivassa ja kylmässä ilmastossa koville joutuvalle iholle. Rauhallisilla, lempeillä hierontaotteilla varmistetaan tehokkaasti kosteuttavan, hoitavan ja luonnollisen kookos-jojoba-öljyn imeytyminen ihollesi päästä varpaisiin. Kehosi ja mielesi rentoutuu ja ihosi todellakin kiittää."

Kirjoitan joka sanan! Hieronta oli kaikki se mitä juuri nyt kaipasin ja vähän enemmän. Ihana hierojani Vivi otti minut yrttijalkakylvyllä vastaan, kuivaharjasi kroppani ja hieroi kookosöljyllä 60 minuuttia jämäkästi mutta samalla pehmeästi. Nukahdin hetkeksi, huokailin ja nautin. Erityisesti pidin siitä, että tila oli tosi rauhallinen ja hieroja ei puhunut mitään ylimääräistä. Kukaan ei tarvinnut minulta yhtään vastausta tai reaktiota 60 minuuttiin. 

Tunnin aikana ehti ajatella monta ajatusta. Suunnittelin matkaa Färsaarille, ideoin maailman parhaimmat treffit ja päätin, että jatkossa käyn paljon useammin jossain hemmotteluhoidossa. Koska se jos mikä on parantaa elämänlaatua ja antaa mielenrauhaa. Lysti tietysti maksaa jonkin verran (89 € tämä hoito) mutta saman rahan voisi käyttää tuhat kertaa huonommin. Jokainen tietty nauttii eri asioista mutta omalla kohdallani kaikki kehoon kohdistuva hemmotelu, treeni tai hoito vaikuttaa heti myös mielentilaani. 

Koska pitää elää niin kuin opettaa, varasin heti parin viikon päähän urheiluhierojalle ajan (vinkki vitonen: lisää myös treenimotivaatiota kun tietää, että pääsee hierontaan).

-kristiinas

Opiskelu se tiellä pitää

Siitä asti kun täytin seitsemän olen aina opiskellut jotain. Peruskoulun jälkeen lukiossa, sitten prosessitekniikkaa ja kansainvälistä markkinointia yliopistossa, ranskaa ja saksaa kansalaisopistossa. Nyt opiskelen kasvatustiedettä ja aikuispedagogiikkaa Vaasassa. Ja vaikka välillä ei tosiaankaan kiinnosta tehdä jotain esseetehtävää, on opiskelu silti parasta.

Erityisesti nyt kun olen äitiyslomalla tuntuu, että en jaksaisi jos en opiskelisi. Vaikka A on aivan ihastuttava, Bullerby-kirjojen luku ja puklurättien metsästys ei nyt varsinaisesti aina ole kovin stimuloivaa. Tuntuu, että säilytän jonkinlaisen yhteyden "oikeaan" maailmaan kun saan välillä oikeasti käyttää aivojani ja ajatella jotain ihan muuta. 

Myös töissä opiskelusta on aina ollut hyötyä. Vaikka katalyyttisen syklin tai ammatillisen opettamisen koulutusuudistuksen tuntemisesta ei nyt varsinaisesti ole työssäni varsinaista hyötyä, ei se tarkoita ettenkö voisi hyödyntää oppimaani. Teknilliset opinnot ovat aika kokonaisvaltaisia ja vaativat kokonaisuuksien hahmottamista ja analyyttistä näkökulmaa. Opettajanopinnot taas opettavat ymmärtämään erilaisia ihmisiä, oppijoita, esiintymistekniikoita ja asioista kertomista. Kaikkea, mitä tarvitsen työssäni jatkuvasti.

Erityisesti arvostan työantajaani, joka esimerkiksi viime vuonna mahdollisti, että pääsin tarvittaessa käymään Vaasassa ja suorittamaan pakollista läsnöoloa vaativat hommat. Vastaava suhtautuminen ei aina ole itsestäänselvyys (vaikka pitäisi olla!). Oppimisen ei aina tarvitse olla juuri siihen tilanteeseen sopivaa vaan väitän, että kaikki opiskelu hyödyttävät myös työnantajaa pitkällä aikavälillä. Eikä vähintään työntekijän henkilökohtaisen motivoinnin vaan myös muuttuvan työelämän ja verkostojen luomisen näkökulmasta. Työn muutoksen takia nykypäivänä ja tulevaisuuden työelämässä tarvitaan alakohtaisen osaamisen lisäksi yli ammattialojen ulottuvaa yleistä osaamista kuten luovuutta. Luovuuteen liittyy ennakkoluuloton ajattelu ja ongelmien ratkaisukyky sekä kyky ajatella ja nähdä asioita eri näkökulmista. Tätä jos mitä opiskelu tukee.

Opiskelu on kiinni omasta motivaatiosta ja priorisoinnista. Kaikkien ei todellakaan tarvitse opiskella uutta yliopistotutkintoa vaan vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Verkossa voi opiskella avoimia verkko-opintoja, koodaamista, kuunnella Youtubesta ilmaisia huippuyliopistojen luentoja tai ilmoittautua kansalaisopiston kurssille. Opiskella voi vaikka uuden kädentaidon tai kielen. Parasta opiskelua aikuisiällä on juuri se mikä oikeasti kiinnostaa. Ei ole välttämättä paineita tutkinnosta, arvosanoista tai valmistumisesta.

Inspiroivaa viikonloppua!

-kristiinas

Oma ikigaini

Lainasin kirjastosta Ken Mogin kirjan Löydä oma ikigai. Juttelin Karon kanssa ikigaista joskus viime keväänä, intouduin mutta unohdin koko homman kunnes löysin Mogin kirjan. Kirja kertoo japanilaisista tavoista löytää elämän voima inspiroivasti ja ajatuksia herättävästi.

Ikigai koostuu kahdesta osasta: iki (elää) ja gai (syy). Ikigain viisi pilaria ovat:

1. Aloita pienesti

2. Vapauta itsesi

3. Harmonia ja kestävyys

4. Iloitse pienistä asioista

5. Ole läsnä tässä ja nyt

Nyt syksyllä kaikki blogit ovat olleet täynnä itsensä löytämistä, uusia alkuja ja hyvinvointiin keskittymistä. Siihen peilaten Ikigai, joka siis on kuulemma kirjan mukaan on meillä kaikilla, kuulostaakin varsin järkevältä. Oma ikigai on motiivi tai tarkoitus, joka antaa voimaa ja energiaa päivän aloittamiseen joka aamu. Kaikki sitä eivät ole sitä löytäneet (en minäkään ole) mutta kaikille tekisi varmasti hyvää pohdiskella asiaa oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Tällä hetkellä oma ikigaini on luonnollisesti pieni A, joka todellakin ja ihan kirjaimellisesti on syy herätä aamuisin. Viimeksi tänään aamu alkoi iloisesti kun menin hakemaan A:ta sängystään ja ensimmäinen asia mikä odotti kun raotin peittoa oli nauru kun neiti huomasi minut. 

Kirjasta inspiroituneena ajattelin, että tänä syksynä voisi tehdä ehdottomasti enemmän asioita, joita aidosta nauttii, ihmisten kanssa, joista pitää. Kun sitten aloin miettiä mitä tällaiset kivat jutut sitten ovat, tajusin, että en edes itse asiassa tiedä. Mistä pidän oikeasti ja mistä pidän vain koska jostain jutusta kuuluu pitää? Ikigaita noudattaen päätin kuitenkin, että tästäkään ei kuitenkaan kannata stressata. Voinhan aloittaa vaikka ihan pienesti (pilari yksi). Varsinkin nyt kun olen äitiyslomalla, voin periaatteessa vapaasti päättää mihin käytän päivänä. Tänään kaipasin esimerkiksi omaa aikaa ja päätin herätä aamulla ennen A:ta käydä kävelyllä ja lukea rauhassa Hesarin. Vaikka juttu oli mitätön, tuntui, että päivä oli heti paljon parempi. 

Kirja on vielä vähän kesken mutta ajattelin erityisesti kiinnittää huomiota lähiaikoina siihen, että  keskityn paremmin siihen mitä teen. Asiasta toiseen suhaaminen, jota yleisesti harrastan, on aika tehotonta jos oikeasti haluaa saada jotain aikaan ja samalla vielä nauttia siitä. 

Mielenrauhaa, tyypit!

-kristiinas

Lista Queen

Tervetuloa viikon tipsi-tiistaihin!

Joskus multa udellaan miten ehdin tehdä niin paljon asioita. Vaikka en oikeasti edes ehdi tehdä kovin paljoa (näytän vaan kiireiseltä) niin oikeastaan juju on siinä, että priorisoi ja aikatauluttaa oikeastaan kaiken minkä voi. Olen oikea to-do listojen kuningatar. Töissä to-do-listat ovat varmaan monella ihan peruskauraa mutta sovellan listoja ihan arjessakin. Kun A syntyi olin kuukauden villi ja vapaa ilman listan listaa kunnes sisäinen Neiti Näpsäni heräsi ja palasin Notes-sovellukseni pariin ja elämä palasi uomiinsa.

Miksi?

* Listat rytmittävät elämää. Oli klisee tai ei.

* Ilman listoja tuntuu, että kulutan aikaani epämääräiseen haahuilin ja samojen asioiden vatvomiseen. 

* Vapautan aivokapasiteettiäni kun ei tarvitse koko ajan muistella mitä piti tehdä. 

* Ei tule tylsää, listalta löytyy aina seuraava kohta (tai jos ei löydy, halleluja!). 

* Vähennän murehtimista ja stressiä. Kirjoitan ylös aina sitä mukaan kun homma tulee mieleen. Ja sitten päästän ajatuksesta irti. 

Miten?

* Alkuvuodesta meillä oli Aten kanssa BuJo (bullet journal) vaihe, joka päättyi siihen kun jäin äityslomalle. BuJo sopii visuaalisille vihkotyypeille.
* Töissä suosin joko jotain sovellusta (meillä oli Somecolla Wunderlist käytössä) tai sitten ihan vaan post-it-lappuja. Tylsän varmaa.
* Ehdoton suosikki omalla kohdalla on silti ihan vaan Applen Notes-sovellus. Macini, puhelimeni ja iPadimme on synkattu ja näin ollen Notes on kaikilla laitteilla aina ajantasalla. Eli voin päivittää listaa käytännössä missä vaan. Valitse siis omasi.

Miten?

Osa jutuista vie aikaa tai on sen verran isompia, että niiden hoitaminen kestää vähän kauemmin, kuten lopputyön kirjoitus tai kellarin siivous (vieläkin piikki lihassa). BuJossa hommia siirretään eteenpäin (isoja ja pieniä) mutta mun mallissa on yksinkertaisesti eri kategorioita. On omat listat isommille projekteille, työlle, koululle, kodille ja yleisille hoidettaville asioille. Näiden kategorioiden alle listataan sinne kaikkia juttuja, isoja ja pieniä. Yleensä teen myös tietylle ajanjaksolle (esim. viikonlopulle, joululomalle tai Porin reissulle) omia kohdennettuja listoja, joihin poimin juttuja muilta listoilta. Ja jotta homma ei olisi vaan tylsää, listaan mukaan myös kivoja juttuja (kuten jooga, reseptin testaus, treffit). Keksi omat kategoriat ja oma tekemisen taso.

Kenelle?

No oikeastaan kaikille, joita elämä turhauttaa. Ja varsinkin kaikille insinöörisieluille ja toiminnan tyypeille. Juju on siinä, että listoista ei missään nimessä saa stressata. Juuri tästä syystä en jaksa kovin usein tehdä päivälistoja. Teen hommia ihan omassa tahdissa. Pääasia on, että hommat etenee eikä ala liiaksi ahdistaa oma toimettomuus. Ja tuntuu, että olet - ja haluatkin olla - rento go with the flow/elämä kantaa tyyppi, unohda listat. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen olen tajunnut, että niin rentoa musta ei saa tekemälläkään.

Ota välillä rennosti!

-kristiinas

Nystart

Ensi viikolla on syyskuu ja oikeastaan se on aika ihanaa. Tuntuu silti, että tämä kesä ei lopu koskaan. Aina on tulossa uusi lämpöpulssi, seksihelle tai intiaanikesä. Vaikka kesä on lapsesta asti ollut lempivuodenaikani niin viime vuosina syksy on kirinyt kesää kiinni. Syksyllä olo on energinen ja eri tavalla raikas, melkein jopa puhdas. Ilma on viileämpää, helppoa hengittää ja illat pimeitä, uni syvempää. Syksyllä tuntuu, että uudistun sisäisesti ja ulkoisesti, ihan eri tavalla kun tammikuussa. Harvoin jaksan tehdä hirveän vakavia ja pitkäkestoisia uudenvuodenlupauksia mutta syksyllä alkaa kaikki alusta. Yhtäkkiä haluan tyhjentää kaapit turhasta, kokata uusia ruokia, panostaa liikuntaan ja hankkia uuden harrastuksen (tänä vuonna Ms A on kylläkin yksi iso harrastus). Mutta jos silti ehtisi viinikurssille. Tai opettelisi koodaamaan (tää on haave).

Kiinnostaa myös mys kotona, kirjoittaminen, tee ja kirjat.  Juoksu ulkona, mustikoiden keräys ja jooga. Ei kiinnosta yhtään rannalla olo, auringonotto tai piknik. Oikeastaan ei edes haittaisi vaikka sataisi, sadekin tuntuu aika kivalta just nyt. 

Sain eilen Viiviltä ison pussillisen omenia ja tajusin yhtäkkiä, että nythän on omena-aika! Sisäinen hamsterini heräsi ja aloin heti pohtia a) miten saisin Porista omenia tänne b) mitä kaikkea omenista voisi tehdä. Ensimmäiseksi listalla on ainakin perinteinen omenapiirakka. Jos kiinnostaa, suosittelen tätä reseptiä, jonka sain mammalta. 

200 g margariinia 

1,5 dl sokeria 

3 dl jauhoja 

1 muna 

0,75 dl maitoa 

1 tl leivinjauhetta 

1 tl vaniljasokeria 

4 omenaa 

kanelia ja sokeria

Resepti on helpoin ikinä. Sotke sokeri ja voi. Sekoita jauhot ja ota noin 1,5 dl taikinaa sivuun. Sotke muut aineet joukkoon, kaada vuokaan. Omenat, sokeri, kaneli ja lopuksi murustettu taikina päälle ja uuniin 200 asetta noin 30 min. Tadaa!

-kristiinas

NoFlow

Kävipä tässä sitten samat kuin pari vuotta sitten Ruisrockin kanssa. Koko alkuvuoden 2016 olin sitä mieltä, että en halua Ruissiin. Kunnes kesäkuussa kuulin, että liput on loppu. Sen jälkeen vaihtoehtoja ei enää ollut, Ruissiin oli päästävä tavalla tai toisella. Tänä vuonna Flown kanssa kävi vähän sama homma, ainoastaan sillä erotuksella, että tänä vuonna ongelmaksi ei muodostunut liput vaan rakas lapseni A. Toinen merkittävä ero oli, että 2016 sain liput ja pääsin Ruissaloon heilumaan kun taas tänä vuonna kohtaloni on istua Lauttasaaressa Suvilahdessa tanssimisen sijasta. FOMO!

Pohdin jo Kids Peltorien ostamista ja A:n roudaamista alueelle kunnes tulin tajuihini ja ymmärsin, että tämä ratkaisu ei ole 99 euron arvoinen kun neiti on viisi viikkoa ja Flow kiinnostaa yhtä paljon kuin Lauttiksen S-market. Ensi vuonna sitten.

Koska Suomi on tasa-arvoinen maa ja iskä yhtä tärkeä kuin äiti, lähti Atte Flowhun. Lupasi olla lähettämättä yhtään kuvaa ja teki lähtiessään mullekin sääli GT:n, jota nyt sitten juon tässä sohvalla kun A nukkuu. Salaa toivon, että kohta sataisi oikein tosi kovaa.

Eilen Flow-brunssilla (sain kuitenkin sellaiselle kutsun), kysyttiin tuleeko lasten saannin jälkeen sellainen olo, että katsoo tuomitsevasti juhlakansaa ja miettii, että eikö nuokaan ole elämässään pidemmälle päässeet. Tehneet jotain merkityksellistä (kuten lapsen) ja rauhoittuneet. Vastasin, että Flow-lauantaina tuntuu lähinnä siltä, että haluaisin itsekin istua siinä maassa ja juoda taskulämmintä lonkeroa sen sijaan, että lähden kotiin pumppaamaan maitoa. 

Onneksi huomenna on kuitenkin taas ihan tavallinen maanantai, Flow tulee ensi vuonnakin ja A:lla on maailman ihanin hymy kun hän juuri tuossa vieressä heräsi.

Parasta Flowta kamut! Kuvituksena viime vuoden Flow.

-kristiinas

Identiteettikriisi

Elokuun toinen päivä. Olen tasan kuukauden ollut äiti. Niin hullua, että tossa vieressä on joku pieni tyyppi, josta olen vastuussa. Toisaalta se on myös maailman luonnollisin asia, ihan kuin A olisi aina ollut täällä. Kaiken kaikkiaan hän on täydellinen ja epäilemättä mun jälkikasvu. Kärsivällisyys on täysin nolla (varsinkin mitä tulee ruokaan) ja tyyppi tekee juuri niin kuin haluaa. Toisaalta hän on on aika chilli ja nukkuu toistaiseksi tosi hyvin. Hän tykkää Bassoradiosta, imuroinnista, autoista,  nukkumisesta, ihmisistä ja kaikesta liikkeestä. Vihaa vaatteita, kylmää ja vaippoja. Ei aina tajua mitä tutilla tehdään mutta seuraavassa hetkessä ei halua luopua siitä. Parhaimmillaan aamuisin ja vieraissa paikoissa. Perinyt Aten pitkät leijonanharjahiukset ja Muffen suun. 

Nyt ollaan oltu kaksi viikkoa kahdestaan kun Atte meni töihin. Ja mitäs mieltä me siitä ollaan? Vastaus vaihtelee päivästä toiseen. Joskus jos ollaan sovittu kauheasti ohjelmaa, päivät vaan kiitää ohi. Joskus taas on aika hemmetin tylsää. Neiti on ihana ja sillon kun hän on hereillä, meillä on hauskaa. Nauretaan toisiamme, tanssitaan (erityisesti Renaultin Naamat ja Florence + The Machine Hunger- biisi on suosikkeja), joogataan yhdessä ja jumpataan hoitopöydällä. Ja kävellään ja juostaan Lauttasaarta ympäri. Kysy vaan kuinka monta kertaa päivässä voi käydä vaunulenkillä. V

Sitten on niitä päiviä kun olen vahvasti sitä mieltä, että tätäkö tää nyt on? Äiteily. Mietin tekisinkä jotain fiksua - opettelisin jotain uutta, kirjoittaisin jotain merkittävää, tekisin videoita tai podcasteja. Sitten en kuitenkaan saa aikaiseksi mitään ja turhaudun. Yritän opiskella mutta sekin on räpiköimistä. Sitten ajattelen, että fuck it. Nyt olen hetken elämässäni vaan äiti. Kunnes alkaa taas ahdistaa ja mietin miten tämän kaiken ajan oikein pitäisi käyttää. Ehkä elämäni oudointa aikaa (kaikin puolin) - toisaalta aikaa vaikka mihin mutta sitten ei kuitenkaan. Kieltäydyn ottamassa stressiä siitä, että en olisi tarpeeksi "äiti"mutta sitten saatan stressata sitä, että en ole tarpeeksi sitä kaikkea muuta. Vaikka mitä se muu on, on epäselvää. Joku varmasti tässä vaiheessa pyörittelisi silmiään ja olisi sitä mieltä, että ihan naurettavaa. Olen ollut kotona kuukauden. Epäilemättä totta. 

Pohdin tässä yksi päivä, että ehkä tässä on kyse siitä, että tähän mennessä elämääni on määritellyt sanat tehokkuus, aktiivisuus, tekeminen ja vauhti. Olen tottunut pitämään sataa palloa ilmassa ja nauttinut siitä. Nyt uuden edessä kaikkea tätä pitää tarkastella uudestaan. Mikä on oikeasti tärkeää ja voiko "vain" äitinä olla tehokas? Tai pitääkö edes? Varmasti ei mutta onko minusta siihen? Eli ehkä tässä vain tarkastellaan uusia kulmia tai ollaan hyväksymässä sitä, että tämä on erilainen vaihe elämässä.  

Yritän siis tässä opetella viettämään aikaan ajan viettämisen vuoksi. Katsotaan kuinka kauan tämän opettelu vie. Nyt tyhjennän pyykkikoneen. 

-kristiinas

Kesälista

Olemme Aten kanssa tehneet melkein joka vuosi sellaisen kesän bucket listin. Ei mitään supervakavaa tai suorittavaa vaan ennenminkin sellaisen ideapankin, mihin voi sysätä kaikennäköisiä haaveita. Osa sitten toteutuu ja osa ei. Tärkeää on, että mitään ei suoriteta eikä ajatus ole ruksia juttuja mitenkään listalta pois vaan tehdä näitä kivoja juttuja mahdollisimman monta kertaa. Koko kesän ajan.

Iltauinnilla

 Koska ylitiöpäinen suorittaminen on out ja Hampuskin saapuu hauskuttamaan meitä keskellä kesää (toivottavasti), ajattelin ensin, että skipataan tänä vuonna koko lista. Kunnes tulin järkiini ja tajusin, että nyt jos koska se lista todella tarvitaan. Tuskin se elämä siihen lapseen loppuu ja lista varmistaa, ettei ihan vauvakupla ihan imaise meitä ja vierota koko ympäröivästä maailmasta.

Mitä sille meidän kesälistalla sitten on? No ihan tavallisia juttuja ja niitä samoja, mitä ollaan monena muunakin kesänä harrastettu. Osaa on jo päästy tän mahtavan kesänaloituksen vuoksi tekemään ja osa on varmasti vielä edessä. Ja tosiaan, jos kaikkea ei ehditä tekemään, ei se maailma siihen kaadu.

Mutta siis tänä tarkoituksena on:

uida niin usein ja paljon kun vaan mahdollista. Meressä, maaiuimalassa tai järvessä. 

telttailla ja nukkua teltassa ainakin yksi yö. Tätä päästiin jo viime viikolla testaamaan Porkkalassa. Parasta!

Serious camping

hengata toreilla, syödä toriaamiaisia ja nauttia torikahveista. Etenkin Hakaniemen torilla, joka on Helsingin paras tori! Ostaa niin paljon herneitä, mansikoita ja uusia perunoita kun mahdollista. 

grillata niin paljon, että syksyllä linssikeitto maistuu taivaalliselta. Tämäkin kohta on helppo koska meidän taloyhtiöllä on grilli, jota on jo monta kertaa hyödynnetty.

uida aikaisin aamulla ja myöhään yöllä. Kuutamo- ja auringonnousuuinnit on aina kuulunut mun kesiin.

tehdä pieni kesäroadtrip Suomessa. Minne? Ihan sama kunhan radiossa soi Nova ja ikkunat pidetään auki.

Lohipizzaa Porkkalassa

pelata tennistä, tai uutuutena padelia. Olen umpisurkea tenniksessa koska pelaan sitä vain kesäisin. Eli joudun taas aloittamaan siitä mihin viime elokuussa jäin. Eli nollasta. Ehkäpä se padel on enemmän mun juttu. Yyterin kentälle on kuitenkin päästävä!

lukea kirjoja. Koko ajan ja joka paikassa. Kallioilla, rannoilla, iltaisin, parvekkeella, aamiaisella, retkellä ja teltassa. Kirjastot on parhaita ja olen taas onnellinen, että äityslomalla olen jaksanut lukea enemmän kuin pitkään aikaan. 

hengata meidän uudella parvekkeella ja saada sinne jotain kasvamaan, kunhan kaikki rempparomppeet on roudattu sieltä vaan pois. 

veneillä aina kun mahdollista (nyyh, myimme juuri veneemme mutta uutta odotellessa) ja päästä edes kerran purjehtimaan. Voi olla, että purjehdus jää syksyyn tai ensi vuoteen koska Hampus mutta lukeepahan ainakin listalla. 

pyöräillä niin paljon kuin mahdollista ja tehdä joku kiva pyöräretki, jolle otetaan tietty eväät mukaan. En edes omista matkakorttia kesällä niin pyörä on aina mun pääsääntöinen valinta. 

päästä edes yksille festareille. Jazzitkin lasketaan nyt Hampuksen tapauksessa. Ja sinne on itse asiassa jo liputkin. Katsotaan miten käy.

ja tietty tutustua meidän uuteen perheenjäseneen! 

-kristiinas

Bosslady

Olen tässä viime päivinä kuunnellut Maria Veitolan kirjaa “Veitola” BookBeatista. Ensinnäkin, vahva suositus tälle opukselle. Sisältö perustuu pitkälti Marian kirjoittamille vanhoille kolumneille eri lehdissä, nyt Marian lukemina.  Ja vaikka en jaa kaikkia aiheita ja ajatuksia, on kokonaisuus silti mielenkiintoinen. Kannattaa lukea tai kuunnella!

Mutta nyt ei ollut tarkoitus kirjoittaa kirja-arvostelua Marian kirjasta vaan puhua aiheesta, jota olen viime päivinä tässä miettinyt jonkun verran. Elikkä sananen bossladyistä, joista myös Maria puhuu kirjassaan (ja jollaiseksi Mariaa itseäänkin tituleerataan). Aluksi koko termi ärsytti itseäni ihan suunnattomasti. Mikä ihmeen bosslady? Eikö vaan voi olla boss? Ja onko ainoa oikea tapa olla boss olemalla asennemuija, kuten Maria (ja onko hän edes sitä?)?

Mun elämän oikeat bossleidit <3

Sitten kun olin aihetta vähän pohdiskellut tulinkin toisiin ajatuksiin. Ehkä pitäisikin alkaa kutsua hyviä tyyppejä bossleideiksi. Koska hyvä puoli koko termissä on, että naiset käyttävät sitä toisista naisista. En ole varmaan koskaan kuullut yhdenkään miehen kutsuvan ketään bossladyksi. Ja koska tässä maailmassa on ihan tarpeeksi kateutta, vihaa ja selän takana puhumista. Ja kyllä empatiakin on musta osa bossleidiyttä. Kannattaa opetella kuulostelemaan tunteita itsemme kautta. Jos tekee tiukkaa kutsua toista bossleidiksi, mitä se viestii minulle? Haluaisinko kenties todellisuudessa päästä itse samaan?

Toinen yhteys missä aloin miettiä termiä “bosslady” oli kun seurasin naapurin ehkä 4-5 vuotiaan tytön leikkejä ulkona. Ensimmäisenä mieleeni putkahti ajatus, että tossa on niin tuleva bosslady. Tyttö pelasi neljän vähän vanhemman pojan kanssa jalkapalloa ja vaikka pojat olivat taitavampia, tyttö hallitsi peliä henkisesti täysin. Kun tyyppi teki maalin, juhli hän sitä estottomasti hillittömällä flossaustuuletuksella. Pelin jälkeen tyttö haki myös naapurit mukaan ja päätti opettaa koko porukalle miten flossataan. Hommasta ei ainakaan asennetta puuttunut.

Muutenkin ajattelen, että tyttöjä pitäisi rohkaista olemaan rohkeampia, ylpeämpiä siitä mitä he ovat ja tukea heitä seisomaan juttujensa takana. Naisten ja tyttöjen pitäisi puhua siitä, mitä he tekevät – ei siitä, että he tekevät. Sama minulle miksi tätä nyt sitten kutsutaan, oli se sitten bossleideyttä tai ei. Toivon, että onnistun kasvattamaan Hampuksesta juuri niin bossleidin kun hän itse haluaa. Ei siis mitään miesvaltaista (tai sen puoleen naisvalataistakaan) ”bro culture”-juttua vaan ihan oikeaa ylpeyttä omista onnistumisista, kyvyistä ja ideoista. Kukaan ei ole toisen alistettavissa - sukupuoleen katsomatta!

Tasarvoista viikonloppua!

-kristiinas

Urheilusta ja raskaudesta

Jos jostain olen ollut raskauden aikana onnellinen, niin siitä, että olen voinut urheilla koko ajan. Aluksi koko raskautta ei tuntunut oikein lainkaan eikä siis ollut mitään estettä liikkumiselle. Myöhemmin kun maha kasvoi, baby oli jo niin tottunut hötkyilyyni, että vauhti ei paljoa menoa haitannut. Lähinnä oli sellainen fiils, että neiti oli tyytyväinen kun vähän pompututti. Tästä kylläkin Atte veti sen johtopäätöksen, että homma johtaa nyt siihen, että tyyppi ei ole paikallaan sekuntiakaan tyytyväinen kun suvaitsee tulla ulos. Eli pitää varautua olemaan vähintään joku Lintisn kieputin seuraavat kaksi vuotta. Mahtavaa!

Aamu-uinnit uusilla mestoilla on parasta

Miten tässä on nyt sitten oikein liikuttu? No, olen harrastanut oikeastaan ihan samoja lajeja kun ennenkin raskautta. Ainoa juttu (mutta suuri sellainen), josta olen luopunut on twerkkaus. Ja tästäkin vain siksi, että homma näytti liian rivolta - en siksi, että se olisi ollut mahdotonta. Muuten olen juossut, joogannut, uinut, käynyt salilla, pumpissa ja jumpissa ihan tavalliseen tapaan. Nyt kun pötsi alkaa jo olla suht iso, juoksulenkkini ovat toki lyhyempiä, noin 5-6 km pitkiä, ja joogassa en pysty makaamaan vatsallani. Suorat vatsalihasliikkeet olen korvannut vinoilla vatsalihaksilla ja kovimmat hypyt joudun jättämään pois koska hengästyttää liikaa. Muuten ei mitään ongelmaa ja tästä olen superkiitollinen. Uskon todella, että tämä päivittäinen liikkuminen on kohdallani ollut avain onneen ja kaikki on (toistaiseksi) mennyt näin hyvin kun on mennyt. 

Happy me Lontoossa

Retkellä Porkkalassa

Olen useasti kysynyt niin lääkäriltä kuin neuvolastakin onko kaikki tämä liikunta ok ja saanut vain vihreää valoa. Parasta oli lääkäri, joka sanoi, että jos hyvältä tuntuu, niin antaa mennä. Hän oli tutkinut suomalaisten naisten synnytyksiä ja tullut siihen tulokseen, että yksi keskeinen syy negatiivisiin synnytyskokemuksiin on suomalaisnaisten liian huono kunto. Hän vertasi synnytystä erittäin rankkaan urheilusuoritukseen ja sanoi, että paras tapa valmistautua synnytykseen on kuin harjoittelisi ultramaratonille (mikä rohkaisu). 

Joka tapauksessa, olen noudattanut näitä neuvoja nyt melkein yhdeksän kuukautta ja hyvin on mennyt. Liikunta on ollut monta vuotta osa jokaista päivääni ja siksi myös pään koossa pitäjä nyt raskauden aikana. Vielä viikko laskettuun aikaan ja tänään ainakin Les Mills BodyAttack tuntui hyvältä. 

Eli oman kunnon ja tuntemusten mukaan jatketaan. Jos nyt vihdoin saisi pakattua sen sairaalakassin vaikka tyyppi ei osoita yhtään merkkiä edelleenkään ulostulosta. 

-kristiinas

ps. Nyt varmasti joku vetää herneen nenään ja pitää juttua lesoiluna ja “träningshetsinä” (sori en tiedä suomenkielistä sanaa). Kukin saa toki tehdä ihan niin kuin itse haluaa ja jos jotain olen raskaana olevista naisista oppinut niin sen, että ei kannata jaella yhtään ohjetta tai vinkkiä. Kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee. Mulle on ihan sama. Tämä on vain omakohtainen kokemukseni ja sillä mennään.